Playa de Los Roques de Fasnia 9.12.2023

keskiviikko 31. lokakuuta 2018

31.10.2018

Moottoritie ei ollut kuuma se oli pari raatia pakkasen puolella kun eilen ajelin rengashotelliin vaihdattamaan autooni nastarankaat alle. Ai miksi nastarenkaat ? no on ne ainakin äkkijarrutuksessa paremmat kuin kitkarenkaat.
Tänään kotiutuu PT Las Palmasista kait hänellä siellä on päällisinpuolin hyvin mennyt etenkin kun ystävät ja tuntemattomatkin ovat muistaneet puhelinsoitoilla.
Eilen oli joku pilasoittaja soittanut tuntemattomasta numerosta, ilmoittanut olevansa naapuri Kotkasta ja jatkanut tarinaa kertomalla että meidän asunnosta se tulee muuten kova ruuan käry ja lisäksi aivan selvä marihuanan tuoksu. Kyllä siellä nyt on kovat bileet nyt pystyssä kun sä vaan siellä lomailet.
Pitäisköhän tuollaista soittajaa ymmärtää vai keksiä jotain muuta mukavaa, arvelen lähes sadan prosentin varmuudella tietäväni soittajan.



  Näin siinä käy eikä syy ole yksin nastarenkaissa.

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

28.10.2018

GIF- tiedosto Animaatiossa vuodelta 2015 näkyy myös pojanpoikani Niko joka eilen täytti jo 14 vuotta.Synttärijuhlat pidetään vasta 3.11 silloin on jo Nikon mummokin kotiutunut Las Palmasista.

Pappa kävi "Haukalla" katsomassa päivänsankarin peliä ja täytyy sanoa että kyllä kolmessa vuodessa on tapahtunut pituuskasvua ja pelillistä kehitystä. Koripallo on kiva peli, toivotan Nikolle onnea syntymäpäivän johdosta sekä hyviä pelejä.

Itämeren suurimmat ja kauneimmat huviveneet ovat taas saapuneet talvitelakalle.

Juha Vainion Kadun remontti on kohta päällystystöitä vaille valmis.Katulamput ovat komeat, hintakin lienee myös komea luulisin.

Siltainsinööri Jaatinen oli kuulemma vittumainen mies hän ei tähän liimapuupalkki siltaan liity mitenkään mutta hinta joka tekeleellä lehtitiedon mukaan on 370000 € ei kaikkia ainakaan naurata.

torstai 25. lokakuuta 2018

25.10.2018

Aurinko nousi tänään näillä seutuvilla klo. 8:18 minä nousin jo ennen kuutta, keitin kahvia täyden pannun josta join vain mukillisen loput valutin termariin otettavaksi patikkaretkelle mukaan.
Hain vielä aamutuimaan K- marketista lihapiirakat ja makkarat niin olin valmis ajelemaan Kitulan kesäkioskioskin luokse jonne jätin auton parkkiin ja suuntasin askeleeni Portimon poluille.

Kiersin nuo kartassa näkyvät Äijänvuoren ja Viitavuoren myötäpäivään, gepsini piirsi reitistä jäljen ja mittasi matkaksi 9,4 Km.
Vehkalahden Veikot ylläpitää näitä Portimon polkuja ja ne on hyvin merkitty maastoon kylteilla/viitoilla sekä sinisillä maaliläiskillä puihin ja kiviin niin ettei siellä eksymään pääse vaikkei GPS laitetta käyttäisikään.


Tämä Rapakammari on reitin kohokohta järvi tuossa alhaalla on nimeltään Vahjärvi ja nyt ollaan siis Viitavuorella jossa on myös laavu tulenteko paikkoineen retkeläisten käytössä.
Yritin pienen hetken hakea myös Geo kätköä  sitä kuitenkaan löytämättä , join laavulla kahvit ja söin yhden lihapiirakan , jatkoin matkaa kesäkioskille parkeeratulle autolleni.

Hyvä on aina olla matkassa jotain vähän kättä pidempää jolla voi huitaista vaikka karhua kupoliin, tänään löysin tuollaisen koivukepakon ei siintä nyt mitään lampunjalkaa saa tehtyä mutta jos vaikka löylykauhan varren. Ei näkynyt metsän petoja susia tai karhuja, vain 3 vähän isompaa kanalintua pyrähti jaloistani lentoon.

Ajelin Kitulasta mökilleni lämmitin saunan, paiston makkarat, siirsin pihakalusteet talvisuojaan, kävin pari kertaa vielä saunasta uimassa (vesi oli +5°C ) kunnes otin laiturilta jo uimaraputkin pois.
Se on nyt mökkikausi ohitse, tiistaina laitatan vielä talvirenkaat autooni sitten saa talvi tulla .

maanantai 22. lokakuuta 2018

22.10.2018

Kuva on Mikko Mäkelän pelikuvista lainattu.
Olin paikalla ilman omaa kameraa katsomassa tuota kauden päätös-ottelua, tosi fanit tunnistivat Tifossaan väriä ja kotkalaisuutta.Ensi vuonna jos vielä hengissä ollaan niin katsomossa tavataan.

