Playa de Los Roques de Fasnia 9.12.2023

maanantai 31. toukokuuta 2021

31.5.2021

 

Puhuin jossain vaiheessa pitkää koronatalvea aloittavani uuden harrastuksen mato-ongella kalastamisen. Nyt on välinen investoinnit tehty, rahaa paloi kamppanja edut huomioiden 11,89 €, eli ei muuta kuin merenrantaan ahvenia narraamaan. On meidän mökkijärvessäkin ahvenia mutta ne on pääsääntöisesti selleisia pikkusinttejä.
PT sanoi että niitä kaloja ei kotiin tuoda jos niitä ei ole perattu, täytyi oikein YouTubesta katsoa miten se perkaus tehdään.
Eli huomenna testataan miten Hollantilaiset onkimadot toimii, toiveissa on saada jatkossa kotimaisia matoja. 



sunnuntai 30. toukokuuta 2021

30.5.2021

Eilinen päivä on eletty, tämäkin päivä jo tähän asti. Huomiseen herra neuvot keksii. Näin kerrotaan Mauno Koiviston sanoneen.

Kerron nyt kuitenkin hieman eilisestä, mökille mentiin rauta- ja kukkakaupan kautta mutta ei oikein innostanut juuri mitään puuhailla. PT:n ostamat kukka appelit nostelin tietysti paikoilleen kun käskettiin.           

Grillinpohjan valoin, siihen meni kaksi valmisbetoni säkkiä (25 kg) muuta ei oikein innostanut tehdä ei edes saunominen. Syötiin hieman kevyttä kesäruokaa (makkaraa) ja lähdettiin pois.

Poikettiin kotimatkalla Haminan ortodoksisen hautausmaan kautta katsomaan meille ennennäkemätöntä Aladinin suvun hautakappelia. Kymen Sanomat tuosta uutisoi aiemmin. Juttu on monelle teistä "maksumuurin" takana mutta aikamoinen tarina 14 vuotiaan "huutolaispojan" elämästä.
PT on syntyjään Haminan likkoja kertoi olleensa jossain koulussa samalla luokalla Aladinin nimisen tytön kanssa. Maljakon suunnittelija Tamara Aladin on samaa sukua, on meilläkin joku hänen suunnittema maljakko koriste-esineenä.

Illalla sitten tavattiin meille matkailun kautta tutuksi tulleet ystävät ja käytiin kiinalaisessa ravintolassa syömässä pieniä aterioita.
Meni siinä minulta vähäb dieetti sekaisin (aikaikkuna) ja hieman myös pötsi, ei oikein sopinut tuo uppopaistettu safka.

Kuva on otettu 26.1.2015 Teneriffan saarella Puerto de la Cruzissa, ravintolan nimi oli muistaakseni Track.
Joo matkailu avartaa sanotaan, ollaan tapailtu tuonkin ensi tapaamisen jälkeenkin joskin pandemia on rajoittanut menemisiä ja tulemisia itse kullakin.

 

perjantai 28. toukokuuta 2021

28.5.2021

 


Paikallinen sanomalehti kertoo että ehdokkaita voi nähdä torilla varsinkin toripäivinä. Eilen kuvanottopäivänä en nähnyt ensimmäistäkään ehdolla olevaa.
Olis vaan mukava tietää heidän kantansa siihen että rakennetaanko Kotkaan kokonaan uusi uimahalli vai korjataanko vanha.
Puheissa heillä voi olla enemmän ilmaa kuin konsanaan Fingerborin Demareiden hernesopassa.

keskiviikko 26. toukokuuta 2021

26.5.2021

 



Kuvassa oleva kellonaika tarkoittaa sitä että minuutti sitten avautui aikaikkuna ja saan 8 tunnin ajan syödä. Olen nimittäin 8/16 Pätkäpaastolla, tarkoittaa sitä että 16 tuntia paastotaan ja sen 8 tunnin aikana saa normaalisti syödä. Minulle ja minun vartalolleni tämä sopii erittäin hyvin.

