Tapiolan Urheiluhalli 16.3.2024

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Liikennehdintää

Klamilan näkötorni.
Suoritimme eilen PT:n kanssa liikennehdintää autolla,ensin mökille mutta kun se työleiri ei oikein jaksanut innostaa niin kierreltiin vähän näitä Miehikkälän ja Virolahden kyliä.


Näyttelin PT:lle vähän näitä paikkoja ja maisemia Salpapolun varrelta.Tämän talon ohitse kuljin 23.5.2014.
Silloin ei pihapiirissä näkynyt liikennehdintää nyt talon rappusilla istui itse talon isäntä niinpä pysäytin autoni ja kyselin vähän tuon talonnurkalla näkyvän panssarikuvun historiasta.
Epäilin silloin että kupu olisi tuotu jälkeenpäin ikäänkuin koristeeksi tuohon talon nurkalle mutta isäntä kertoi että valtion herrat päättivät tehdä paikalle korsun.
Korsu on siis tyhty talon alle jonne kulku on talon vieressä kulkevan tien toiselta puolen yhdyskäytävää pitkin.Isäntä kertoi että paikallla käy paljon muitakin uteliaita salpapolun vaeltajia onpa joku TV:n filmiporukkakin siellä käynyt kuvailemassa.

 Nämä 2 pikkukuvaaa Soikonvuoren suuaukolta ovat kuvattu myös 23.5.2014 en kovin syvälle tuohon luolaan silloin mennyt vaikka olinkin varannut taskulampun mukaani.
Tuonne Soikonvuoren kynttiläkirkkoon voisin vaikka joskus lähteä sanaa kuulemaan.

Tänään on ohjelmassa ruokareffiit ja futista seurataan ensin  klo. 17 tätä Kotkalaista ja illalla telkkarista lisää.


Tähän liikennehdintään ei pysty vaikka kuinka PT:n kanssa treenais.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Muisti pätkii


Muisti tuppaa pätkimään varsinkin tuo nimimuisti,muistan hyvin tämän Kotkan ykkösväylän tämänpäiväisen tuloksen (5) mutta lähihistoriassa on mustia aukkoja. 


Tämä keltaruusu ei ole kasva Teksasista vaan taloyhtiömme pihalla mutta tästä tuli mieleeni tuo Pugachevan levy miljoona ruusua.
Oltiin PT:n kanssa joskus -70 luvunlopulla tai -80 luvun alussa silloisessa Leningradissa kumpikaan ei muista tarkkaa vuotta milloin se oli.Käytiin kuitenkin jossain ravintolassa keskellä kirkasta päivää juomassa kuivaa kuohuviiniä ja tuo kyseinen levy unohtui meiltä sinne ravintolan pöydälle.Mutta kun pääsimme ravintolasta ulos niin ystävällinen tarjoilija juoksi meidät kiinni ja palautti meille tuon levyn,siitä hänelle vielä kerran kiitos ja pasibo.



Tuon ravintolan sijaintiakaan en tarkkaan muista jossain Kazanin tuomiokirkon lähellä se oli Nevsky prospectin varrella.Kolme kertaa olen käynyt silloisessa Leningradissa eka kerta oli v.1965 toinen 1968 mutta tätä kolmannen matkan ajankohtaa en muista.
Jos Kotkasta pääsisi suoraan viisumivapaasti laivalla Pietariin niin voisin harkita vielä siellä käymistä, se on kaunis kaupunki varsinkin kesällä.

torstai 26. kesäkuuta 2014

Yksi kuva ja jenkka

Kuvasin tänään mökin rantapolulla kännykällä tuon oheisen otuksen,kysyin PT:ltä että pitäisköhän tolle kaverille antaa jotain ruokaa ja kesyttää se,vastaus oli kielteinen.
Puerton  liskot ainakin tykkäävät makeista hedelmistä kuin hullu puurosta.
Saas nähdä osuuko se amerikkalaisennuste normaalia kuumemmasta loppukesästä kohdilleen, toivon niin mutta en valita näistäkään lämpötiloista se on pitkälti pukeutumisesta kiinni.
Huomenaamuksi luvassa 10 astetta lämmintä kun kaverin kanssa startataan golfkierrokselle klo. 6:45.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Hyvää Uunon päivää

