Kotkan satama 18.8.2024

maanantai 7. elokuuta 2017

7.8.2017

Matkamuistoiksi ihan mukavia olisivat Andorran kolikot, vihjeenä kun "hiiren" kursoria liikuttaa kolikon päällä niin näkyviin tulee kolikon kuvakohteiden nimet esim. pyrenneitten-gemssi ja partakorppikotka.

Meillähän ei tuollaisia eläimiä ole, tänään kuviin osui vain nokikanan poikanen.

 Nokikana lienee tuo golfkentän vesiesteessä seisova lintu.
Seisoo yhdellä jalalla pitäen toista ilmassa, olisiko tuo jalka jotenkin vioittunut minusta se oli jotenkin luonnottamassa asennossa.Jalka jäi tuonne taakse myös kun lintu lähti uimalla kännykkä kuvaajaa karkuu.Onhan golfkenttä vaarallinen paikka etenkin linnuille voi saada pallosta kovankin osuman.
Minun lyöntini osui parivuotta sitten tähän valkoposkihanheen, häneltä ei lähtynyt edes taju kankaalle mutta vähän oli kyllä pykerryksissä ja otti seisaaltaan lukua. Pääsin aivan läheltä räppäämään kännykällä kuvan.
Tämä liikennemerkki on Rönnäsin golfkentällä.
Golfpallo ei ole ikinä päähäni osunut Helsingin oympiakisoissa sain katsomoon potkaistusta pallosta osuman päähäni.En sitten tiedä olisko tuolla osumalla vaikutusta nykyiseen ajatuksen juoksuuni.

perjantai 4. elokuuta 2017

Moi taas

Yritin uteliaisuuttani selvittää mitä puhelimen käyttö maksaa kääpiövaltio Andorrassa.
Vaikka se muuten on shoippailijan paratiisi jossa mm. viina,tupakka ja autonrenkaat ovat hyvin edullisia niin puhelinta siellä ei kannata käyttää eikä siihen vastailla.

Moi hinnat, Andorra sijoitetaan hintaryhmään 2

Telia yritysliittymä hinnat, Andorra on hintaryhmässä 4 muut maat.

12€ maksais tämä Tobotronc kyyti en löytänyt eläkeläisalennusta lapset pääsee 8:lla Eurolla.

Postitoimistot Andorrassa.


Postitoimistoa etsiessä löytyi Telecabina. joka vie halukkaat Mont Magic hurvittelu puistoon.

Espanjalainen CorreosRanskalainen boreau de poste.

Zip-Line/Tirolina

tiistai 1. elokuuta 2017

1.8.2017

Mökkimme oli sunnuntaina nuorison käytössä josta iloittelusta on myös oheinen kännykkäkuva.
Tänään palataan arkeen ja mökillä alkaa arkinen aherrus pitäisi nääs värkätä tuolle uimalaiturille johtavalle sillalle jonkinlainen kaide josta putoamista pelkäävät voivat ottaa tukea ja voihan siinä kaiteella valutella vaikka mattoja kuivaksi kunhan ne joku ensin pesee.
Virtuuaali matkailu jatkuu sitten töiden jälkeen kotikoneella nyt kaipaisin vihjeitä kohdevälille Andorra-Tarragona.
Niin ja ohjeistusta myös tälläisen hotelliin sisäänkirjautumis automaatin käytöstä olisi mukava saada.

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

1927

Kävin eilen seuraamassa KTP:n  90 vuotisjuhlaottelua esiotteluineen.
Ihan mukava tunnelma niinkuin futiskaupungissa kuuluukin olla väkeä paikalla yli 2800 henkeä, se on kakkosdivarin ottelussa on sellainen lukumäärä mistä moni ykkösdivarin seura on kateellinen.
Ehkä täältä joskus mudista noustaan ylemmäs kenties jo ensikaudeksi, eilinen pistejako jätti siihen vielä kaikki mahdollisuudet.
Teemu Tainio oli mielestäni kentän paras pelaaja molemmat matsit huomioiden.

Fanit levittivät uuden lakanan.

KTP:n entiset futarit vastaan raittius- ja urheilureura Zoom päättyi 3-1

Ottelu FC KTP- Klubi 04 alkoi klo.19:27 ja päättyi lukemiin 1-1.

Kohta autoilemme ruokatreffeille ravintola Santalahteen, täytyy välillä syödä että jaksaa taas tehdä Katalonian virtuaalimatkaa.

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Moi

Vaihdoin tässä iltapuhteena puhelinliittymää ei siinä vanhassakaan mitään varsinaista vikaa ollut, tämä uusi on vähän halvempi ja nopeampi.Nyt ilmoittavat nopeudeksi 100 Mbit sekunnissa vanhassa sitä oli vain 21 Mbit/s.
 Dataa saa tuohon 6 Euron hintaan 4 gigaa kotimaassa ja Eu maissa vain yhden,näiden ylitykset maksavat kotimaasa1,5€ alkava giga ja EU maissa 3,5 € kotimaan hinnan lisäksi eli 5€ (näin tuon käsitin).
Moilla on kätevä omamoi sivu josta voi seurata laskutusjakson tietoja käytetyn Datan määrää ja puheaikoja kuten myös lähettyjen viestejen kpl määriä.
En voi vielä suositella kun se simmi tulee vasta ensi viikolla kotiin postin tuomana ja sen jälkeen se pitää aktivoida.

 Jo vain se virtuaalimatka joutuu nyt ollaan jo Andorrassa.

Historiaa ja legendaa

Paljon tietoa löytyy netistä tästä Montserrat luostarista jonne matkamme suuntautuu syyskuun 4:s päivä.http://www.moreneta.es/historia.php

 
 Miksi tämä patsas on musta siitäkin löytyy paljon tietoja sitä kaipaaville.Erään uskomuksen mukaan Madonnalta voi pyytää vaivoihinsa tai sairauksiinsa helpotusta, PT ei näihin tarinoihin usko vaikka hänellä noita vaivoja tuntuu olevan.
Teneriffakin on sellainen neitsyen ilmestymisluola jossa pari vuotta sitten kävimme tapaatta kuitenkaan tätä neitsyttä.
Olisko tuo sitten johtunut siitä että PT kompuroi ja kaatuessaan kiroili ja tätä kiroilua olisi neitsyt pelästynyt.PT:n kaverit tosin sanoivat että jospa se neitsyt olisi mennyt Santa Cruziin ostoksille.

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Suunnitelmia

Matkan suunnittelu jatkuu, nyt on jo hotellit varattu 4:llä eri paikkakunnalla.
Tämä Montserrat on ensimmäinen tutustumiskohde Katalonian matkallamme.
Barcelonan lentoasemalta ajellaan tälle parkkipaikalle siinä on mahdollisuus valita millä vehkeellä luostariin noustaan.
Paras tapa päästä luostariin on AERI de Montserrat luulen että sillä mekin sinne nousemme.



Tällä vaijeri vetoisella kiskoilla kulkevalla vaunulla pääsee nousemaan vielä luostarialuetta korkeammalle Montserratin näköalapaikalle.