Lainaan tältä sivustolta seuraavan tekstin:- "Pätkäpaastoamisen terveydelliset hyödyt ovat osittain samoja kuin pidemmässäkin paastossa, poislukien mittavampi autofagosytoosi. On ymmärrettävää, että kun elimistön ei tarvitse prosessoida ruokaa jatkuvasti, sille jää voimavaroja keskittää huomiota esimerkiksi solujen uusiutumiseen ja muihin korjaaviin prosesseihin. Osittain tästä syystä pätkäpaastoamisen yksi isoimpia hyötyjä on matala-asteisen tulehdustilan laskeminen. Tämä voi näkyä ylimääräisten kolotusten katoamisena, nivelkipujen vähentymisenä tai yleisesti kohentuneena olona". 

Olen huomannut että polvikipuni on vähentynyt ja viime syksyinen olkapäävamma (kiertäjäkalvosimen totaali repeämä) paranee paastotessa paremmin.

Aloitan päiväni syömällä lautasellisen neljänviljan puuroa kera ison voisilmän ja juon kahvit päälle.
Päivän pääateria (mitä milloinkin) syödään n. klo. 12. Ennen ja jälkeen pääateriaa popsitaan hedelmiä kourallinen päivässä mutta klo. 15 pistetään suu kiinni eikä syödä mitään, vettä saa ja pitää juoda.
Tämän lisäksi käyn äijäparkissa kahvilla ja urheilemassa kuntosalilla / vesijuoksemassa.
Kysytte tietysti että onko illalla nälkä? vastaan että kyllä on mutta se pitää kestää, yöt nukun yleensä hyvin.
Muuten tuon älykellon kanssa ei kannata mennä kuumaan saunaan minun kelloni ei siitä ainakaan tykännyt, nyt se näyttäisi pelittävän normaalisti.

sunnuntai 23. toukokuuta 2021

23.5.2021

 



Mökkimatkalla alkoi sade joka jatkui ja jatkui no eipä tarvinnut sateessa grillin pohjaa valaa, keskityin saunan lämmitykseen ja radioamatöörin hommiin.

Meinasin vaihtaa tuon radion virtajohdon mutta se olisi vaatinut enempi taitoja kuin mitä minulta löytyy. Radio saa olla jatkossakin vain mökin koriste esineenä kunnes toisin stailataan.








lauantai 22. toukokuuta 2021

22.5.2021

 

Isoisäni isä Antti.
Sain tämän kuvan pari päivää sitten Amerikasta, alkaa pikkuhiljaa selvitä sukumme historia, paljon olisi vielä kysymyksiä mutta ei  ainakaan täällä kotikulmilla ole enää ketään hengissä jolta voisi kysellä.
Olen sukututkijamme Juhanan tekemästä jälkeläiskuvaajasta kopioinut seuraavan tekstin:

"Antti MYKRÄ Jaakonpoika Syntymä 7.12.1868 Jääski Pelkola, Karjala, Suomi Ristiminen 6.1.1869

(30p) Muutto 1889 (20v 6k 23p) rengiksi Jääski Jakovala 1 (Näveri), Karjala, Suomi

Muutto 1889 (20v 6k 23p) rengiksi Jääski Pelkola (Riikonen), Karjala, Suomi Muutto 1890 (21v 6k 23p)

rengiksi Jääski Pelkola (Litzén), Karjala, Suomi Avioliitto 7.6.1891 (22v 6k) 

Anna Kaisa LIUKKA Ruokolahti, Etelä-Karjala, Suomi Muutto 1895 (26v 6k 23p) läksiäinen Jääski Näträmälä 1 (Ikävalko), Karjala, Suomi Muutto 20.10.1903 (34v 10k 13p) Jääskestä muuttokirja Kymi, Kymenlaakso, Suomi Muutto 2.12.1913 (44v 11k 25p) Lohjalta Kymiin Asuinpaikka 1919 (50v 6k 23p) Kymi Suulisniemi, Kymenlaakso, 