Jermulan nuotiopaikka.
Jätin eiliset MM kisojen myöhäisottelut katsomatta Italian ja Uruguayn välisen teatteripelin katsoin ja sanotaan nyt siitä pelistä vain että jos puri niin puri juuri oikeaa miestä ja parempi meni jatkoon.
Pelle mikä pelle tämä Italian numero 3, iso mies ja valitti/filmasi kaikki hipaisutkin.
Lähdin aamulla hyvin levänneenä jatkamaan vaellustani Salpapolulla olen nyt 3 kertaa siellä käynyt ja päässyt jo Salpalinjamuseolle asti. Reitin päätepisteeseen on vielä matkaa 18,6 Km,tuo kilometrimäärä tietysti tuplaantuu jos ei kuljetusta järjesty.

https://plus.google.com/photos/117092732955305427728/albums/6028830448411938529
Klikkaa kuvaa.
Taukoa vietin tämän laiturin nokassa Häyhinlammen rannalla retkieväänä mm. Valion maitokahvijuomaa Lattea joka maistui täällä ulkoilmassa parenmalle kuin kotona.

Pönttöpolku
Salpapolun varteen, välille Jermulan alue – Miehikkälän Salpalinja-museo – Sihkarinkallion alue, on sijoitettu kololintujen pönttöjä kullekin lajille tyypilliseen ympäristöön sekä muutamien lajien osalta Salpalinja-museolle. Pönttöpolusta on saatavilla oma karttansa Miehikkälän Salpalinja-museolta ja kunnanvirastolta.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Parasta paikan päällä


Futis on parasta paikan päällä katsottona,tämänpäiväinen KTP:n peli jossa vastassa oli Helsingin IFK alkoi jo klo.17 syynä jalkapallon MM-kisat.Paikalle tuli minun lisäkseni pari tuhatta muuta penkkiurheilijaa.
Ennen ottelua meille esiteltiin tulevaisuuden huippufutarit eli Kotkannappulat joka ilmeisesti yksi suurimmista Kotkan urheiluseuroista.Nyt seurataan Hollanti-Chile ottelua telkkarista jossa ei ole vielä maaleilla mässäilty.
KTP:n kannatuslauluja.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Koleaa

 Näytti vielä tämän kuvan ottohetkellä Pyhällön kesätorilla että tuleekin komea juhannuskeli mutta mitä pidemmälle ilta ehti sitä koleammaksi muuttui sää.
 Ennikin sai houkuteltua vanhempansa tulemaan yhden yön visiitille mökille juhannuksen viettoon.
PT ihmetteli kun hänen istuttamansa kukat oli joku tärvellyt,syyllinen näkyy tosin huonosti tässä kuvassa.
Hän on pieni jäninsen poikanen joka juoksutti minua pitkin metsiä kun yritin hänestä kuvaa kännykkä kameralla ottaa.En päässyt koskaan tarpeeksi lähelle jotta olisin kunnon kuvan saanut.
Nikokin tuli tänään Juhannuspäivänä mökille mutta sää senkun huononi eikä kalakaan iskenyt serkuksien mato-onkeen.Saalina oli vain kaksi pientä ahvenen sinttiä,Enni sanoikin ettei noista paljon kokoperheelle ruokaa tule.
Onneksi oli varattu ruokaa vähän enemmän Grillimaisterin ribsit oli ensi kertaa kokeiltavana mutta suurta suosiota ne eivät saaneet,vähän lihaa mutta paljon luita ei hyvä.

torstai 19. kesäkuuta 2014

Hauskaa Juhannusta


Mitään sukujuhlia ei meidän mökillä tänä juhannuksena vietetä, tytär ilmoitti äsken etteivät he tule sinne paleltumaan.Poika perheineen on tällä hetkellä vielä Italiassa josta kotiutuvat vasta juhannuspäivänä,tulevat mökille säävarauksella.
Me PT:n kanssa menemme mökille vasta huomenna, tänään jännäillään jalkapallon MM-kisoja vielä kaupunki sohvalta käsin.
Kyllä tuolla mökilläkin tuuli/aurinko sähköllä telkkari toimii ettei siellä siinä mielessä olla missään paitsiossa.Tänään jännätään lähteekö Englanti Espanjan seuraksi laulukuoroon,veikkaukseni on ettei vielä.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Huipulla


