Steveco Areena 21.4.2024

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Joulun avaus

Suomen sairain kaupunki Kotka avasi eilen Joulukauden kauppatorilla.
Paikalle oli kerääntänyt runsaasti lapsiperheitä,joulupukki ja hänen muorinsakin olivat paikalla.
Joulupukille minulla olisikin ollut asiaa mutta kun en päässyt juttusille niin kysymättä jäi.
Mikä tuo asia olisi ollut niin se jääköön minun ja pukin väliseksi salaisuudeksi.

 kauppatori taustalla kauppakeskus Pasaati.
Kauppatori taustalla ruma kaupungintalo.
Pukkia ei siis tavattu mutta tavattiin juuri Teneriffalta saapuneet tuttavat ja heidän kanssaan taalattiin jonkin aikaa.He olivat olleet 4 viikkoa apartamentos Casablancassa ja vaikka sadepäiviäkin oli kohdalle osunut niin ainakin väriä olivat pintaansa saaneet.Lämmintäkin oli mutta lisääntyneistä taskuvarkaista hekin meitä varoittelivat.
Nyt otetaan suunta kohti Karhulaa ja sieltä edelleen hotelli Leikarin jossa on tarjolla herkullinen Joululounas noutopöydästä.

lauantai 29. marraskuuta 2014

Varjele Luoja

Eilistä mustaa perjantaita ja etenkin Arkadianmäkeä valaisivat kaikki sateenkaarenvärit jonka valossa oli kokoonnuttu yleviä päätöksiä tekemään.


Lisäisin tähän lauluun yhden säkeistön :- Varjele Luoja adoptiolasta homoperheeseen joutumasta.

torstai 27. marraskuuta 2014

Kehitysapua


Vein tänään 3 muovikassista omia paitojani UFF:n kierrätyssastiaan.
PT innostui siivoamaan noita minun kaapejani ja komensi minut lajittelemaan paitani kolmella eri kategorialla 1.risoihin pois heitettäviin. 2.säilytettäviin sellaisiin joita vielä käytän.3.paitoihin joita en enää jostain syystä käytä.
Näitä kolmannen kategorian paitoja löytyi 3 muovikassillista osa niistä ei enää mahtunut päälleni ja muut ei vaan enää mieltäni miellyttäneet,ehjiä ne olivat toki kaikki.
Jospa niistä näin UFF:n kautta löytyy käyttöä niin se on hyvä juttu.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Lepopäivän ratoksi

Sanotaan että köyhtyä saa muttei laihtua niinpä se on taas lähdettävä ulos ulkoruokintaan.
Tänään suunnataan auton keula kohti uutta Disas Fish kalakauppaa jonka yhteydessä on myös buffet.
Tuon buffetin pitäisi olla ennakkotietojen mukaan tarjota nimenomaan kalaruokaa jos se on hyvä niin uskomme ettei tämä käyntimme jää viimeiseksi.Hinta 9:90 € on ainakin kohdillaan.

Gran Hotel
Sunnuntai iltapäivän vietämme tänäänkin PT:n kanssa katsomalla klo. 15:45 Yle Teemalta aiemmin tällä viikolla esitetyt 3 Gran Hotel draamasarjaa putkeen.Ollaan vähän koukussa tähän sarjaan,sopivasti ehditään ennen talven matkaamme katsoa kaikki sarjan jaksot.

Disas Fish liiketilat 5500 m2
Myymälä 2000 m2 
  Ravintola 200 asiakaspaikkaa
  Mätiä ja kaviaaria, kallein taisi olla 49,90€/100g
 Meille kelpasi kuvan ulkopuolelta kirjolohi 4,90€/kg,se on suolattu ja odottaa pakastimessa Joulua.
Tulemme toistekin hyvät tuotteet ja palvelu.

lauantai 22. marraskuuta 2014

Lahja ostoksilla

Kun maas on hanki ja järvet jäässä ja jne. sanotaan jossain Joululaulussa,no ei täällä Kotkassa jäässä vielä ole kuin useamman kuntapäättäjän järki mutta sehän ei ole mitään uutta.
Auringon silmä on vissiin sammunut lopullisesti kun päivälläkin on niin pimeää ettei kunnolla eteensä näe.


Karhulan torilla käytiin kääntymässä vähän oli myyjiä ja vähän ostajia jatkettiin matkaa Jumalniemen Anttilaan jossa käytettiin hyödyksi eräs kuponkitarjous (yli 50€ ostoksesta 10€ alennus)
'

PT osti erään joululahjan jonka hinta oli vähän alle 40 € sillähän tuota kympin alennusta ei olisi saanut
mutta kun ostoskoriin lisättiin tuollainen Pover Bank tuote niin laskun yhteissummaksi tuli 51,89€ josta summasta sai siis vielä tuon kympin alennuksen.
Tuo Pover Bank on kätevä vempele vaikka jossain Teneriffan korvessa tai missä tahansa missä kännykän akku pitäisi ladata eikä "virtaskaa" ole käytettävissä.
Turvavaruste viimeisen päälle ja ompa siinä vempeleessä mukana vielä taskulamppu ominaisuuskin.

perjantai 21. marraskuuta 2014

Hyvä ruoka parempi mieli


Ravintola Tai Hing avasi hiljattain ravintolansa uusissa tiloissa Kotkan Kirkkokadulla.Paikalla sijaitsi ennen KOP:n pankkikonttori,tilat olivat komeat ja vanhaan nähden valoisemmat,ikkunapyödistä on hieno näkymä Sibeliuksen puistoon.
Käykää joskus testaamassa jos näillä kulmilla liikutte, me käytiin tänään Liisan ja PT:n kanssa eikä petytty.

torstai 20. marraskuuta 2014

Joulua pukkaa ?

 No onhan siihen jouluun vielä 5 viikkoa aikaa mutta jo tänään oli Karhulassa Joulumarkkinat.
Ja tottakai meidän piti sinne hulinaan mukaan mennä,toisaalta mitäs sitä täällä istuu tyhjän panttina neljän seinän sisällä ei muuta kuin mukaan sinne missä jotain tapahtuu.
vanha koulukaveri oli myymässä oman tehtaansa tuotantoa ,eli ..
kylmäpuristettua mansikkamehua. Kaupat syntyi tinkimättä.

Röhä ja köhä alkaa olla ohi mutta niin taitaa olla ohitse myös golfkausi sillä pakkasella ei ruoho kestä pelaamista.Täytyy keksiä jotain tilalle sillä "paheitten" summa on vakio.