Suomi Ammatti 1922 (53v 6k 23p) tehdastyöläinen Kymi, Kymenlaakso, Suomi Ammatti muonamies ja läksiäin Jääski Näträmälä, Karjala, Suomi Kuolema 1.6.1926 (57v 5k 25p) sydänhalvaus Kymi, Kymenlaakso, Suomi Hautaus 6.6.1926 Kymi Metsäkulman hautausmaa, Kymenlaakso, Suomi Renkinä Jääsken Jakovalan kylän n:ossa 1 (Näveri) heti ripille päästyään 1889 (JÄÄ RK022-58). Samana vuonna lähtenyt rengiksi Pelkolan kylän Riikosen torppaan (JÄÄ RK049-268) ja 1890 rengiksi Johan Gustaf Litzénin tilalle Pelkolassa, jossa myöhemmin läksiäisenä (JÄÄ RK049-251). Käynyt avioitumassa Ruokolahdella (MK n:o 42) 1891 (VK n:o 17). 1895 lähtenyt Jääsken RK:n s:lle 605 (JÄÄ RK049-251). Ammatiksi merkitty vuonna 1895 muonamies HisKin kastettujen kirjassa (HisKi: Jääski-kastetut).

 Anna Kaisa LIUKKA (Anna Mykrä) Syntymä 25.6.1871 Ruokolahti, Etelä-Karjala, Suomi Avioliitto 7.6.1891 (19v 11k 13p) Antti MYKRÄ Jaakonpoika Ruokolahti, Etelä-Karjala, Suomi Kuolema 19.11.1947 (76v 4k 25p) Kymi, Kymenlaakso, Suomi Kymin kirkkoherranviraston virkatodistuksen (2.7.1998) mukaan: "erosi Kymin seurakunnasta 2.2.1923 siviilirekisteriin, josta liittyi takaisin Kymin seurakuntaan 22.4.1927".

,
Eli jostain tuolta ollaan kotoisin, ollaan siis karjalan poikia Vuoksen varrelta. Klikkaamalla kuvaa avautuu Google maps.






perjantai 21. toukokuuta 2021

21.5.2021

 

Ilmassa oli tänään ei suuren urheilujuhlan tuntua vaan pikemmin sateen uhka, siksi nautimme kahvit sisätiloissa. Katselin kun seura valmistuu tuleviin jääkiekon MM kisoihin hinaamalla paikalle tuollaisen jättinäytön, näyttävät ne sieltä myös KTP:n pelit ja myyvät ohessa asiaan kuuluvia virvokkeita.


Aamulla katselin taas kerran kuviani tällä kertaa Viron matkoilta kuvattuja, tuosta ne löytyy laivakuvaa klikkaamalla.

torstai 20. toukokuuta 2021

20.5.2021

Olen tässä koronapandemian aikana tutkinut sukuni vaiheita, yksin en olisi päässyt paljoa alkua pidenmälle niimpä esitän tässä kiitokset sukututkija Juhanalle ja tyttärelleni Sannalle.
Löydettiin nääs tuolta "rapakon" takaa minulle pikkuserkkuja joiden olemassa oloa en edes tiennyt.

Seuraavan kuvan ja tekstin olen kopioinut Kannaksen Mykrät jäsenlehdestä.