Haukkavuoren näkötörni (entinen vesitorni) sijaitsee Kotkasaaren korkeimmalla kohdalla kokonaista 36 metriä merenpinnan yläpuolella.
Kävin tänään tuon tornin juurella kun venttailin terveyskeskuksessa asioinutta peeteetä, kauaa en siinä tuulessa ja viimassa viihtynyt ohuessa villatakissani.
Lämpöä oli aamulla klo.6:45 vain 6 astetta kun kavereiden aloitettiin golfkierros eikä se kierroksen aikana ollut lämmennyt kuin pari astetta.
Ans kattoo ny jos juhannuksena on näin kylmä niin viitsiikö sitä lähteä minnekkään mökille paleltumaan.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Sepra- ja Maaseutumarkkinoilla



 Käytiin tänään Haminan Bastionissa jossa oli Sepra- ja Maaseutumarkkinat.
Mikä ihmeen Sepra? tässä suora lainaus Sepra ry:n sivustolta: Seprakauppa oli itäisen Suomenlahden asukkaiden käymää vaihtokauppaa Viron pohjoisrannikon asukkaiden kanssa.
Suomalaiset nimittivät virolaisia kauppakumppaneitaan seproiksi.

Sana Sepra tulee viron kielen sanasta sõber,joka tarkoittaa ystävää.


Tältä Viron miehellä oli myynnissä suitsulihaa sitä ei ostettu mutta...



 Mutta Hirvi- ja Villisika savumakkaraa ostin kumpaakin yhden tangon,PT havitteli tuollaista pöytä/penkki yhdistelmää meidän mökillemme ei kuitenkaan ostanut vaan tuumasi että minähän näppäränä miehenä osaan sellaisen tehdä.Tuskin siihen hommaan kuitenkaan ryhdyn vaikka aikaa olisikin.


Holvistossa käytiin pulla kaffella ennen kuin poisttuttiin Leikarin buffetin kautta golfkentälle.


 Liian hienoja ruusut on mulle...
 siks niittykukkia poimin vain sulle.
Tämän pienen "mökin" joen rannalla ja 2 ylintä kuvaa otin kun eilen kolessa säässä ajeltiin taas Haminan torin kautta mökille 2:n hengen talkoisiin.Nyt oli vuorossa kukkien istutusta ja pientä metsän harvennusta pistin kaikki pikkukuuset nurin ja puiksi,bisnesmies olisi nekin myynyt vaikka jouluna kuusiksi.
Taitaa tuo jokakesäinen Viron matka jäädä tänä vuonna väliin jotain uuttakin pitäisi välillä bongata.



lauantai 14. kesäkuuta 2014

Aurinko lämmittää


Aurinko lämmittää ja nousee kuulemma idästä,ei se minnekkään nouse tämä tellus vaan pyöriessään antaa sen nousuvaikutelman.
Mutta vanha kansanviisaus ja sanonta ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi pitää 100 prosenttisesti paikkansa.
Riipumatta siitä kenet "kypäräpuolue" valitsee pätkäpääministeriksi niin tekisin hyvin viisasti jos pistäisin pillit pussiin ja karistaisin tämän maan pölyt jaloistasi ikuisiksi ajoiksi.
Mutta kun minulla on tässä perheessä vain yksi ääni ja äänten mennessä 1-1 puheeenjohtan (PT:n) ääni ratkaisee niin täällä sitä tallustellaan tossun alla.

perjantai 13. kesäkuuta 2014


Piti taas tänään tankata auto mitään halpaa lystiähän tuo ei ole kun litra maksaa Euron ja 63,4 centtiä.
Automiehethän sanoo että Ford ei ole auto eikä piika ihminen mutta tähän minun Ford merkkiseen henkilöpiiliin käy tuo "halvempi" 95 E10 jossa on bensan seassa 10% Etanolia.
Ensiviikolla on jo juhannus äkkiä se aika vierähtää vai johtuukohan se siitä että on mielekkäät harrastukset ainakin minä luulen niin.
Eilen olin ensin golfkentällä pelaten hyvin epätasaiset kierrospuolikkaat (51ja 39) sen jälkeen illalla Arto Tolsa Areenalla katsomassa ottelua KTP-Jippo, MM futista en enää jaksanut katsella.
Maalit ja yllätykset ovat jalkapallon suola, toivon ainakin kahden iloista jalkapalloa pelaavan Afrikan maan menevän vähintään puolivälieriin asti.
Veikkaan voittajaksi kuitenkin Argentinaa etenkin jos Messi säilyy pelikuntoisena finaaliin asti.


