Kotkan satama 18.8.2024

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

8.12.2019

Sain pukinmuorilta joulu- ja synttärilahjaksi etukäteen ASUS Chromebook läppärin se on  kokoa 15,6" .
Se on minun tarpeesiini aivan kelpo kone, lähempi esittely tässä linkissä.

Koneen näppäimet ja pikanäppäimet poikkeavat monelta osin entisestä koneestani, vaatii hieman opiskelua.

Miinuksena ainakin se ettei läppärillä voi ladata GPS tiedostoja, mutta voin tuon puutteen korvata käyttämällä silloin vanhempia hyllyssä olevia läppäreitäni.
PT lähtee kohta Tallinnaan itse jatkan harjoituksia tämän koneen kanssa.

perjantai 6. joulukuuta 2019

6.12.2019

Hyvää itsenäisyyspäivää.

Suomen itsenäisyyspäivä on Suomen kansallispäivä, jota vietetään 6. joulukuuta 1917 tapahtuneen itsenäistymisen kunniaksi. Itsenäisyyspäivä on vakavamielinen juhla, johon liittyy sodan ja kaatuneiden muisteleminen. Wikipedia



Käväistiin juhlistamistamassa itsenäisyyspäivää hotelli Santalahden juhlabuffetissa jossa oli muun ruuan ohella tarjolla myös herkkullinen blinit vaihtoehto.

Tämä Hp:n läppäri jolla nytkin kirjoittelen alkaa olla tiensä päässä olenkin pukin muorilta pyytänyt uutta konetta mutta minkälaista kas siinä pulma.
Taidan päätyä Chromebook koneeseen merkillä sisänsä ei ole niin suurta merkitystä.

torstai 5. joulukuuta 2019

5.12.2019


Tiedän että valtaosaa tämän blogin lukijoista alla oleva jorina ei kiinnosta mutta taas osa ei löydä sitä kun ei omista Instagram tiliä, siksi tuo upotus.
Linkki kuunteluun > https://anchor.fm/kotcast?fbclid=IwAR3xdCofH6kxsWVkcXWXC5YTUmCiwFKYf7ej6e2gN2A_S0JnYXwz_sBlEPs

Synnytin lapsen, jonka nimi on #Kotcast. Se on podcast, jonka aiheena on @KTPKotka. Ensimmäisen jakson vieraana on valmentaja Ossi Virta. Ossin kanssa laitettiin kausi 2019 pakettiin ja suunnattiin jo hiukan katseita tulevaan.


Tiesin ja arvasin mutta kaikki meni oikein, kokeilkaa montako tiedätte näistä letkautuksista.




keskiviikko 4. joulukuuta 2019

4.12.2019


Hyvä hyvä sanoivat lapset ja taputtivat suuria karvaisia käsiään vai mitä muuta eilisestä päivästä pitäisi sanoa.
Selkokielellä sanottuna vittumaisesta miehestä haluttiin päästä eroon ja siinä onnistuttiin.

Teen kohta kylppärissä pikku remonttihomman asennan 62x60 cm tasonlevyn paikoilleen se tulee sen kuivausrummun alle, helppo homma mutta ennen kello kahdeksaa ei viitsi kolistella etteivät ystävälliset naapurit hermostu.
Muuten normipäivä mutta äijäparkin ja uimahallin lisäksi pitäisi käydä isännitsijän toimistolla talon asioissa.




tiistai 3. joulukuuta 2019

3.12.2019


Näämmekö tänään tai huomenissa taas ns. lehmänkaupan vai mitä tekee Antti hyvin nukutun yön jälkeen.Itse kun en politiikasta mitään tajua toivoisin hänen tekevän laulun sanojen mukaisesti näin: toteais vain kylmästi "ei tästä mitään tuu" lähtis kävelemään, painais oven kiinni perässään.


Jos uudet vaalit tulee ja tuleehan jos nyt niin joskus myöhemmin niin täytyy tehdä vaalikone testaus äänestääkö Sirpa Paateroa vai vänrikki Naaperoa yhtä selkokielisiä molemmat.



maanantai 2. joulukuuta 2019

2.12.2019

Löysin eilen kätköistäni käyttämättömän tuubihuivin olen kait sen joskus jostain lahjuksena saanut.
Aikani sitä katselin ja funtsailin miten päin se pitää oikein päähänsä pyöräyttää mutta onneksi on YouTube sieltä selviää nykyisin melkein kaikki.
Muistan kun oltiin Mikon ja Ilkan kanssa patikkaretkellä Masca-Finca de Guergues-Masca niin kova tuulenpuuska vei päästäni lippahatun, silloin Mikon repusta löytyi tuubihuivi ja hän asensi sen minun päähäni .
Taidan ottaa varoiksi tuubihuivin mukaan retkireppuuni.
Eihän tässä muuta ensimmäiset tämänvuotiset Jouluateriat on jo syöty ja maailmassa kaikki hyvin varsinkin kun oma maha on täynnä.

Masca-Finca de Guergues-Masca 








sunnuntai 1. joulukuuta 2019

1.12.2019

"Rantapyssy"
Harjoittelevat pojat taas sotaa Rankin linnakkeella jonka laiturissa minäkin usein kävin kun palvelin M/S Pyhtään konemiehenä,silloinen Kotkan rannikkopatteristo on siirretty merivoimille ja nykyinen nimi lienee Kotkan rannikkopataljoona.
Laitoin tuon vuonna 2016 otetun kuvan asiaan liittyen kun Talvisodan syttymisestäkin tuli kuluneeksi  80 vuotta.


Sodat ovat toivottavasti Suomen osalta jo sodittu ja saamme käydä rauhaisan Joulun viettoon.
Kiitos Sodan veteraaneille siitä että meille tulee Joulupukki eikä mikään Pakkasukko. 
Kuvan pukkikin kävi eilen meitä Pasaatin äijäparkissa tervehtimassä ja tarjosi kaikille karamellit.
Joululahja toveitakin sai esittää, pyysin pukkia välittämään sinne tunttujen pajalle terveiset että läppäreiden mitat esitään sentteinä tai millimetreinä eikä tuumina.
Pukki oli samaa mieltä näistä tuumamitoista 17,3" 15,6" 14,0" 13,3" 11,1" ja 10".


Niin itselle tuli vaan tämä vitsi mieleeen kun paikallinen FC palkkasi jo neljännen valmentajan.