JÄSENLEHTI n:o 29 – 1/2018 – joulukuu Sivu 14 Kannaksen Mykrät -sukuseura ry info@mykrat.net ª www.mykrat.net ERÄÄN TYÖLÄISPERHEEN KOHTALO SADAN VUODEN TAKAA Teksti: Juhana Mykrä, harrastajasukututkija, Mykrien sukurekisterin ylläpitäjä (HIITOLA 1+2) Suomen historian dramaattisimpiin aikakausiin lukeutuu sadan vuoden takainen ajanjakso, joka on ollut medioissa ja lukuisissa uusissa tutkimuksissa esillä erityisesti tänä vuonna: repivä veljessota 1918 sekä siihen johtaneet haasteelliset olosuhteet ja tapahtumat historian oikullisessa ketjussa. Mykrä Karjalankannakselta -sukukirjassa (s. 133) olen nostanut esille August Aleksander Mykrän, joka teloitettiin 23- vuotiaana aivan sisällissodan viimeisinä päivinä 12.5.1918 asuinpaikkakunnallaan Kymissä jäätyään vangiksi 4.5.1918. Surmamotiiviksi on merkitty ”kapinallinen”. August toimi metallityömiehenä Kymissä. Augustin perheestään löytyy tietoja mm. Kansalliskirjaston historiallisten sanoma- ja aikakauslehtien digitoidusta kokoelmasta. Hänen Antti-isänsä oli töissä Kymissä Hallan selluloosatehtaalla, joka oli perustettu 1903 Hallan saareen, jonka viereisessä Suulisniemessä perhe asui. Antti oli Suomen paperiteollisuustyöväen liiton jäsen 1907–1926 ja Hallan osaston jäsenmaksujenkantajana 1920-luvun alussa. Antti oli mukana 1922 kunnallisvaalien ehdokaslistalla. Siirtolaisrekisterien tietojen mukaan perheen lapsista kolme lähti Yhdysvaltoihin, jossa myös ovat kuolleet. Hilda lähti 1910 Fitchburgiin ja Elsa 1915 Detroitiin, jonne isosiskonsa oli päätynyt. Kuopus Hjalmar on saanut passin Amerikkaan 1910-luvulla myös, mutta merkitty lähteneeksi vasta isänsä kuoleman jälkeen 1927 Kanadan Torontoon, josta päätynyt myös Detroitiin, jossa hänelle ja puolisolleen Helmi Siviä Haliselle merkitty kuolleena syntynyt lapsi 1930. Perhekaavio: Antti Mykrä (1868–1926) ja Anna Kaisa Liukka (1871–1947) lapsineen (Juhana Mykrä, MacFamilyTree) Lehti-ilmoitus: Antti Mykrän kuolinilmoitus (Eteenpäin-lehti, 02.06.1926, nro 62, s. 1, Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot) Kuva: August Mykrän (1895–1918) kuva kansalaissodassa kaatuneitten ja murhattujen työläisten muistojulkaisusta (Itä ja länsi : työväen kuvalehti, 01.09.1928, nro 17-18, s. 23, Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot)

Kuvassa on isäni isoisän Antin hauta Metsäkulman hautausmaalla siellä kirkosta eronneiden puolella, kivi on kunnan pystyttämä ensimmäiselle tänne haudatulle kirkosta eronneelle.





tiistai 18. toukokuuta 2021

18.5.2021

 

Vanha sanonta on että sateen jälkeen tulee aina pouta, näin näyttäisi käyvän taas tulevana torstaina.
Jospa silloin siirtyisi mökille jota myös Riilahden työleiriksi ilkeästi kutsutaan.
Eihän meillä mitään työleiriä ole entisessä Neuvostoliitossa niitä oli ja taitaa olla vieläkin. Radio Jeravan sai seuraavan kysymyksen: "voiko tulevaisuutta ennustaa" johon radio vastasi näin: "Kyllä, ehdottomasti. Tiedämme hyvin tarkasti mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Meillä on sen sijaan ongelmia menneisyyden kanssa, se kun muuttuu jatkuvasti."
Saisi tuo koronatilannekin muuttua paremmaksi, seuraan mm. Puolan koronavirusuutisia sitä silmällä pitäen että pääsiskö sinne Krakovaan elokuussa. 

lauantai 15. toukokuuta 2021

15.5.2021

Tällä meidän kuvan kahviporukalla on monta nimeä mm. äijäparkki, varjohallitus, WatsApp ryhmämme on nimeltään UkkoP extra, viimeinen nimi porukalle on kuulemma munamartat. PT oli kuullut tuon nimen ohikulkevilta rouvilta.

