Kotkan satama 18.8.2024

tiistai 14. marraskuuta 2023

14.11.2023

 

Kerran lähestytään porttia jossa markkoja ei tunneta jne. lauloi pennitön uneksia me käveltiin PT:n kanssa tuosta portista pari eri kertaa sisään ja ulos ensin Pyhäinpäivänä ja viime sunnuntaina Isänpäivänä.

Tänään jonotettiin lähes kolme tuntia rokote jonossa kausi influenssa ja korona rokotteita,oli ihan uusi mielenkiintoinen kokemus. Kestävyyslaji tämäkin sillä kaikilla ei ns. pinna kestänyt osa luovutti poistuen paikalta toiset taas räksyttivät ja haukkuivat koko Soten pystyyn.

Ei meilläkään mikään kiire tuonne olisi ollut mutta kun ollaan sinne Teneriffalle taas menossa niin järkeiltiin ottaa nuo rokotukset hyvissa ajoin ennen matkaa ettei sitten matkapäivänä olla esim. pikku flunssan kourissa. Eikä aikaa olisi pystynyt varaamaan kun meidän ikäluokan aikavaraus alkoi 27. 11 mikä on sama kuin lennon lähtöpäivä.


Pojat antoivat minulle iskänpäivä lahjaksi tuollaisen hupparin, poikani kysyin vielä että laitanko tuon koneeseen päälleni, vastasin en laita luulevat vielä että olen Kotkasta kotoisin , eivät tiedä että olen syntynyt synkässä Kymissä.

Olen funtsinut pääni puhki mitä siellä Teneriffalla tekisi onko vielä sellaisia paikkoja jossa en ole käynyt ja haluaisin käydä. Patikalle en enää lähde kunto kestäisi mutta kipeä nilkka estää, auto vaan vuokralle ja sillä huristellaan ympäri saarta, pari päivää liikutaan ihan vaan Titsalla.





perjantai 3. marraskuuta 2023

3.11.2023

 

Kaupunkimme herrat säästivät energiaa ja sen varjolla sulkivat noin vuosi sitten uimala Katariinan "kuuman saunan". No siintähän tuli niin paljon valituksia että sauna avattiin viime keskiviikkona, hyvä niin sillä siellä minäkin käyn saunomassa ja tunnustan olleeni yksi valittaja. Joskus se valitus kannattaa useimmiten kaikuu kuuroille korville.
Olishan täällä muutakin valittamista kuten  tuo Kymenlaakson hyvinvointi alueen toiminta, nyt on kausi rokotuksille vain yksi rokotuspaikka ja sekin siirretty Kymijoen itäpuolelle. En varaa sinne mitään aikaa mutta ennen reissua ajattelin  ilman ajanvarausta walk in -periaatteella käydä ottamassa koronan tehosteen ja influessa rokotteet. En ole vielä koronaa sairastanut eikä flunssaakaan ole juurikaan ollut. Auttaako nuo rokotukset ? en tiedä muutakaan siksi otan.





sunnuntai 22. lokakuuta 2023

22.10.2023

Lauantaina oli Steveco Areenalla KSOY/KTP Basketin yhdessä järjestämä Virtaa palloon tapahtuma.             Mekin PT: kanssa kuskattiin tyttären poika Onni sinne, ihan kiva tapahtuma oli pomppulinnaa ja muita rastitehtäviä joista kaikista sai leiman passiin. Passilla sai mukin mehua ja palan pullaa, päävoittoina oli perhelippuja Basketin peleihin ne eivät kohdalle osuneet mutta hienon avaimenperälampun onni voitti. 

 

Kohta ollaan jo takamiesten mitoissa.

Kun Onni ei suostunut serkkunsa kanssa samaan kuvaan niin PT suostui, kuva on Mikko Mäkelän.

Klikkaa kuvaa niin näet kuulet jotain erikoista.
Iltapäivällä oli sitten vuorossa Veikkausliigan toistaiseksi viimeinen ottelu Kotkassa tuli nääs putoaminen pykälää alemmas uuteen kymmenen joukkueen ykköseen. Sanoisin että jos ei sitä "virtaa" saada palloon ja kalloon niin voidaan pudota vieläkin alemmas.






perjantai 20. lokakuuta 2023

20.10.2023


Aaltoja ! Valoa ja ääntä Kotkassa tapahtumaa käytiin mekin PT:n ja Onnin kanssa ihailemassa. Ihan omasta mielestäni en juurikaan tuota ryssän kirkoksi täällä kutsutun Pyhän Nikolaoksen kirkon kellojen kilkatusta ihaillut, kuulosuojaimet olisi pitänyt olla mukana. Isojen Kirkon kellojen lisäksi oli kirkon edustalla kaksi pienempien kellojen soittajaa naishenkilö pimputteli pienempiä tiukuja ja sellainen isä Kirill näköinen pappismies vähän suurempia kelloja, vähempikin olisi riittänyt.






maanantai 16. lokakuuta 2023

16.10.2023

 

Kalamarkkinat oli ja meni, ei ostettu kalaa ostettiin Ahvenanmaalaisia omenia kympillä ja Puumalasta poimittuja suppilovahveroita  1 litra hintaan 3 € siinä kaikki. Vesisade vesitti tapahtuman.
Sain facebook kaveriltani tiedon että nimeni esiintuu jollain CNCS listalla en tiedä mikä lista on kyseessä ilmeisesti joku huijaus juttu, eilen tarkastelin kaikki Facebook asetukseni, ei ole minulle tullut mitään epämääräisiä viestejä mistään vale profiileista.
Olin jo poistamassa koko Facebook tilini mutta olkoon nyt vielä, laitoin muuten pari päivää sitten jollekin Facebookin kanaria ryhmälle viestin/kautta kyselyn jossa kyselin kokemuksia guachinche el quinto coño nimisestä paikasta. Ei tullut vastauksia ja viestini jostain syystä poistettiin.

Onni saapui Kotkaan syysloman viettoon pitää keksiä hänelle jotain mielekästä tekemistä. Kuva muuten valehtelee ei Tolsan muoviruoho ole syötävää.

lauantai 14. lokakuuta 2023

14.10.2023

 

Nyt olen ollut 3 viikkoa 8/16 pätkäpaastolla ja noita kesäkiloja on paaston myötä kropastani hävinnyt n. 5 kg. Tarkoitus on jatkaa paastoa ainakin tuon reissun alkuun asti eli vielä 44 päivää.
Tänään alkaa täällä Kotkassa 2 päiväiset kalamarkkinat, jos kovin sada niin täytyy käydä siellä ainakin kääntymässä.

 

maanantai 9. lokakuuta 2023

9.10.2023

Minulle kävi tänään kaupassa pieni moka, piti ostaa Pellavasiemenrouhetta mutta kotona ostoskassista löytyi Hampunsiemenrouhetta. No onko niillä nyt mitään käytännön eroja etenkin jos vaikutuksia vertaillaan.
Lusikallisen olen tuota Pellavansiemenrouhetta lisännyt aamuisin neljänviljan puurooni ja ainakin vatsa toimii. Huomenna aamuna vatsani varmasti yllättyy kun se saakin puuron seassa Hampunsiemenrouhetta.
Kait minusta on vanhemmiten tullut terveysfriikki ainakin PT niin väittää ja vähän virnuillen hymyilee kun ukko juo vielä aamuisin korkillisen Omenaviinietikkaa sekoitettuna lasilliseen vettä.
Jatkan pätkäpaastoa toistaiseksi.