Playa de Los Roques de Fasnia 9.12.2023

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Pakkanen paukkuu

Tarjoilut on nyt nautittu näiden vaalien osalta ja tasapuolisesti kaikkien ehdokkaiden tilaisuuksissa on vierailtu ilman mitään ennakkoluuloja ja leimatuksi tulemisen pelkoa.
Lokakuussahan ne sitten kunnallisvaalit kai silloinkin tarjoilu pelaa.
Täällä oli tarjolla kanakeittoa.
Keittohan on hyvää minä ainakin tykkään, tuolla Teneriffan hotellissamme (Luabay) jossa meillä on varattu puolihoito on aina tarjolla keittoa usein kahtakin erilaista.Niillä se se ateria aloitetaan joten tutuiksi ne ovat tulleet kanarian keitokset.
Matkalaukkuni on pakattu sieltä ei puutu kuin partakone se laitetaan sinne vasta huomenissa ennenkuin startataan pääkaupunki seudun suuntaan.
Reiskat ja kinkkumittari eivät mahtuneet laukkuun.Velkojat jäävät nuolemaan näppejään sillä postiluukusta
putoavat ja matkan aikana erääntyvät laskut jäävät maksamatta,maksetaan sitten keväällä.
Sanomalehti on käännetty reissun ajaksi poikani osoitteeseen.
Nyt tehdään vielä pieniä tarkistuksia että kaikki tarpeellinen on varmasti mukana ja ehkä totutellaan ulkoruokintaan käymällä ulkona syömässä.
Se on sitten tämän blogin osalta vähäksi aikaa adios jatkan postauksia tuon toisen blogini kautta ja niitäkin vasta sieltäTeneriffalta.

lauantai 28. tammikuuta 2012

Soppaa ja piparia

Tänään otetaan sitten matkalaukut esille ja aloitetaan pikkuhiljaa pakata sinne kaikkea  tarpeellista mitä reissussa tarvitaan.Eilen jo vähän aloittelin ja heti eka tavara tai pikemminkin vaate sellainen kevyt pienen sateen ja tuulen kestävä liivi jota käytän vaelluksillani ja myös golfkentällä oli hukassa.Kyllähän tämä tällä vauhdilla kestää, no täytyy käydä golfbägin taskut tänään tarkastamassa jospa se olis siellä.
Taidan tästä aamuvirkkuna lähteä käymään golfhallilla, sen jälkeen ehkä Haaviston tarjoamalle sopalle ja 

ehkä vielä kerran Cafe Niinistön ässä pipareita maistamaan.
Kun sitä kutsua linnanjuhliin ei todennäköisesti tule jatkossakaan niin se on nautittava nyt tarjoilusta kun siihen on tilaisuus.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Äänestetty

Suosikki seuran väritkään eivät vaikuttaneet tämänpäiväiseen äänestys käyttäytymiseeni en siis piirtänyt kakkosta ennakkoäänestys lappuun.
Kyllähän nämä valtiolliset menot linnanjuhlineen saisivat melkoisia farssin piirteitä jos tämä puumapekka tulisi valituksi.
Toisesta ehdokkaasta voisin vaan todeta että ehkä hänen suhteensa tulevat enempi pettymään omat fanaattiset kannattajat kuin meikäläinen.
Tätä seuraa on pikkupojasta asti fanitettu ja pelejä katsottu.
Piilossa oleva veisu saattaa olla vähän roisi ei ole pakko katsoa.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Matkan järjestelyjä

Varasin tänään menomatkalle hotelli yöpymisen Bonus Inn nimisestä hotellista hintaan 80€ joka sisältään ilmaisen auton pysäköinnin neljäksi viikoksi.
Tämä on minusta varsin edullista kun vertaa niitä lentoaseman P3 P4 hintoihin.
Ensimmäinen suunnitelma oli yöpyä vävypojan vieraana mutta tila autolle olisi käynyt lumen takia ahtaaksi ja lähin ilmainen parkkipaikka olisi löytynyt Kirkkonummen perukoilta.
Näin se on kaikin puolin helpompaa hotellista on ilmainen kuljetus 20 min. välein kentälle , ei mene Enninkään päivärytmi sekaisin meidän lähtö hälinöissä.

kuvankaappaus hotellin sivuilta.