Vaihdan itse vanhaan putkiradioon uuden kiinassa valmistetun virtajohdon jossa on eu pistoke. Katsotaan tai kuunnellaan herääkö radio vielä sillä henkiin, käytössä se on ollut viimeksi joskus 1960 luvulla. Seisonut kesät talvet anopin aitassa, täytyy ainakin yrittää imuroida pölyt pois radion sisuksista.

Kuvan myötä amerikanserkuille terveisiä näin meillä itänaapuria opastetaan.
Munamartat sanoi että jos saat sen radion toimimaan niin sieltä tulee vanhaa ohjelmaa.

Tiedoksi niille jotka lukee tätä blogia kännykällä niin YouTude videot näkyy jos vaihdatte blogin internet versioon, löytyy blogin alareunasta.



 

perjantai 14. toukokuuta 2021

14.5.2021

Meillä on mökillä tuollainen joskus PT:n käytössä ollut vanha putkiradio jonka päällä on levysoitin. Sen on hänen isänsä jostain käytettynä kotiinsa kantanut. Mökillä se on toiminut lähinnä koriste-esineenä tai sisustus elementtinä, pitäisi PT:n tietojen mukaan olla ihan soiva peli. Nyt on vain sellainen ongelma että tuota sukukalleutta ei pysty kytkemään sähköverkkoon sillä virtapistoke on vanhanaikainen maadoittamaton "töpseli". Vanhaa virtajohtoa ei määräysten mukaan saa muttaa uuden malliseen maadoittettuun pistorasiaan sopivaksi. Kävin SRHS Forumilla itseäni sivistämässä miten jatkossa tulisi edetä jos aikoo tuota radio/levysoitinta mökillä soitellä.
Tuollaisella Skross matka-adapterilla kytkennän pystyisi tekemään vaikkein se täysin turvallista ole.

 

Turvallisuus määräykset pitää ottaa huomioon myös tässä tiilistä muuratun grillin paikkaa valittaessä, määräysten mukaan vähintään 4 metriä rakennuksen seinästä. Siispä se tehdään tähän kukkapenkin paikalle joka siirretään parempaan paikkaan.

Siintä se grillin paikka alkaa hahmottumaan, valetaan betonista pieni laatta ja muuratataan grilli siihen päälle.
Tänään teen tälläerää viimeisen visiitin Huuman kuntosalille (maksettu aika loppuu) jatkossa käyn Kotkan uimahallin salilla. Nyt pistelen puurot naamariin ja lähden salille.

tiistai 11. toukokuuta 2021

11.5.2021

 

Paistettuja tiikerirapuja.

Karitsan ulkofileetä.

Käväistiin joo syömässä Äitienpäivä lounas, ruoka oli hyvää, palvelu hitaanlaista, ja annokset pienenlaisia onneksi olen dieteillä. Porukassamme oli 3 äitiä he olivat tyytyväisiä minä en mutta minähän en mikään äiti olekkaan.
Muutenhan meillä menee suhtkoht hyvin, korona rajoituksia puretaan, uimahalli avautui ja kuntosalikin, saan nyt tämän viikon ajan käydä kahdella kuntosalilla kun on Huuman salillekin vielä maksettua aikaa jäljellä.
Mökillekin pitäisi mennä muuraamaan vanhoista tiilistä grilliä, ehkä torstaina menen tai sit en.


 

sunnuntai 9. toukokuuta 2021

9.5.2021

Hyvää Äitienpäivää 

Eilen mökillä, tänään äitienpäivä luonaalle ravintola Meriniemeen.

Tytär perheineen piipahti eilen mökillä, sain uuden grillin kasattua ja vanhan pilkkottua "päreiksi". Syötiin uusia espanjalaisia perunoita ja Disas kaupan savu- ja graavilohta. Uutta grilliä ei vielä käytetty grillaamisen vain pieni tehdasrasvojen poistopoltto tehtiin.Minullahan jatkuu vielä se pätkäpaasto juurikin sen takia ei enää klo. 15:sta jälkeen grillailtu.                                                                                                                         Katseltiin netin kautta Ennin korona-ajan voimistelukisaa, sehän kisailtiin siten että kaikki juokkueet olivat voimistelleet ennakkoon ja samamaikaisesti kotisaleissaan ja lähettäneet siintä videon tuomaroitavaksi.           Netistä siis katseltiin miten Minera pärjää ja hienostihan se meni hopeaa tuli, onnittelut Enni.