En ole nyt ketään julkkuja tavannut ja kuvannutkin olen vain bensiinimittarin siintä juontuu tuo Junnun biisi.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Ministeri tarjosi..


Ajeltiin tänään mökille ja hetken mielikohteesta koukattiin Haminan torin kautta ja juuri parahiksi sillä siellä ministeri Aexander Studd tarjosi kaikille juttusille uskaltautuneille munkkiposso kahvit.
Pari sanaa vaihdettiin kun kysyin häneltä lupaa kuvan ottamiseen, todettiin että meillä on samanlaiset kännykät.Toivotetaan hänelle täysin puoluettomasti menestystä ja onnea yhteisten asioiden hoidossa.


Meillä ei kaikki syö hapantakaalia mutta minulle se maistuu,eilen kauppareissulla eksyi ostoskärryyn tuollainen purkki venäläistä hapankaalia.Tänään minulla oli mökillä kunnon äijäruokaa jossa oli mm. uusia/eilisiä ruottalaisia perunoita grillissä lämmitettyinä yhdessä makkaran,salaatin ja hapankaalin kera.
Makkara olisi saanut olla bratwurstia mutta kyllä Wilhelmikin hyvin upposi,huomenna taas golfkierros saas nähdä miten uppoaa putti tämänpäiväisen huili- ja saunapäivän jälkeen.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Sunnuntai ajelulla


Ajeltiin tänään PT:n kanssa suuntana Repoveden kansallispuisto, matkareittimme kulki Vekaranjärven Kääpälän kylän kautta jossa piti pysähtyä kuvailemaan Ensio Tuppuraisen taidetta.

Repovedellä käveltiin polku nimeltä Ketunlenkki , se kulkee Lapinsalmen ylitse kuvan riippusiltaa pitkin.
Katajavuorelle noustaan komeasti rappuja pitkin ja reitin loppupäässä ylitetään Kapiavesi käsikäytöisellä Ketunlossiilla.
Kuvan maisema on kuvattu Elvingin tornista jonne kiipesin vielä tuon Ketunlenkin jälkeen.

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Revittyä lihaa ym.

Käytiin mökkimatkalla Haminan Lidl kaupassa ja sieltä lähti mukaamme kuvan Grilliherkku paketti.
Hyväähän se oli uusien kotimaisten perunoiden kanssa, jotenkin siitä tuli tuo talvinen lomakohde "köyhien havaji" mieleeni jos siellä tilaat vaikka Ropa Viejan tai Carne Mechadan niin niissä oleva liha on myös yhtä kypsää maukasta ja revittyä.Ostos ei jääne viimeiseksi.


Ennen mökille menoa varasin meille 4:n viikon matkan Helmikuulle meille uuteen tuttavuuteen Sol Puerto Playa hotelliin.
Mökillä peruin tuon matkan ja varasin uuden samaan hotelliin mutta vähän myöhäisempään ajankohtaan eli siellä ollaan 7.2-7.3.2015 jos "pätäkkä" riittää.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Patsastellaan

Patsastella Urbaani sanakirja sanoo että se tarkoittaa seisomista ylpeästi näkyvällä paikalla (Hän patsasteli torin kulmalla).
Kyllähän minä eilen kävin torillakin "patsastelemassa" mitään en ostanut ja kun PT tarjosi vielä kahvit posson kera niin halvaksi tuli.

Ennen torille menoa piti käydä katsomassa ja kuvaamassa Kotkan veistonpuiston 2 uutta teosta.

Äiti maan lapset teos on sijoitettu muista veistoksista poiketen sisätiloihin kauppakeskus Pasaatiin jossa se säilynee paremmin suojassa ilkivallalta.
 Varjo niminen teos on ennen tänne päätymistään kiertänyt pitkin maita ja mantuja,käynyt mm. Teksasissa joten täytyyhän sen olla hieno teos .Yhden yön se ehti jo tuossa nykyisellä paikallaan olla niin heti kotkalaiset löysivät sille uuden käyttötarkoituksen sehän on loistava näköesteen (Varjon) tarjoama kusipaikka.

Oma "patsastelu" jatkuu kuvan kentällä tänään klo. 9:22 jolloin on tiiausaika.

