Steveco Areena 21.4.2024

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Espoossa

 Käväistiin tänään Espoossa katsomassa lapsenlapsia Ennia ja Onnia joista tuo jälkimmäinen oli kasvanut ja vankistunut lomamme aikana huomattavasti, ikää on tällä pikkumiehellä vasta 5 kuukautta.
Eilen oli ollut neuvola käynti rokotuksineen siitäkö johtui ettei tänään ollut paras päivä vai joko hän osaisi vähän vierastaa meitä kun edellistä käynnistämme on aikaa jo 6 viikkoa.

Pystyssä pysyn kun sisko vähän avittaa,pituutta on tasan 70 cm, neuvolan ennuste aikuisiän pituudeksi on 190cm ehkä silloin on tuon  tuliaisena tuodut FCB:n pukuun kuuluvat pelisukat ovat sopivan kokoiset nyt ne olivat jättikokoa.

Enni sai tuliaisena mm. tuon kilpavoimistelijan nauhan.

Tuppasi välillä vähän naurattamaan papan Teneriffan jutut.

torstai 9. maaliskuuta 2017

Hissiremontti

 Taloyhtiössämme on menossa hissiremontti jonka arvioitu kesto meidän rapussamme on 5 viikkoa.
Asumme talon neljännessä asuinkerroksessa jonne on nyt itse noustava rappuja pitkin kävellen.
Yhdellä kerrosvälillä on 16 rappua ja rapun korkeus on 18 cm eli meidän kävelyosuus 64 rappusta josta nousua tulee "huimat" 11,52 metriä.
Kaksi kertaa päivässä kulkien tulee kavuttavaksi yht. 128 rappusta eli nousua 23 metriä.

Vertailun vuoksi kun noustaan jalkaisin tulivuori Teidelle niin nousua siintä maantien poskesta tulee n. 1400 metriä jos sinne tehtäisiin raput joiden askelkorkeus olisi sama kuin taloyhtiössämme eli 18 cm niin rappuja olisi yht. 7777 kpl.
Kävellään siis reippaillen ei se ainakaan kuntoa huononna.

Toisen rapun hissi on ovipielipeltejä vailla valmis, meni tänään katsastuksesta läpi.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Hyvää Leilan päivää 5.3.2017

Tehtiin autoilukierros minä ajoin ja PT yski vieressä,lupasi mennä huomenna lääkärin pakeille jos ei siihen mennessä elo helpota.Santalahteen oli tarkoitus mennä mutta ystäville tuli esteitä joten ei mekään sitten sinne menty varsinkaan kun listalla ei ollut sitä toivottua kuhaa.
Pari kuvaa otin tyhjälle alustetulle muistikortille Teneriffan kuvat ovat säilössä pilvessä ja kahdella eri kovalevyllä.Nyt toivotaan vain varhaista kevättä ja golfkauden alkamista,matkailukohteet ensi kesän ja talven 2018 osalta ovat täysin auki.
Voi sanoa että kesäkohteena Viro ja talvikohteen Teneriffa ovat nyt kyllä niin nähty että vaihteeksi jonnekin muualle matkataan jos rahaa löytyy ja terveenä säilytään.

 Kotka Golf väylä 9
Nyt vain odotellaan että lumet/routa sulavat ja golfkenttä aukeaa,aikaa siihen mennee vielä kuukausi puolitoista ainakin.

Kotkalaisten huvia on merenjäällä kävely tänään siihen antoi aurinkoinen sää hienot puitteet.

torstai 2. maaliskuuta 2017

Taas ollaan kotimaisemissa

Taas ollaan kotona ja monta monta kokemusta rikkaampia kuin ennen matkaa.
Mutta kuten aina niin ei nytkään tiedä minne seuraavaksi matkataan ehkä tulee taas välivuosi Teneriffan matkoihin.Matkustushaluja olisi vaikka minne mutta miten sitä jaksaisi istua 1/2 vuorokautta lentokoneen penkissä.
Kotkassa oli tänään kuukausimarkkinat käytiin pikaisesti ei syöty Demareiden lohisoppaa eikä Kokoomuksen makkarakaan maistunut.
Kahvilla käytiin ja kaupassa, hinnat oli paljon Teneriffan hintoja kalliimmat ja kahvikin erilaista kuin kahvimaa Espanjassa.
Käväisin myös uimahallin saunassa huuhtomassa kaliman pölyt nahkastani pois.
Pojat ja miniä kävivät illalla kyläilemässä kaikki olivat iloisia tuliaisistaan.

