Kotkan kauppatorilla.

tiistai 30. maaliskuuta 2021

30.3.2021

 

Olin eilen ns.liikenteessä kävin ensin aamutuimaan vaihdattamassa autooni talvirenkaiden tilalle kesärenkaat, muita huoltotoimenpiteitä en katsonut tarpeelliseksi. 
Kotimatkalla huomasin liikettä Kotkan kantasatamassa niimpä siirryin sinne seuraamaan pari vuotta sitten uponneen Mary Ann purjeveneen nostoyritystä.
Olihan siinä yleisöä paikalla enempi mitä näin korona-aikana sallitaan ja asiantuntijoita joka lähtöön.
Tämänpäivän lehdestä luin että nostoyritys oli taas epäonnistunut, tarkoituksena heillä on nostaa alus pintaan ja saada pidettyä pumppujen avulla sen aikaan pinnalla jotta se voidaan hinata vastarannan telakalle jossa se paloitellaan romuksi.
           

Tänään minulle annetaan klo. 16 koronarokote ettei vaan olisi sitä AstraZenecaa.
Päivitän myöhemmin mitä sain jos vielä elän.

Joo elän vieläkin sain Pfizer rokotteen ja kiitos blogiani kommentoineelle Pekka Pablolle hänen ohjeillaan pääsin 15 minuuttia etuajassa rokotukseen.Istun nääs kaikessa rauhassa Pasaatin penkillä kun jo toisen rokotteen saanut Pablo sanoi että mene sinne vaan ne ottaa sitä mukaa kun sinne ilmoittautuu.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

28.3.2021


Kelloni siirtyi ihan itse käsäaikaan, samoin älypuhelin mutta nehän ovatkin bluetooht laitepari. Kelloni näyttää  paitsi mennyttä aikaa niin myös esim. sydämen sykkeet , kulutetut kalorit, askeleet, yöunen laadun ym. muuta tarpeellista/tarpeetonta tietoa. Nyt viimeisen päivityksen jälkeen kellon näytöllä näkyy tekstiviestit, lisäksi siinä on kovasti tarpeellinen toiminto etsi puhelin.

Haettiin itse Sinoksen välimerellisestä ravintolasta molemmille metsästäjän pihvit.
Siellä kokki ei ollut vielä siirtynyt kesäaikaan, käski noutaa pihvit klo.12 vaikka kello oli silloin soittohetkellä jo puoli yksi.
Jatkan selviytymistaistelua, elättälen toiveita päästä Elokuussa matkustamaan Krakovaan, matkathan on jo myynnissä mutta tarkkana kakarana en vielä tilaa.


lauantai 27. maaliskuuta 2021

27.3.2021

 

Tänään (27.3.2021 klo.12.20)
Nyt jos siirtäisin kelloni kesäaikaan niin olisin edellä aikaani siispä en sitä tee. Kesämökillä kuitenkin käytiin vaikka oli vielä talviaika sen huomasi myös siitä että lunta oli piha pullollaan.
Hyvin oli mökki tahvehtinut eivät olleet käyneet konnat eikä  huligaanit paikkoja sotkemassa. Metsähiiret olivat löytäneet tiensä mökkiin ja olivat vähän paikkoja lianneet, täytyy etsiä ja tukkia heidän kulkureittinsä. Toinen vaihtoehto olisi ottaa vanhanaikainen maalaiskissa ne ovat aika mestareita hiiren pyynnissä. Koirapoikamme Mauno ei hiiristä välitä, pallopelit ja vesijuoksu ovat hänen juttunsa.
Huijarit yritti huijata minua Nordean nimissä en mennyt retkuun.

torstai 25. maaliskuuta 2021

25.3.2021

 

Tilasin eilen netin kautta itselleni ajan koronarokotukseen, aikani on 30.3.2021 klo. 16.00 - 16.05 epäselvää on vielä minkä rokotteen tulen saamaan.

Huomasin omassani samaisen vian mutta DNA:n palvelupisteessä neuvottiin vain odottamaan vika on kuulemma Googlen ja korjautuu itsestään. Luin lehdestä ohjeet ja niillä sain vian korjattua, aikaa tosin kului muttei tupakkaa koska en enää polta, en ole polttanut kohta kolmeenkymmeneen vuoteen.
Älykellon ohjelma Huawei Health piti poistaa ja asentaa uudelleen ennenkuin pelitti.


Ylläovat postaukset lähetettiin minulle ehkä pankin kautta, en ole tehnyt mitään lisäsuojauksia.




keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

24.3.2021




Tuo kuva on otettu 15.3.2011 Puerton Playa Jardin nimisellä rannalla, kuten kuvasta näkyy siellä pulutkin ottavat aurinkoa.