Minun kamerani näki maiseman näin punaisena eräänä viimeviikon iltana.

Viikonvaihteessa oli tuossa naapurissa myös kalamarkkinat, en ostanut kalaa enkä mitään muutakaan mitä tarjolla olisi ollut. Tarjollahan oli mm.bambusukkia, donitseja, omenia Ahvenanmaalta, rottinkitöitä ja pärekoreja
Kävelin K-markettiin ja ostin ruisleipää, sianlihaa viipaleina ja Chorizo makkaraa.
Sianlihasta syysleskenä väännän vanhanaikaisen läskikastikkeen siinä minulla riittaa syömistä kahdeksi päiväksi jos se ei kerralla uppoa.
Chorizo makkaraa pistän toiseen herkkuruokaani hapankaalikeittoon makua antamaan, on se vaan niin hyvä keitto etteivät sitä kaikki Las Palmasissa tajuu.

torstai 18. lokakuuta 2018

18.10.2018

Kiskot veivät joskus tänne Siperiaan, uudestaan tuskin koskaan menen muuta kuin muistoissani.
Nyt kun PT on siellä Las Palmasissa niin olen täällä yksikseni mm. tuijotellut telkkaria ja kas kummaa sieltähän tulee ihan mielenkiintoisia ohjelmia muutakin kuin palsanmäkeä ja tanssii tähtien kanssa sun muuta hömppää.

 Simon Reeve Venäjällä on katsottavissa Yle Areenasta vielä vajaat 3 viikkoa kesto 58 min.
Onko Venäjä muuttunut ? luottamus hyvä kontrolli parempi oli Leninin oppi, nyt on valta vaihtunut mutta kontrolli on ja pysyy.Pitäisin ihmeenä jos Putinin seuraaja ei olisi joku kuin FSB:n mies.

Jälkiviisaus on viisauksien imelin laji sanoi Konsta P. mutta kyllä meidänkin olisi junamatkamme jollain väliasemalla pitänyt pysähtyä  esim. Baikalilla olisi nähty paljon enemmän.

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

17.10.2017

Syksyn lehti jo maahan ehti siinäkin soi kuulemma blues.
Olen epämusikaalinen en kuule siinä mitään sen kummempia sointeja, tänään aamulla varhain kuulin kun PT painoin oven perässään kiinni lähtiessään kahdeksi viikoksi Las Palmasiin.
Käski olla kiltisti, ainahan minä kiltti poika kiltisti olen.
Lupasi soitella kuulumiset WhatsApp puheluina.
Gran Canaria on minulle lähes tuntematon saari, kerran olen ollut Las Palmasissa ja muistaakseni 3 kertaa Playa del Ingelesissä.
Katselin kyllä matkoja sinne toiselle saarelle (Teneriffalle) mutta en sytkähtänyt niin paljoa että olisin matkan varannut.
Tämä epämusikaalisuus pitää minut myös kaukana Kanarian suomibaareista tästä johtuen en tiedä miten suomipojat ja tytöt siellä lomansa viettävät.
Olisko näitä suomibaareja kuiten enempi Gran Canarialla kuin esim. Teneriffalla oli niin tai näin minä pistän kohta 4:n viljan puurot tulille ja lähden golfkentälle.




sunnuntai 14. lokakuuta 2018

14.10.2018

Oli eilinen päivänsankari jättänyt päikkärit väliin ja oli siksi vähän kiukkuinen ja ei niin juhlatuulella, ei edes synttärikakun kynttilöitä suostunut puhaltamaan.
Tunnelmaa oli kuin "puutepossun" nimipäivillä ja luulen että Onni oli saamiinsa lahjoihin tyytyväinen.
Meillä on tänään vuorossa sunnuntailounas tuttuvaperheen kanssa ravintola Santalahdessa.
PT:lle tulee illan edellä hiuskuoltalon värjääjä meille kotiin, taidan tehdä tilaa ja poistua vaikka testailemaan uusia mailojani golfrangelle.

lauantai 13. lokakuuta 2018

13.10.2018

Päätösväylän 18. griiniremontin muotoilu alkaa olla valmis.


Golfkenttämme päätösreiän (18.) Bunkkereista tulee vähän syvemmät kuin entiset, haastetta lisää.
Sain uudet mailat eilen puolikahden aikoihin, en ole niitä vielä päässyt testailemaan mutta luulen että ne pelittää hyvin ja kestää minun peliurani loppuun asti.