(tuli siitä Teksasista mieleeni )

torstai 5. kesäkuuta 2014

kokeilu

Laitan ihan kokeilu mielessä tämän Google+ tarinan joita tämä palvelu tuottaa automaattisesti.
Yritän paria uudempaa tarinaa muokata lisäämällä siihen kuvia mutta se ei ilmoituksen mukaan valitettavasti onnistunut.
Aamuvirkulle kaikki tapahtumat ovat vähän niinkuin myöhäiseen ajankohtaan tämä torikin aukeaa vasta klo.9 mutta kun starttiaika kisaan on vasta klo 13:20 niin aikaa jää ihan riittävästi markkinoilla käyntiin.

Tallinnan Merenkeskuksen rouvalta v.2009 ostettu hunajapohjainen voide ja Santa Cruzin markkinoilta ostettu jalkaraappa näitä ahkerasti käyttäen olen saanut halkeilelevat ja kuivat kantapääni loistavaan kuntoon.
Harkitsen uusia matkoja päivittäin.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014


 Eurooppalainen ruokatori on ( 4-8.6) pystytetty Kotkan Lehmuskujalle kävin siellä aamukävelyllä jolloin siellä vasta aloiteltiin ruokien esille laitto.Täytyy pistäytyä huomenna uudelleen paremmalla ajalla,huomenna on paitsi markkinat niin senioreiden kk-kisa,täytyy yrittää taas jotenkin pärjätä.
Hellettä on luvassa, se on mukavaa ei lämmin luita riko ja pallokin lentää paremmin, ainakin pidemmälle kuin viileimmissä lämpötiloissa.
Sain tai luulen saaneeni mökin kattorempan valmiiksi, lämmintä oli sielläkin kun peltikatto oikein hohkasi lämpöä niin että kyllä hiki virtasi.
Oli niin lämmin että pulahdin järveen ilman saunaa,vaikka kyllä se sauna olisi tehnyt hyvän säväyksen,mutta ei se saunakaan mitään ihmeitä tee kun on jäykkä niin on jäykkä mutta vähän se kuitenkin notkistaa paikkoja.
Täytyy sanoa että kyllä sitä on vanhaksi ja raihnaseksi tullut 4 tuntia paiskin hommia ja olin ihan puhki ei enää pystyisi 8 tuntisia rakentajaranen työpäiviä tekemään.
Nauttikaa Kesästä!.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Sadetta ja ukkosta?

Meidän piti tänään jatkaa yhden miehen mökkitalkoita mutta tuo sateen ja ukkosen uhka pisti suunnitelmat uusiksi.Mökin katolla pitäisi vielä se savupiipun pellitys käydä lävitse ja tutkia ettei se pieni vesivuoto olekkin sieltä lähtöisin.Ei sinne sateella ja ukkosella kannata katolle mennä ukkosen johtimen virkaa hoitamaan tulee niitä vielä aurinkoisiakin päiviä.
Jospa sitä sitten ottais vähän rennommin tämän päivän menis vaikka torikahville,golfkentällä on urheilu toimittajien SM-kisat ja illalla vielä naisten peli-ilta joten sinnekään ei pääse kuin Rangelle ja muille opettelualueille.

Sukumme ensimmäinen ja ainut tyttö futari teki eilisessä pelissä kauden avausmaalinsa, pappa on ylpeä ja onnittelee Enniä näin bloginsa välityksellä.

No ei se sitten jaksanut sataa kuin pari tippaa vettä ukkosesta ei ollut tietoakaan, käytiin iltapäivällä  PT:n kanssa kukkaloistoa ihailemassa.Aivan pienen hetken paistoi jopa aurinko.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Taustalla näkyy Ruotsinsalmi jossa käytiin ne kuuluisat meritaistelut.Kuva on otettu tänään Luotsi-Kuusisesta josta haettiin PT:n kanssa vähän kieloja maljakkoon sen jälkeen kun Ennin porukat olivat poistuneet Espoon suuntaan..

Ennen tätä kielon poimintaa käytiin porukalla päätepysäkin lasten tapahtumassa ja sen jälkeen ravintola Laakonnissa ruokailemassa.Vellamon museoissa ei käyty pari kuvaa nappasin museon alueelta jonne oli vapaa pääsy mm. Kultaranta veneestä.

 
kuvattu 14.6.2012                         Kuvattu 1.6.2014

Klikkaa kuvaa.