Olen joskus piirtänyt tälle pululle puhekuplan jossa lukee: vain sorsa lentää pohjoiseen.

Tämä kuva on Juha Vainio kadulta minne nuo sorsat kaupungin taholta häädettiin edellisen pandemian (lintuinfluenssan) aikana. Ollaan mekin niille joskus vanhaa pullaa viety, eilen eräs sorsan syöttäjä sanoi ettei tässä ajassa nyt juuri muuta huvia ole kuin sorsien syöttäminen.Hänellä ostettuna parin euron valmispussi sorsanruokaa jota hän noille sorsille jakeli.

Me haettiin kiinalaisesta ravintolasta Take away -annokset noutopöydän ruokaa ja mentiin kotiimme niitä maistelemaan. Kuvassa minun annokseni jonka kiinalaistyttö pienillä kätösillään on minulle koostanut.







lauantai 20. maaliskuuta 2021

20.3.2021

 

Kymsoten rokotuspaikka liikekeskus Pasaatissa, tuolla minutkin todennäköisesti vielä ennen tämänvuoden vappua jollakin myrkyllä rokotetaan.

Kuvattu 13.7.2017 Tall Ships Races tapahtumassa Kotkassa. 

Tuo tapahtuma nousi eilen taas uutisotsikoihin kiistasta kahvinmyynnin yksinoikeudesta,  kukahan on se taho tai henkilö joka nimensä kaupungin puolesta tuohon sopimuspaperiin piirsi.
Kalliksi tuli kaupungille yli satatuhatta Euroa mutta käsittäähän sen kun kahvin kilohintakin oli 56€.

Nyt tänne suunnitellaan uuden matkustaja terminaalin rakentamista, luulin ensin aprillipilaksi mutta kyllä ne tosissaan lienevät.

Kuva v. 2019 : Kiira Ikävalko-Lindqvist/Yle

Ihan ollaan ihan innoissaan tuon tulevan johdosta, tosin pakinoitsija Mata Jari varoitteli paraatityttöjä  menemästä vielä kaijalle (laiturille) risteilyväkeä odottelemaan saattaa tulla virtsavikaa.

 


perjantai 19. maaliskuuta 2021

19.3.2021

 

Espanjan ja Andorran raja.    

Et voi tulla rajan taa  lauletaan Matin ja Tepon melankoolissa iskelmässä,  tarkoittavat ilmeisesti jotain muuta rajaa kuin tuota kuvassa näkyvää. Suomi jo neljännen kerran maailman onnelisin maa , luin eilen Markku P Salon kirjan Yläkerran Jäbä.                                                                                                                       Kirja oli minusta hyvä siinä kerrotaan mm. että suomalaiset ovat onnellisia silloin kun ovat surullisia, esimerkkinä erään bändikaverin kertomus tanssilavalla itkevästä , kaiteeseen nojaavasta ja kaksin käsin päästään kiinni pitävästä kaverista, hän oli sanonut bändille että soittakaa jotain surullista joska mä olen niin onnellinen. 

No se siitä suomalaisten onnellisuudesta.  

Katselin tilastoja Koronavirus Reaaliaikainen raportti, siitä näkee että esim. Suomi ja Norja ovat melko tasapäin tautia torjuneet.

Sanotaan että ensin on vale sitten emävale ja lopuksi tilasto, tässä on tilastoa vähän joka aihealueelta.


torstai 18. maaliskuuta 2021

18.3.2021


Varjohallitus mallia Puerto de la Cruz. 
Kuva on otettu ennen koronaa 10.4. 2019 nyt lienee sielläkin varjohallituksen toiminta jäissä.
Funtsin tässä aina välillä mitä teen jos ja kun korona joskus loppuu, matkallehan minun mieleni tekee ja nimenomaan muutaman viikon mittaiselle valmismatkalle.
Ei siis pitempiaikaiseksi talviasukkaaksi minnekään Kanarialle tai Aurinkorannikolle kuten Fuengirolaan.
Tiedän ja tunnen kavereita jotka asuvat kuka mistäkin syystä pidempiä aikoja noissa edellä mainituissa onpa muutama äijä muuttanut Turkkiin, naapurini Portugaliin ja jokunen asuu halvalla Virossa.
Aika kuluu kun lukee, pari hyllymetriä kirjoja on ainakin luettu, kaverit aina jotain suosittelee.
Kotimaan matkailu ? mietityttää jos ei muualle pääse, pirun pitkä matka on kuitenkin ajella edestakaisin esim.Lappiin.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