Tänään on lepopäivä urheilusta mutta muuten tiukka ohjelmainen, ensin käydään anopin ja PT:n kanssa hautausmaalla pistämässä kanervia kummulle.
Sieltä auton nokka kohti Espoota ja Onnin 2v. synttäreitä ne onkin kovat juhlat ne, on käsketty ottaa mm. paljon rahaa mukaan sillä samassa tilaisuudessa Enni myy voimisteluseuransa toiminnan tueksi metrilakua.
Kait sitä muutama metri pitää ostaa jotta tytöt pääsee voimistelua harrstamaan.
Kyllä me menomatkalla jossain syömässä käydään vaikka Koskenkylän ABC:llä jos ei muuta keksitä.
Synttärit alkaa kello 15 eli samaan aikaan kuin ykkösen nousukarsinta ottelu TPV - MyPa jota en siis näe juhlahumujen takia, ehkä kurkin välillä salaa kännykästä tilanne tietoja.

tiistai 9. lokakuuta 2018

9.10.2018

Olin jo vähän aikeissa lopettaa koko Golfin mutta tänään menin ja ostin Golfpisteen pörssi/välineet sivustolta itselleni uudet mailat.
Mailat 5 rautaa ja 3 hybridiä ovat vuoden vanhat ja ainakaan kuvissa ei mitää pahoja kolhuja näy.Myyjä lähettää ne minulle Matkahuollon kautta kokeiltaviksi ja jos päätän ne pitää niin maksan myyjän tilille kauppahinnan. Myyjä ehdotti tätä ratkaisua, minun ei tarvitse näin menetellen ostaa kuulemmsa sikaa säkissä.
Näistä ei ainakaan mailanvarret ruostu kun ne ovat ns. pappavarret eli ne on grafiittia.

maanantai 8. lokakuuta 2018

8.10.2018

Kuvaa klikaten aukeaa Yle Areenan Elävä Arkiston video Junnu Vainio muina miehinä.
Ohjelman kesto on 57 minuuttia katsokaa jos ketä kiinnostaa, en ole itsekään sitä onnistunut koskaan telkkarista katsomaan tänään katsoin eka kerran läppärillä kun sain vihjeen ohjelmasta uimahallin vesijuoksijoilta.
Veiläkin harmittaa ohi menneet putit (4x4).

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

7.10.2018

Tuon veistoksen ohi kun kävelee niin tulee aina mieleen se Pisan kalteva torni, mutta nyt ollaan Kotkassa ja veistoksen nimi on Elinvoimainen läsnäolo.

Pisassa oli kuvauspäivänä 15.6.2013 helle, golfpallo lensi hyvin jota se ei tänään tehnyt.
Kaksi lyöntiä jäätiin kinkusta ei harmita muuta kun vähän, kaupasta se on tänä vuonna haettava.
Huomenna jos ei aamulla ole pakkasta niin ohjelmassa on vuoden 50:s golfkierros.

perjantai 5. lokakuuta 2018

5.10.2018

Kuva on otettu  tänään 7:24 eli 3 minuuttia ennen Auringon nousua on siis Porvarillinen hämärä jota jäimme Maunon kanssa ihailemaan.
Ei kuiteskaan jääty rannalle ruikuttamaan vaan jatkettiin matkaa ja kierrettiin koko Katariinan polku, sai Maunokin vähän liikuntaa.Nämä kaupunkilomat ovat Maunolle myös liikuntalomia siellä kotona kun porukat menee töihin ja kouluun niin aika menee makoillessa.

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

3.10.2018

Golfkentällämme oli eilen siirtonurmi talkoot joka tarkoitti sitä että viheriön vanhapinta viipaloitiin ja nostettiin lavoille odottamaan viheriön uudelleen muotoilua.
Kun uusi muoto (nykyinen kolmetasoinen viheriö muuttuu kahteen tasoon) on valmis niin silloin siirretään viipaleet takaisin paikoilleen.
En ottanut osaa talkoisiin selkäni ei kestä tuollaista nostelua.
Kesä- vai Talviaika kyselyyn vastasin, olin kyselyn 241064:s vastaaja, kannatin pysyvää Talviaikaa. 
Kohta pesen parit ikkuna- ja parvekelasit sitten tulee Mauno meille hoitoon, talven tulolla ei vielä niin suurta kiirettä ole. Öiset pakkaset olisivat tervetulleita sillä ne tappaisivat metsästä hirvikärpäset
pääsisi meikäläikin sienimetsään tai tekemään vaikka yhden patikan Portimon poluille.

tiistai 2. lokakuuta 2018

2.10.2018

On se aika vuodesta että on vedettävä jalkaan pitkät kalsarit muuten tulee vilu ja sen myötä vaikka rakkovika.
Tänään ei ole maat ja katot kuurassa ja golfkenttäkin on auki siispä sinne vaikka vähiin ne kierrokset ovat jääneet, nyt on vuorossa 48:s kierros kun niitä on parhainmillaan on ollut yli 120 kierrosta/vuosi.

On se pari kertaa ollut hyvin lähellä etten ole matkaa varannut näihin maisemiin, mutta toistaiseksi pysyttelen kotikulmilla.