Valoa näkyvissä

Releasetinlaite.
Minulle se valo näkyy tuolta Teneriffan suunnasta näille paikallisille "valonnäyttäjille" ja äänensä testamentanneille sanon adios ensi viikon tiistaina.
Huomenna kun ennakko äänestyspaikat aukeavat käyn tämän kansalaisuus velvollisuuteni suorittamassa,valinta ei tällä kertaa tuota minkäänlaista vaikeutta.
  Jallun pakina tuo aina pientä huumorinpilkettä arjen harmauteen.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Meillä ei nukuta

Vaikkei me mitään fanaattisia politiikkaihmisiä olla, ei kuuluta siis mihinkään poliittiseen puolueeseen niin kyllä me aina äänestämässä käydään.Teneriffallakin on äänestetty kerran Santa Cruzissa, silloin oli eduskuntavaalit ja viimeksi 6 vuotta sitten Xibana parkissa presidentin vaaleissa.
 Meidän äänestyspaikkana oli purku-uhan  alla oleva Toivo Pekkasen koulu joka on VPK:n talon ja "ryssänkirkon" naapurissa.Puolenpäivän aikoihin äänestyspaikalla oli jopa pieni jono, toivottavasti äänestys jatkuu vilkkaana tässä todellisessa gallupissa.
 Ylläällä parit kuvat tuttava perheen pihapiiristä.
Käytiin heidän kanssaan pistämässä vähän murua rinnan alle ja sen jälkeen vaalikaffella heidän kodissaan.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Tarjoilu jatkuu

Tänään saatiin vielä nauttia näistä vaaliehdokkaiden tarjoilusta Karhulan torilla.
Presidenttiehdokkaista vain naiset taustaryhmineen loistivat poissaolollaan,Paavojen, Saulin ja Pekan takapirut kosiskelivat tarjoilullaan äänestäjiä.
Väyrynen tarjosi hyvää kumaa hunajalla terästettyä omenamehua ja pullaa,Lipponen makkaraa ja sen kolmannen Paavon porukka jakoi "vain" kirjallista sanomaa.Niinistö kahvia ja pullaa.
Olipa vielä "puumapekan" ilmapallojakin jaossa,palloa en huolinut muut tarjoilut kelpasi kyllä parhaaksi rankkaisin Väyrysen mehutarjoilun se oli todella hyvää.
Huomenna se on sitten käytävä kansalaisvelvollisuus suorittamassa olen nyt perusteellisesti ja tarkkaan harkinnut ketä tulen äänestämään mutta säilytän sen vaalisalaisuutena.
Tarjoilun kannalta olisi suotavaa että tulisi tiukka finaali ehtisihän tässä ennen reissua vielä muutamat kahvit ja makkarat haukata.
Valmistaudun kesän koitotsiin,lyömällä hallilla palloa mm. tuollaisella painavalla mailalla.

torstai 19. tammikuuta 2012

Se on ..

Se on kohta aloitettava funtsimaan mitä rytkyjä sinne kapsäkin pohjalle heitetään eli mitä otetaan reissulle mukaan.Onhan sitä rytkyjen lisäksi kaikenlaista pientä sälää mukaan otettava laskin että erilaisia latureitakin lähtee mukaan 6-7 kappaletta.
Riippuu vähän siitä tuleeko tämä minun Personal Trainer toimeen yhdellä kännykällä vai tarvitseeko hänen ottaa niitä 2 mukaansa,veikkaan kahta.
Nuoret poijat ne antoivat PT:n duunipaikalla hänelle uuden nimen, hän on siellä jostain kumman syystä Missis Teneriffa.
Batanin retkikin näyttää tulleen loppuun myydyksi, enää ette mukaan pääse vaikka haluaisitte,muita patikoita teen sitten miten sääherra ja missis Teneriffa sallivat.




sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Odotellessa

Odotellessa tulevaa matkaa ja sitä ennen näitä "EU:n suomenläänin kuvernöörin vaaleja" ja sitä ensimmäistä varsinaista äänestyspäivää 22.1 jolloin aion vasta ääneni antaa.
Toisella kieroksella jos se nyt tulee on sitten äänestettävä matkan takia ennakkoon,mielenkiintoisempaa olisi ollut äänestää Puertossa jossa 6 vuotta sitten äänestettiin.
Sehän näissä vaaleissa on hyvää että ollaan päästy suoraan-kansanvaaliin pois niistä valitsijamies-vaaleista.
Mutta eipä tällä valituksi tulevalla paljon sitä valtaa enää ole vaikka ne noissa vaalitenteissä kaikki asiat maan ja taivaan välintä kuntoon osaavat laittaa.
Kuvauspyyntöön tuli lupa sanoilla mikäpä siinä.
Eilen käytiin ennen Personal Trainerin töihin menoa Karhulan torilla syömässä Lipposen vaalisoppaa ja Kotkan Pasaatissa Niinistön tarjoamilla kahveilla.
Eräs autoliike olisi tarjonnut vielä makkaraa mutta aika ei jokapaikkaan riittänyt.
Odotellessa väsäsin Siperian junamatkasta elokuvan.
Mietin mistä on saanut alkunsa sanonta kyllä siperia opettaa, vastaus on tässä.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Merkkipaalu

Tulee tässä lähipäivinä eräs merkkipaalu vastaan, on nimittäin silloin oltu 40 vuotta VR:n palveluksessa.
Ei meirän poika mitään töitä tee se on veeärrällä kerrotaan jonkun rouvan kehuneen toiselle kun pojasta tuli valtion virkamies.
Virkamies ajat on ainakin omalta osalta ohi ja niitä töitäkin joutuu vielä paiskimaan 1,5 vuotta kelistä riippumatta.
Tämä merkkipaalu on Uralilla Euroopan ja Aasian rajamerkkinä.
Tämän kuvan paalunkin ohitse ajeltiin herroiksi vuonna 1989 VR:n vapaalipulla aina Habarovskiin asti,takaisin tultiin lentämällä.
Kuvat.fi  ilmaisversion slideshow esitykseen tuli häiritsevät mainokset jälkikäteen, jatkossa käytän Picasaa.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Kuvan siirtoa

Enni oli Loppiaisena katsomassa koripallo-ottelua ToPo-KTP jonka Urho tv näytti katselijoilleen.
Eilen sain kännykkääni multimedia viestinä kuvan jossa Enni poseeraa tv ruudussa.
Tallensin kuvan kännykän kuva galleriaan josta siirsin sen läppäriin ja nyt vielä tänne blogiin näytille.


Nyt ne on Joulut viimeistään ohi ja alkaa härkäviikot,minulla on kolme täyttä työviikkoa edessä ja sitten pääsen ansaitulle lomalle.
Tänään käytiin vävyni kanssa aamulla aikaisin golfhallilla testaamassa sitä uutta mailaani ja treenailemassa golfin alkeita.
Sen jälkeen pikapyrähdys anopin synttäreillä, nyt odotellaan että päästäis välillä syömään.
Täällä meillä on tänään venäisten ostoryntäyksen takia kaupat auki ja Ennin popula on siellä seassa pyörimässä.