Tämä video on parin vuoden takaa, varsin taitava joukkue jo silloin vaikken minä mitään lajista ymmärrä.

 


 


perjantai 7. toukokuuta 2021

7.5.2021

 

Katselin Yle Areenasta Dokumentin Putinin patriootit, löydätte sen Areenasta jos haluatte sen katsoa.
Ylen versio on noin puolella tunnilla lyhennetty alkuperäisestä, mieleeni tuli että mitähän Putinia luokkaavaa siintä on Yle saksinut pois.
Tänään pelataan Kotkassa Veikkausliigan ottelu KTP - Honka ilman yleisöä, täytyy katsoa matsi telkkarista kun ei edes aidan taakse lasketa.
Puuro on jo syöty, kohta pääsen kaksseiskaan kaffelle.


keskiviikko 5. toukokuuta 2021

5.5.2021

 

Ostin eilen tuollaisen Roast Master kaasugrillin Motonetistä, ohjeissa luki että sen kaasaminen vaatii 2 miestä ja kestää tunnin, minulla kesti yksin reippaasti yli partuntia eikä se valmis oli vieläkään.                        Epäilyttää tuo sivukeittimen kaasuliitos ja miten se pitäisi oikeaoppisesti tehdä, ohjekirja ei kerro.
Luulen että meidän äijäparkissa joku tietää jos ei niin käyn Motonetissä kysymässä.
Muuten menee kohtuullisesti, matkoille ei pääse joten siltä osin rahaa säästyy jos säästyy, ja vielä toiseksi PT ei ole hommannut  itselleen edes uutta passia. Passikuvassa hänen pitäisi ensin käydä mutta ei voi kun ei ole käynyt kampaajalla.


maanantai 3. toukokuuta 2021

3.5.2021

Vappukin oli ja meni, simaakin meillä juotiin 2 pulloa (perinteistä ja toinen juhannussimaa) , kuntosalilta tullessa ajelin sataman kautta ja näppäsin pari kuvaa miljoonia maksavasta Tapahtumakeskuksen työmaasta.
Olin aikoinani armeissa venemiehenä sijoituspaikkani n. 9 kuukautta miljoonamöljä. Eli jos valmista joskus tulee niin kovasti on maisema toisen näköinen. Jos nimi miljoonamöljä syntyi miljoonan maksaneesta laiturista niin nyt pistetään paremmaksi 35:n miljoonan verran.


Selailin vähän nettiä korona jyllää vielä ei sitä vielä ole taltutettu.


Kuvia Indian korona potilaiden krematoriosta.

Maasta sinä olet tullut jne. Linkki oheiseen "kompostointiin".



 

lauantai 1. toukokuuta 2021

1.5.2021

Hauskaa Vappua kaikille. 

Kuva minusta on otettu joskus 1950 luvun puolivälissä Karhulan keskustassa.

Tässä marssitaan vappuna 2018 Kotkan Keskuskadulla, tänä vuonna ei marssita eikä edes marssia seurata.
Tippaleivän just söisin ja join lasillisen simaa päälle siinä se oli minun tämänvuotinen  vappuni.
Kunhan PT kotiutuu tuolta höyhensaarilta niin eiköhän me siirrytä mökille viettämään kevätpäivää.
Olis tuossa takassa vielä pikkuisen näpräämistä, lattian ja tiilen väli pitäisi saada nätimmän näköiseksi joko listalla tai sitten silikoonilla. Maalatakin se vielä kertaalleen pitäisi. Saunassa käyn kuitenkin ja järvessä.
Päässäni pyörtii kokoajan ideariihi ja tiiligrillin teko joten ei siellä mökillä laiskana lötkötellä.