Kotkan satama 18.8.2024

lauantai 5. maaliskuuta 2022

Ne ponimayet

 

Setä Ukrainan huivi kaulassa, kuvattu 6.3.2022.

Kertovat täällä tarinaa jotta Lenin olisi 1900 luvun alkuvuosina ollut Kotkassa maanpakolaisena ja asunut jossain nykyisen patsaan paikalla olevassa puutalossa.Tuo talo jossa Lenin kävi on jo kaadettu ei edes paskahuussia jäljelle jätetty sehän tiettyjä piirejä harmittaa suuresti.

Noin tunnin kestävää tuo video mutta kannatta se katsoa niin ehkä jymmärrätte vähän paremmin Venäjää.



5.3.2022

 

Piti oikein muistella missä olen tuon veistostekeleen kuvannut kun kamera ei ollut kuvauspaikkaa tallentanut. Google kuvien mukaan olin silloin Virossa eli vuonna 2010 ja 3.7  Saarenmaalla, kuvauspaikan varmistin Google maps sovelluksella Tagarannan kyläksi. Onko tuossa yritetty veistää Lenin näköispatsasta vain onko vandaali tuhonnut veistoksen, en tiedä ei ollut paikalla ketään paikallista asintuntijaa jolta olisin kysynyt.

Lenin ? patsashahmo.

Samalta reissulta on myös tämä kuva jossa on Ukrainan värit.
Pitäis varmaan käydä katsomassa onko setä taas saanut "tervaa ja höyheniä" päällensä.
Kymensanomien tekstiviestipalstalla on taas vaadittu tuon patsaan viemistä kivimurskaamolle.

Itse säilyttäisin patsaan muistona eletystä ajasta.
Teneriffalla jyrättiin maan tasalle tämä Francon obeliski.

 


torstai 3. maaliskuuta 2022

3.3.2022


Uusin eilen uimahallin käyntikortin eli rannekkeen se oikeuttaa kaupungin molempien uimallien käyttöön klo. 6 -16. Ranneke maksaa 65v. eläkeläiselle 60€/vuosi, ostin myös Hedsam - avainlätkän hintaan 11€ , sillä pääsen Katariinan uimahallin ja kuntosalin lisäksi myös Karhuvuoren, Keskuskentän ja Mussalon kuntosaleille.

Tuolla luolassa on liikuntahallin lisäksi myös väestönsuoja joka tarjoaa 650 paikkaisen säteilysuojan ja 750 paikkaisen varsinaisen väestösuojan sekä tilat kriisiajan henkilöstölle.

Tästä laskeudutaan parikymmentä metriä alas kallion sisään.

Tänään oli minulle siis ensivisiitti tähän saliin, paljon oli laitteita ehkä jopa vähän tiiviisti sijoiteltuja mutta hyvin mahduin kun yksin olin.
Kuntosaleja tuolla luolassa on periaatteesa 2 sillä tämän pienempi sali on kerrosta ylempänä ja siellä on kestävyysliikuntaa tukevat vempeleet ja laitteet.

Muistan jonkun joskus valittaneen että luolassa on huono ilmastointi mutta kyllä se minusta näin rauhan aikana oli täysin riittävä.





 

keskiviikko 2. maaliskuuta 2022

Mustansuden verta ja shamanismiä

Luin Mail Online uutisen jossa kerrottiin Putinin siirtäneen perheensä Siperiaan maaalaiseen kaupunkiin joka on suunniteltu selviytymään ydinsodasta. Voitte lukea tuon jutun linkistä joka avautuu oheista kuvaa klikkaamalla.

"Valkoisen kankaan pala oli kasteltu suden verellä ja poltettu", sanoi Soloveyyn linkitetty nimetön Telegram-kanava "General SVR" syyskuussa 2021.

"He väittivät näkevän mustan korpin savussa, joka kiersi pitkään.

"Jostain syystä tämä merkki selitettiin Putinille suurena menestyksenä."

https://en.wikipedia.org/wiki/Shamanism_in_Siberia

maanantai 28. helmikuuta 2022

Liu lau laskiaista.

 

Käväistiin PT:n kanssa katsomassa Kotka rauhan puolesta tapahtumaa, tuon kuvan otin ihan  luvan kanssa, sanoin lataavani sen myös nettiin, "ei haittaa" sanoi Putinin kuvaa pitelevä herrasmies .

Kaupunkimme johtajakin oli paikalla ämyriin puhumassa, kertoi kaupungin jäädyttäneen tänään yhteistyön ystävyyskaupunki Kronstadin kanssa.Muuta hänen puheestaan en kuullut tai muista.

Lopuksi huudettiin jotain iskulausetta johon kuvan alareunassa näkyvä koirakin yhtyi kiivaasti Putinia haukkuen sen oli minusta tuon tilaisuuden paras anti.
PT haki Cocosta meille laskiaispullat mantelimassalla ne on tätä kirjoitettessa jo kahjvipullana syöty.

Ei meillä Kotkan torilla noin vihaista akkaa näkynyt mutta kohta niitä näkyy pilvin pimein Moskovan torilla siintä pitävät huolen sotilaiden äidit niminen järjestö.

sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Mustan mullan maa

 


En ole sotahullu, ainakaan niin ei ole koskaan diaknosoitu mutta melko tiiviisti olen seurannut Ukrainan tapahtumia eri maiden medioista.
Jos nyt joku tulisi haudatuksi tuonne mustan mullan alle niin olisiko arkun päällä "kepeät mullat", tuskin kaikkia sankaripoikia sinkkiarkuissa kotimaan multiin kuskataan.

Eräät väittävät että ryssillä olisi käytössä tuollainen krematorio jossa vainajat tuhkataan.

Laitteen kehittäjä sanoo että kyseessä on vaarallisen jätteen tuhoamiseen käytettävä polttouuni.

 Näin soivat Stalinin urut ja kaveria vaan hymyilyttää.
Minua ei hymyilytä, menen huomenna ostamaan Kotkan apteekista joditabletteja sillä pidän lähes varmana että kohta viranomainen kohoittaa niitä ottamaan.
Toivotaan nyt kuitenkin kuten sotamies Honkajoki rukouksessaan toivoi etteivät Suomen herrat toista kertaa löisi päätään Karjalan mäntyyn, tasapuoliksuuden nimissä sama koskekoon myös Vladimir Putinia.

27.2.2022

Hurjan näköinen video josta äijäparkissakin puhuttiin ihme että äijä tuosta selvisi hengissä.

Kuva lainattu joltakin paikalliselta TK-kuvaajalta.

Meinaan vaan ettei tullut paraatimarssia Kiovaan.