Kotkan satama 18.8.2024

torstai 14. toukokuuta 2015

HELA 2015

 Käväistiin Sapokan torilla, meille soutuveneen omistajille ei löytynyt yhtäkään ostettavaa venetarviketta 2 pussia ostin vanhanajan lakritsia vitosella jotta saatiin suut makiaksi.



Kolmikyttyräisen kamelinkin voi täällä bongata.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

13.5.2015

Sääennusteet ja povaukset eivät pitäneet ainakaan täällä kaakonkulmalla paikkaansa,sadetta ei saatu kuin nimeksi.Jätin golfkierroksen sateen pelossa väliin tarkoitus oli käydä uimahallissa vesijuoksulla mutta halli oli tänään tilapäisten huoltotöiden takia suljettu.
Tuli siis liikunnan suhteen välipäivä.

Käväistiin PT:n kanssa Kotkan kalasatamassa ostamassa vähän savukalaa.

 Kahvila Kalamaja

Lohileipä ja kahvi kustansi täällä 5€.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Parit kuvat ei muuta


 Kuva on tämän aamuiselta golfkierrokselta väylältä 15. Vielä ei ole aivan täysilehti kuivussa mutta nurmi vihertää ja kenttä alkaa olla kohta jo kesäisessä kunnossa.
Jääpolte on vähän tehnyt griineillä tuhotaan mutta nekin elpyvät kunhan saadaan vähän lämpöä ja lähtee kasvukausi kunnolla käyntiin.

 Olin golfkierroksen jälkeen kyytimässä rouvia terveyskeskukseen siinä odotellessa kävin Haukkavuoren näkötornin juurella näppäämässä muutaman kuvan.

Kuvassa oikealla on sopivalla tuulella tuoreen ruisleivän tuoksua kaupunkiin levittävä Vaasan Oy:n Kotkan tehdas.Keskellä on Rankin saari ja kaukana horisontissa noin 40:n kilometrin päässä siintää Venäjälle nykyisin kuuluva Suursaari.


Jos Kertun povaukset osuu kohdalleen niin huomenna tulee välipäivä golfista.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Merituulen raikkautta

Käytiin Äitienpäivän lounaalla kuvan maisemissa jossa ainakin ulkoiset puitteet ovat komeat.
Meitä oli liikenteessä 8 henkinen porukka, kaikki jollain tavoin anoppini sukua ja huonetta.
En tiedä onko makuaistini vioittunut tai jotain mutta kovin oli mielestäni mautonta pöperöä pöydässä,
siitä huolimatta onnittelut kaikille Äideille.

lauantai 9. toukokuuta 2015

9.5.2015

Jo Karjalan kunnailla lehtii puu jo Karjalan koivikot tuuhettuu käki kukkuu siellä ja kevät on.
Me me asuta Karjalassa vaan Kotkassa mutta kevät se on meilläkin ja huomenna vietetään täälläkin Äitienpäivää.
Tänään käytiin huomista silmällä pitäen torilla kukka ostoksilla, PT ne kukat valitsi ensin itselleen sitten äidilleen ja vielä anopilleenkin ,minulle jäi vain kantajan ja maksajan osa.
Minun anoppini sai kukkansa jo tänään huomenna tarjotaan hänelle vielä luonas paikallisessa ravintolassa.


PT:n  anoppi siis minun äitini ei ole enää näissä maisemissa hänen Ruukku Ruusunsa istutettiin haudallensa Laajakosken hautausmaalle.

 Pojan poika Niko oli mukana kun käytiin pistämässä mökkiä kesäkuntoon,laiturille asennettiin raput mutta uimassa ei käynyt meistä kumpikaan,saunan kautta olisi ehkä uskallettukin.

 Joutsenetkin ovat saapuneet järven vastarannalle , eivät kovin usein vieraile meidän lahdella.

Meillä oli Nikon kanssa pikku urakka kun kasattiin uusi kaasugrilli.

Grillin kasaus onnistui mutta makkarat paistettiin vielä vanhalla grillillä.Pikku sadekuuro vähän haittasi muita pihahommia mm. haravointia mutta vielä on kesää jäljellä.
PT pisti myös hihat heilumaan hän sai koko mökin siivottua sisältä sillä aikaa kun me Nikon kanssa kasattiin grilliä.
Ei ole muuten käki vielä tänä vuonna ainakaan minulle kukkunut.

torstai 7. toukokuuta 2015

Sateista

Eilen paistoi aurinko mutta tänään sataa vettä siihen malliin että senioreiden kuukausikisakin jouduttiin perumaan.
Täytyy keksiä jotain muuta tekemistä tilalle, autokin pitäisi katsastaa vielä ennen kesäkuuta nythän siihen on hyvä tilaisuus.
Tuskin tuolla kauppatorillakaan on tässä sateessa paljon kansaa liikkeellä vaikka markkinapäivä onkin.
Eilen meillä oli pikainen tapaaminen viimetalven Puerton matkalta tutuksi tulleen rouvan kanssa.
Kun hänkään ei Kotkaa niin hyvin tunne niin sovittiin treffipaikaksi kaupungintalon edusta eli kauppatori.
Hyvin me toisemme treffattiin ,autot ajettiin alas toriparkkiin ja vaihdettiin kuulumiset kahvikupposen ääressä kauppakeskuksen kahvilassa.
Suunniteltiin viimetalvisen poppoon kesätreffejä hauskan yhdessäolon ja matkamuisteloiden merkkeissä jonnnekkin pääkaupunkiseudun ravinteliin kesäkuun alkuun.

Kauppatorin naurulokki. (Siinä siulu on sen miehen jonka työt jää puolitiehen jne.)


Maunokin kävi vielä illalla kyläilemässä,paljon oli  manella uutta katsottavaa ja haisteltavaa kun pikku lenkki hänen kanssaan tehtiin.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Varaukset tehty

Heinäkuussa on startti Viroon ensin Hiiumaalle sieltä Saarenmaalle molemmissa 2 hotelliyötä.
Paluumatkalla Tallinnassa ollaan vielä 1 yö hotellissa jotta rouvat pääsevät käymään ilusalongissa.
Teemme tämän reissun yhdessä tuttaviemme seurassa kahdella autolla eli "me käime koos".