Varusteleka nimisestä puodista ostin tänään tuollaiset taktiset kengät, aika näyttää oliko ostos hyvä vain huono.Sisäänajo noille kengille alkaa huomenna siis hyvissä ajoin ennenkuin sinne Guajaralle kiipeän minulle uutta reittiä myöten.
Kotkan satama 18.8.2024
keskiviikko 25. lokakuuta 2017
tiistai 24. lokakuuta 2017
24.10.2017
maanantai 23. lokakuuta 2017
23.10.2017
Maunon kotiväki on jo tätä kirjoitettaessa kotiutunut Budapestin pelimatkalta mutta lienevät vielä unten mailla johtuen myöhäisestä lennosta.
Vähän ennen puoltapäivää vien Maunon omaan kotiinsa sitten meillä on vähän yli toistavuorokautta omaa aikaa kunnes varhain keskiviikkona ajellaan Espooseen Onnia hoitamaan.
En mene lääkäriin mutta epäilen että olisin saanut polvitaipeeseeni tuollaisen vaivan joka tunnetaan nimellä Bakerin kysta.Kipu ainakin helpottuu kun tekee noita videon liikkeitä, epäilen että tuo vaiva on peräisin kuntosalin jalkaprässi harjoittelusta siispä lopetan sen toistaiseksi.
Suunnittelen tuolla polvella vielä kulkevani muutaman pätkän reitillä GR-131.
lauantai 21. lokakuuta 2017
Postaus kännykällä
perjantai 20. lokakuuta 2017
20.10.2017
Kuvia aamuiselta Maunon kusetuslenkiltä.
Maunon kotiväki on vielä pari päivää koripalloturnauksessa Budabestissa.Minä seurailen ja jännitän katsomalla pelit YouTubesta.
torstai 19. lokakuuta 2017
19.10.2017
Koirapoika Maunon kanssa lenkkeiltiin tänään nuuhkien merituulen raikkautta ns. Katariinan polulla josta kuvatkin on räpsitty.
sunnuntai 15. lokakuuta 2017
15.10.2017
Kalamarkkimoilla.
Tänään käväistiin taas kalamarkkinoilla nyt oli porukoissa mukana myös Onni 1v.
Kalapaatit tarkastettiin, kommentteja tuli Onnilta mutta on se hänellä vielä kieli täyttä "hepreaa" ettei siitä selvää saanut.
Onni on yön yli vieraanamme, keskiviikkona tulee koirapoika Mauno hoitoon vajaaksi viikoksi, lenkkeillään yhdessä itsemme Teneriffan retkikuntoon.
Maksaakin tuo seuramatka pitäisi tulevalla viikolla jos ei sitten peruta tai vaihdetta kohdetta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)