lauantai 7. tammikuuta 2012

Makkaraa ja Pullaa

Käytiin vähän ostamassa evästä kun Espoon popula tuli meille visiitille.
Kotkan kauppatorilla ei ollut kuin yksi presidentti ehdokas edustettuna,itse "Böömiestä" ei näkynyt mutta takapirut tarjosivat makkaraa,pitihän se ottaa kun ilmaiseksi tarjotaan.
Täytyy katsoa jospa se tarjoilu paranisi vaalien lähestyessä ei yhdellä makkaralla vielä voi ääntä antaa.
Ennakkoon pitää käydä äänestämässä ainakin silloin toisella kierroksella kun varsinaisena vaalipäivänä ollaan jo Teneriffalla.
Puolenpäivän jälkeen kaapattiin Enni mukaan , lähdettiin vähän ulkoilemaan ja syöttämään sorsille pullaa.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Hyvää Loppiaista

Tänään tehtiin tarkituskäynti mökille,tarkastettiin ettei ne kovat myrskytuulet ja rosvot ole mitään tuhoja tehneet.
Ei ollut mitään tuhoja ,hyvin mielin voi Teneriffalle lähteä.
Yksi kuivahko mänty oli kenollaan toista vasten mutta niin kaukana mökistä ettei ole siinä mielessä vaarallinen,menee saunapuiksi kesän korvalla.
Tämä mökkimme sijaitsee n. 50 kilometriä Kotkasta susirajan suuntaan siellä oli n.5 cm lunta maassa kun täällä kaupungissa on aivan lumetonta.
Pieni lumipeite ja pakkanen täälläkin käväisi pilaamassa hyvät suunnitelmat,golf seuramme puuhamiehillä oli nimittäin vakaa aikomus järjestää Loppiaisena golfkisat ne olisi olleet historialliset sillä ikinä ei aikaisemmin ei Tammikuussa täällä ole kisoja ollut.
Golfia on kyllä pelattu talvellakin, taisi olla 3-4 vuotta sitten kun Helmikuu oli ainut kuukausi ettei tuolla seuramme kakkoskentällä Koivulassa pelattu.
 Vuosi sitten taisi olla metri lunta nyt vain nimeksi.
Helppo tuohon olisi avanto hakata ja saunasta uimaan pulahtaa.
Mökkitiellä ei ollut liikkunut meitä ennenkuin pupujussi.

torstai 5. tammikuuta 2012

Mailakauppa

Ostin tuolta Golfpörssistä itselleni hyvän lähipelimailan, samanlaisen kun tuo kuvassa oleva.
Pelikaverit tosin sanoi että sinun olisi kannattanut kysyä tältä Pohjois Korean uudelta pressalta niitä hänen edesmenneen isänsä mailoja.
Ne täytyi olla mahtavat mailat kun heti elämänsä ensimmäisellä golfkierroksella tämä Kim täräytti niillä 11 holaria,minulla ei ole vielä yhtään virallista holaria tehtynä.


maanantai 2. tammikuuta 2012

Tipaton tammikuu jatkuu

Tipaton alkoi joillakin kun lähes täysi pullo jäi juomatta.
Tänään maksoin sen kauan odotetun Teneriffan matkan nyt vaan odotellaan lähtöpäivää. 
Kävin työpäivän jälkeen Kotkan uimahallissa vetämässä tunnin vesijuoksu treenin,paljon oli Venäläisiä liikkeellä oli kun olis ulkomailla käynyt.
Mutta kun astui hallin ovesta ulos raittiiseen ulkoilmaan missä tuuli puhalsi puuskissa lähes myskylukemissa ja vesi lensi vaakatasossa niin mieleen tuli että "jospa minäkin?".

                       
Pieninä palasina on leipämme maailmalla.
                       
Toisilla on helpompaa, täällä pulukin ottaa aurinkoa.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Sumussa ja humussa

Vuosi se sitten vaihtui (nukkuen) meilläkin ja ainakin aamulenkin aikoihin klo 7:30 vallitsi täällä vielä aikamoinen sumu.
Illan ja yön aikana oli vähän tuprutellut lunta,onhan se nyt vähän valoisempaa ja talvisemman näköistä.
Veistoksen nimi on tarrautuminen joku  sumussa ja humussa kulkenut oli unohtanut
kouhuviininsä veistoksen juurelle,ehkä se oli yöllä vielä kovempi tuo sumu.