Kollaasikuva Maunosta ja yhden illan kestäneestä tuliaslelusta.

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Lähtökuopissa

Käytiin taas sunnuntain tapaan ulkona syömässä tällä kertaa hotelli Santalahdessa.
Menomatkalla Santalahteen koukkasin golfkenttämme kautta ja räppäsin muistoksi 2 kuvaa vähälumisesta talvesta.
Saas sitten nähdä kun maaaliskuussa Teneriffalta kotiudutaan onko lunta enempi vai vähempi kuin nyt.Toivottavasti ei jääpolte tee mitään vaurioita kentällä ettei kauden avaus sen myötä viivästy.
Santalahdessakin sanottiin että nyt ihan heti syömään tulla kun ihan ulkomaille lennellään,toivottivat ne hyvää matkaa meille ja kehoittavat tulemaan syömään sitten matkan jälkeen.
PT lupasi mennä ja pyysi sen päivän menulistalle kuhaa ja kananmuna kastiketta.
Huomenna pidetään kahden hengen siivoustalkoot sitten aloitetaan laukkujen pakkaus ja klo.18 tehdään lähtöselvitys Finnairin lennolle.

Kotka Golf viheriö väylällä 18

Kotka Golf klubitalo

Toivotan tämän blogin lukijoille mukavaa kevään odotusta sillä pistän nyt tämän blogin  helmikuun ajaksi tauolle ja jatkan lomatunnelmissa Tenerife blogissani.

perjantai 27. tammikuuta 2017

Uusikuu alkaa

Aurinkoista näyttäisi olevan Puertossa seuraavat pari viikkoa,kovin luotettavana en tuota pitkää ennustetta pidä mutta hyvältä se näin ennakkoon näyttää.
Muuten nää matkavalmistelut alkais olla valmiina ohjelmaa on riittävästi varastossa mutta se minne ensinmäisen retkeni suuntaan on vielä päättämättä.
Ehkä yhdistän 2 kohdetta ja ajan  titsalla Maria Gimenezin pysäkille josta laskeudun Barranco Hondoon sieltä ylös ja käyn katsomassa varsin lähellä olevan Santa Ursulan Bunkkerin.
Takaisin Puertoon voi sitten kävellä tai ajaa titsalla.
Bonokortti pitää kuitenkin ostaa heti eka päivänä,kyllä se sit siitä alkaa matkailulta tuntua.
GPSAlbumi ei jostain syystä pelitä syytä en tiedä.
Maanantaina aikaisintaan aloitetaan laukkujen pakkaus.


Powered by Wikiloc


Kokeilin wikilocia kun tuo toinen Gps-Albumi ei pelitä,tuo reittiviiva on käsin piirretty wikiloc toiminnolla,aika kätevä sanoisin näin lyhyellä tutustumisella.

GPSAlbumi näyttää olevan taas toiminnassa.Tuo wikiloc jälki on nyt GPS:n piirtämä todellinen jälki.

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Vajaa viikko vielä

Tässä vihreässä hotellissa makoillaan helmikuun yöt,huonetta olen pyytänyt tältä kuvanotto puolelta.
Matkakuumetta en ole mittaillut mutta kyllä sitä on enempi kuin moneen vuoteen,niin sairas olen ollut etten ole kotomaan valokuviakaan ole saanut otetuksi ja vanhoja ei kehtaa enää näytellä.


Lähtöselvitys aukeaa internetissä 36 tuntia ennen starttia, sen kautta pääsen varaamaan meille istuinpaikat koneessa.Ennakkoon tilattunahan tuo varaus maksaa sininen paikka 12€ ja muut 35€ ,yritän olla nopea ja varata vihreät isomman jalkatilan paikat käytävän molemmin puolin, siitä on helppo singahtaa toilettiin oli hätä sitten iso tai pieni.