17.3.2021

 

Valoa näkyvissä etelän suunnalla. 
Kuvasin taas kertaalleen tuo Katariinanniemen huvimajan kun sen ohitse kävelin. Espanjasta ostettu polvituki oli nyt tukemassa vasenta polveani. Täytyy sanoa että paremmin se nyt toimi kuin siellä kotona laatikon pohjalla.
THL vaatii Kymenlaaksolta selvitystä miksi täällä ollaan muuta maata jäljessä rokotettujen määrässä.
Meidän äijäporukassa jota kutsutaan myös nimellä varjohallitus sanottiin jo aiemmin että kyllä täällä tuosta koronasta vielä irti päästään mutta tyhmyydestä ei ikinä.




sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

14.3.2021

 

Jos ei olisi tätä pirun koronaa niin oltais jossain muualla vanhenemassa, mutta käyhän se täälläkin, viikon perästä eletään jo kesäajassa ja vuoden päästä ollaan kaikki vuotta vanhempia.
Virtuaalimatkassa huomasin Puertossa Cannabis myymälän, ei siellä ennen sellaista ollut. 

Pojat ja miniä kävivät kaffella sain heiltä synttärilahjaksi tuollaisen  löylymittarin.
Tuote ei ole vielä edes fanikaupassa myynnissä, ehä tulee ehkä ei. Sanotte tietysti että pitäisi olla vihreä/valkoiset sävyt mutta tämä on polttamalla tehty.
Kiinnitän sen mökkisaunan seinälle.

torstai 11. maaliskuuta 2021

11.3.2021

 

Kävin katsomassa miten tepahtumakeskuksen rakennustyömaa edistyy, puita ja tukkeja ne on vanhan kansan rakennusmiehet tuonne maan alle pilottaneet kun on joskus merestä tilaa valloitettu.
Nyt niitä sieltä esiin kaivetaan ja maa massoja puhdistetaan ja paikalle rakennetaan Venda.

Kotkan tapahtumakeskus, ehdotussuunnitteluvaiheen luonnos from ALA Architects on Vimeo.

Varjohallituksen tarpeellinen kokous.
Iltapäivällä tein pikku kävelylenkin, yritän pikkuhiljaa pidentää tuota lenkin pituutta nyt se oli vain  2,5 km.
Löysin kätköistäni jostain Espanjan markkinoilta ostamani polvituen se ei ollut tuolla lenkillä mukana vaikka olisi ollut tarpeen.
Pitäisköhän vähän passailla ja taktikoida jotta sais sen Jonsson&Jonsson koronarokotteen, se vaikuttaa näin maallikosta paremmalta kuin muut.



keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

10.3.2021

 

Vuosi sitten pakenimme tulevia synttäreitäni Teneriffalle, kuva on otettu hotellehuoneemme parvekkeelta uima-altaan suuntaan. Näin jälkikäteen voi sanoa kuin laulussa että "emme tienneet kun läksimme silloin kuka joskus palata voi" mutta hengissä päästiin pois ja hengissä ollaan vieläkin.
PT sai viime maanantaina sen koronapiikin ja elää vielä, eilen hän tosin istui koko illan kuumemittari kainalossa toijotellen vuoron perään mittaria ja telkkaria.Oli lievää lämmön nousua asteilla 37,2- 38.
Seuraan juuri nyt en kuume- vaan pakkasmittaria se näyttää 18,8 raatia pakkasta, meinaan kuitenkin uskaltautua ulos pikku kävelylenkille.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

7.3.2021 Siirtoja

 

Kuvattu 7.3.2013 Kotkan kuukausimarkkinoilta, ei ollut silloin tietoa mistään Koronasta, kuntavaalit oli jo ovella ja eri puolueet tekivät itseään tykö tarjoten mm. makkaraa ja hernesoppaa.
Nyt on tilanne tyystin toinen ei pelaa tarjoilu, sokkona pitäisi äänestää, ei tule mitään, ei voi tärkeää äänestyspäätöstä siitä ketä äänestää tehdä minkään pärstäkuvan perusteella ainakaan meikäläinen.
Toivottavasti Eduskunta päättää siirtää vaalit ensi kesänä pidettäviksi.

Kotkalaisia kiinnostaa myös tulevien Meripäivien kohtalo, kymiläisille on varmaan yks hailee pidetäänkö niitä vai ei mutta kotkaisille urheiluseuroille ne ovat merkittävä tulonlähde.
Klikkaa kuvaa.
Veikkausliigakin alkaa jo 10.4 ja jos näillä rajoituksilla mennään niin joudutaan pelaamaan tyhjille katsomoille.

