Kotkan satama 18.8.2024

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Meripäivää

Keskiviikkona päivää tavanomaista torstaita aiemmin avattiin Kotkan Meripäivät perinteisellä paraatilla jossa esiintyvät lähinnä paikalliset harrasteseurat .Kuvailin tapahtumasta 66 kuvaa joista julkaisen vain tuon alla olevan siinä näkyy miten paloauto on ajettu sulkemaan katu ja estämään sen kautta mahdollisten terroristien tunkeutuminen autolla väkijoukkoon.
Tapahtuman turvatoimista uutisoi mm. Iltalehti.


Mekin seurattiin paraatia tyttären perheen kanssa, Onnikin muiden mukana.


tiistai 11. heinäkuuta 2017

11.7.2017

Aamulla klo. 8 oli kentällämme ns. yhteislähtö joka merkkaa sitä että kaikilta 18 väylältä lähdetään samanaikesti pelaamaan, näin saadaan kenttä tyhjäksi noin neljän tunnin kuluessa jotain suurempaa tapahtumaa varten.Tänään tuo tapahtuma oli Junnun lauluseuran kisa, en osallistunut ko. kisaan pelattiin oma kisa kavereiden kanssa tuossa klo. 8 lähdössä.


Congost

Missähän mahtaa tuo lankkupolku olla, etsin itse sitä ainakin tunnin verran kunnes luovutin.
Ihan vaan kiinnostuksesta kyselen mutta eihän sitä tiedä vaikka sinne koskus pitäisi välttämättä mennä.

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Eilen tänään

 Eilen oltiin mökillä pyydettiin sinne ystävämme vierailulle ja tarjottiin sellaista kevyttä kenttälounasta. Alkuun eilen tiedetty katetaanko ulos vai sisälle mutta sää lämpeni ja tuuli tyyntyi niin ulkona syötiin ja muisteltiin kultaisia nuoruusaikoja.
 Tuollainen komia kukka saatiin heiltä lahjaksi, nimeä en tiedä.

 Luksusristeilijat saapuivat Kotkaan  , se näkyi myös katukuvassa ja torilla

 Täältä löytyisi myös All_Marinolle hunajahyrrä hintaan 6 € 

Kierreltiin satamassakin katselemassa Meripäivien alkuvalmisteluja.

torstai 6. heinäkuuta 2017

Rajalla

 Käytiin tänään rajalla, tarkemmin sanottuna lähellä Venäjän rajaa, kuvista puuttuu GPS paikkatieto joten en voi näyttää niillä miten lähellä käytiin, vajaa kilometri luulisin.
Rajamarket myymälä on  myös Kotkassa josta ostettiin eilen valurautaisia ruuvikiinnitteisiä osoite numeroita.Pitäisi värkätä mökin osoiteviitta itselle ja naapurille numeroista 302 ja 304 jäi kakkonen puuttumaan ja sitä lähdettiin etsimään Vaalimaan myymälöistä.



Tavaraa oli kuin ameriikas eli enempi kuin tarvitahan mutta ei sitä puuttuvaa kakkosta.
Elokuussa saavat kuulemma maahantuojalta täydennystä eli odotellaan.

Ei hommattu pitkää eikä lyhkäistä viisumia savukalaa ostettiin jota syötiin kotiin päästyämme Timo merkisten perunoiden kera.

torstai 29. kesäkuuta 2017

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Kuvia Golfkentältä.

Vaihtelua tähän viikkoon ja päivään kun saatiin Espoosta Enni neiti tuli meille viikoksi kesän viettoon.
Kiersin aamutuimaan perinteiseen tapaan golfkentän tiedätte sanonnan:- aikainen lintu sen madon nappaa, no tänään nappasin kuvan rantakäärmeestä pelaamisen lomassa.
Aikaisessa pelaamisessa on se hyvä puoli että aikaa jää muihinkin rientoihin.Saas sitten nähdä minne rientoihin tuon Ennin kanssa vielä ehditään.
Tänään hän halusi golfharjoituksiin, suunnitelmissa on vielä ainakin maauimala käynnit ja ratsastus.


 Aika lähelle hän minut päästi kännykälläni kuvailemaan kunnes pulahti ponttooni-sillalta veteen.

Espoon tyttö osallistui Kymen Golfin vapaisiin harjoituksiin intoa uhkuen, lupasi mennä ensi torstaina uudelleen.

 Vihreetä ja märkää, kenttä tykkää pelaajat ei.