Kotkan satama 18.8.2024

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Yyteriin

Tänään sain otettua selvää asioista eli missä ja milloin pelataan JHL:n Golfmestaruuskisat.
Nehän pelataan 4.8 Porissa Yyteri Golfin links tyyppisellä kentällä, siitä on jo 6 vuotta aikaa kun tuolla kentällä viimeksi vierailin.Terveisiä vaan silloisille pelikavereille Sepolle ja Marjatalle ehkä nähdään tuolloin kisapäivänä.
Eihän se peli välttämättä hyvin kulje mutta näissä kisoissa on mukavinta kun tapaa työ- ja golfkavereita joita ei juuri muualla näy.Yksin tuskin matkaan lähden mutta jos parikolme kaveria innostuu niin matkakin (377Km) taittuisi mukavasti. 

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Juhannuskuvia


Aloitettiin  tämä pitkä viikonloppu käymällä Pyhällön kesätorilla, parit tutut moikattiin mitään ei ostettu kun oltiin juuri kaupassa käyty ja eväät hankittu.
Pentuna sanottiin valokuvan ottamiseksi kun tollalailla pyllistää, tämä ukko teki kuitenkin moottorisahalla taidetta ja minä valokuvasin.
Illan jo hämärtyessä siirryttiin Haminan Tervasaareen seuraamaan Suomen suurimman kokon polttoa.

Telkkariväki oli myös paikalla minua ei haastateltu Patu Patasta kyllä.

Kokko syttyi 10 minuuttia etuajassa.

Suomen lipun päivä.

 Hevosvakkureiden takana on museo
Museossa on esillä lähes kaikkea merenkulkuun liittyvää tilpehööriä ....

ja muutakin
ym.
Enempää ei jaksettu osallistua vaan ajelin toiseen kaupunkiin yöunille.

Anoppi on viissiin alkanut puhdetöihin kun näin komea rivi linnunpönttöjä koristi hänen puuliiterinsä ulkoseinää.Kuvasin pöntöt kun käväistiin hänen farmillaan kaffella Juhannuspäivän iltana.


torstai 22. kesäkuuta 2017

Hauskaa Juhannusta

Kuvia ilta kävelylenkin varrelta.

Huomenna voitte seurata meidän tekemisiä ja Tervasaaren kokonpolttoa telkkarista.
Koko syttyy klo. 21 ja sen jälkeen tanssitaan kuulemma jokainen tyylillään Hula hulaa.


keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Halitulijallaa

 Tässä palaa viimevuotinen Juhannuskokko  Haminan Tervasaaressa jota käytiin mm. Ennin kanssa ihailemassa.Tänä vuonna Enni ei tule mökillemme vaan menee jonnekin Juhannushäihin.
Jos lämpötila aattona on alle 15C° niin ei mekään siellä kauaa viihdytä.
Huomenna on kuitenkin vielä ohjelmassa arkiset aherrukset eli ainakin golfkierros heti aamusta sen jälkeen pitää käydä ruokakaupassa sanoi PT.
Eli ei ehdi enää golfkierroksen jälkeen uimahallille vesijuoksulle ja saunomaan tänään se olikin kaatosateessa vesijuoksua isolla veellä.
Saunassa oli kuitenkin lämmintä ja tunnelmaa, puheena mm. koripallo ja Lauri Markkasen NBA varaus.
Toinen Lauri (Larry Pouds) sanoi että Markkasesta tulee varauksen myötä yhdessä tunnissa miljonääri.Janatuista josta Junnu usein laulaa ei tänään lauteilla näkynyt.


Jaahas mitähän sitä Juhannuksena syötäis (Ennin menut), lastenlistalta lohta ehkä.

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Eilen tänään

Ei tässä ihmeitä ole tapahtunut Onni käväisi eilen kyläilemässä tänään pyörittiin itse ympäri kylää kamera mukana eipä noissa kuvissa juuri mitään näyttämistä ole mutta näytän kuitenkin.

 Ei tahdo pysyä hekselit olalla eikä sukat jalassa kun Mummolan lattialla autot pörisee.


Kait se tossa oikealla on bussiliinjan 474 Santa Catalina niminen pysäkki vaikkei kuvissa mitään kylttiä näy.Funtsailin aikani vaan kuluksi että tuonne voisi jättää vuokra-auton ajaa Titsalla Aronaan ja kävellä sieltä Vennon kylään ja edelleen polkua GR 131 myöten takaisin.

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Laiskottelua

Käytiin mökillä aikomus oli pilkkoa ja pinota saunapuita mutta urakka kusi kintuille oikein komeasti kun ei oikein huvittanut selkäkin vähän vihoitteli. PT putsaili terassia ja kalusteita männyn siitepölystä jota olikin satanut oikein kunnolla kaikki paikat vihreessä pölyssä.

 Laiskotteluksi meni ,saunan lämmitin ja kävin 3 kertaa pulahtamassa järvessä.Löylyjen välillä istuin laiturilla ja katselin kun muovisorsat vieressä uiskenteli.
Noilla muovisorsilla on ilmeisesti jonkinlainen pelotevaikute muihin lintuihin ainakin laiturimme on pysynyt puhtaana linnun paskasta.Istuin vain ja nautin olostani en tuntenut kaipuuta Kanarialle.

Tänään ei kuikkaa näkynyt.

Korvasieniänikin löytyi aivan mökin pihasta.

Suopursu kukkii.


torstai 15. kesäkuuta 2017

Päältäajettava

Yhtiömme Kotka Golf sai tänään käyttöönsä tuollaisen päältäajettavan ruohonleikkurin jossa on 7 leikkaavaa terää. Hintaa tuolla masiinalla on n.70000€ saa siinä muutaman Green feen myydä ennenkuin ostos on maksettu.
Vajaa viikko on enää aikaa kesäpäivänseisaukseen ja heti sen jälkeen on keskikesän juhla Juhannus.
Juhannuksena päättyy myös Ramadan ,saa taas valoisaan aikaan golfkentilläkin kiroilla.

Kiinostaa tuo verkkovierailujen hinnoittelu mikähän liittymä olisi minulle satunnaiselle matkaajalle edullisin.