Siirtoja on tehty täälläkin ja syyksi voisi sanoa ettei "perse kestänyt merivettä".

lauantai 6. maaliskuuta 2021

6.3.2021

 

Aluehallintovirasto eli Avi ei sulkenut kuntosaleja niimpä tein oman päätöksen ja lopetin ainakin toistaiseksi käyntini tuolla Club Huumassa. Vielä olisi mahtunut ruista ranteeseen ja kaurapuuroa mahaan mutta kun on tuo Korona niin pidetään nyt tauko.
Paikallisessa lehdessä oli tieto että Kotkan uimahallia oltaisiin avaamassa joillekin erityisryhmille jotka tarvitsevat allasjumppaa ja joille liikkkumattomuus olisi Koronaa suurempi haitta.
Olin Kymsoteen yhteydessä ja kyselin miten tuollaisen invalidi todistuksen saa, saako sen lääkäriltä vai kelpaako kavereiden kirjoittama ne kun lupas sen kirjoittaa.
Kymsoten hoitaja oli yhteydessä Kotkan liikuntatoimistoon josta kerrottiin ettei tuota uimahallia vielä avata ja tuo suunnitelmaa on kehitelty todella huonokuntoisille potilaille jotka lasketaan esim. hissituolilla 
altaaseen. Sanoi vielä ettei teidän nyt auta muu kun odotella normaali ihmisten tavoin hallin avautumista.
Nyt minut on siis luokiteltu normaali tasolle ja kun ei Sanna Marin kieltänyt ulkona liikkumista niin yritän taas aloittaa lenkkeilyn.

Äijäparkkimme/varjohallituksen kokoontumisia Avi määräilee seuraavasti :- - "Päätöksemme mahdollistaa enintään kuuden hengen yleiset kokoukset ja yleisötilaisuudet tiukoin reunaehdoin, jotta välttämättömät kokoukset voidaan järjestää, toteaa Etelä-Suomen aluehallintoviraston aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen. - Painokas viestimme on: älkää järjestäkö pieniäkään kokoontumisia, jollei se ole aivan välttämätöntä".

tiistai 2. maaliskuuta 2021

2.3.2021

 

Seurailen mielenkiinnosta tapahtumia tuolla toisella saarella, tiedätte varmaan kaikki tuon kyseisen saaren. 
Tuskin tuokaan hanke minun elinaikanani toteutuu ja vaikka hanke käviskin toteen niin ei taida meikäpojalla rahat riittää.
Varasin ajan koronarokotukseen entiselle tyttöysvälleni, se vaati netissä pankkitunnistautumisen sain hänelle ajan joka on 8.3.2021 klo. 10.00 - 10.05.

maanantai 1. maaliskuuta 2021

1.3.2021

 Alla kuvakaappaus  ja teksti Huuman Facebook sivulta

Hyvinvointikeskus Huuma ottaa käyttöön ensimmäisenä Kotkassa reaaliaikaisen asiakasmääräseurannan kuntosalillamme!
Salille asennetaan 7 kameraa (kaikki kamerat ovat kuntosalin puolella), jotka laskevat montako treenaajaa on parhaillaan salilla ja missä laitteissa. Tämä tieto lähtee suorana nettisivuillemme, josta voit tarkistaa luvut ennen salille lähtöä! Mahtava uutuus jonka meille toimittaa Indoor Informatics! Tämän uutuuden avulla voit helposti suunnitella treenisi ruuhka-aikojen ulkopuolelle, joka on varsinkin näinä aikoina monelle todella tärkeää. Tänä siksi että haluamme auttaa teitä treenaamaan mahdollisimman turvallisesti.
Laitteiden asennus on jo käynnissä ja ilmoitamme heti kun toiminnassa.
Huom. Kuva ei välity kotisivulle, ainoastaan lukemat.

Päätin etten jatka enää jäsenyyttäni tuolla Huumassa, tämä viikko vielä väännetään ja sitten odotellaan uimahallin salin avautumista. Siirryn kävelyyn jos se on sallittua.

Kuantosalikaverini työnsi käteeni tuollaisen  lahjakortin, jätän lahjakortin summan ilmoittamatta, saa se verottaja hieman kysellä matkakorvauksista.
Eilen käytiin syömässä ja maksoin lahjakortilla, ravintola oli vielä auki jatkosta ei tietoa. Siirrymme sulkutilassa ainakin osittain noutoruokaan.