Steveco Areena 21.4.2024

lauantai 29. tammikuuta 2022

29.1.2022

 



En malta olla laittamatta esille näitä kahta KS:n tekstiviestipalstan viestiä, en ole varma mutta luulen että meidän kaffeporukkaa noilla tarkoitetaan ja kirjoittaja lienee sama.
Parikymmentä ukkoa joo ja kaikilla kolmen rokotteen suoja ja vain yhdellä todettu korona pari vuotta sitten.

Piti tänään lähteä Espooseen mutta pikkaisen pelotti nuo sääennusteet niimpä jätettiin suosiolla menemättä.
Olisi ollut hyvä sissikeli pitää esim. meidän mökillä pienimuotoiset sotaharjoitukset me oltais koirapoika Maunon kanssa liukumiinoitettu tontin rajat ja PT olisi toiminut muonituslottana.




 


perjantai 28. tammikuuta 2022

27.1.2022

Juniori tarjosi tänään sopimuksensa kunniaksi kakkukahvit.

Koripallo on junioria kiinnostanut pienestä pitäen.Kuvissa Niko on 10 ja 3 vuotias.

 

Tässä hän tämänpäivän kuvassa 17 vuotiaana on jo muutaman sentin pappaansa pidempi, onnea vaan Niko.

tiistai 25. tammikuuta 2022

25.1.2022

Kuvattu 25.1.2022 klo. 16:01
Jäät lähti, ei edes pilkkimiestä kestä nämä jäät ,eikä meikäläinenkään pääse näillä näkymin koko talvena merenjäälle hiihtelemään, sukset on kyllä valmiiksi tervattu.

Nyt kun ei jäitä ole niin kyllähän sitä pääsisi vaikka soutuvenheellä kiinaan. Teneriffa jostain syystä vielä kiinnostaa , tämä tsekki pistään joka päivä n. 10 minuutin videon YouTubeen , telkkarin isolta näytöltä kun sen katsoo niin melkein on kun olisi itse paikanpäällä ja tuleehan se nuukalle miehelle paljon halvemmaksi.

 

 
 




maanantai 24. tammikuuta 2022

24.1.2022

Keittiöremontin yhteydessä kaappien kätköistä löytyneitä, en tuntenut tarvetta eilenkään juhlia Aluevaalin tulosta.
 

44,8%  Kotkan "pahoinvointialueen" kansalaisista kävi näissä Aluvaaleissa äänestämässä, minä muiden mukana .
En saanut ehdokastani läpi mutta meni sinne muutama joita voin nykäistä hinasta ja kysellä miten pahasti meillä nyt menee.
Tänään saan maalarin hommani finaaliin ja pistän pensselit santaan ja rukkaset naulaan.

perjantai 21. tammikuuta 2022

21.1.2022

 Aluhallintovirasto määräsi Kotkan uimahallin ja kuntosalin suljettavaksi edes alkuun kahdeksi viikoksi.

No eipä tuu meikäpojalla aika pitkäksi sillä PT määräsi keittiönremontin alkamaan samanaikaisesti tuon sulun kanssa, nyt on minulla aikaa kun ei ole muut harrasteet sotkemassa.

Keittiöremontissa säilytetään kaappien runko, kaapit maalataan sisäpinnoilta ja vain ovet uusitaan.

Kaikkea "paskaa" sitä tuleekin kaappeihin tungettua, kuvaan mahtui vain pieni osa kaappien sisällöstä jotka piti siirtää sivuun maalarin (minun) tieltäni. 
Ovet toimitetaan vasta Maaliskuussa ja asennetaan paikoilleen puuseppäfirman toimesta, luulen että olen siihen saanut maalarin hommat tehdyksi.


 

sunnuntai 16. tammikuuta 2022

16.1.2022

 

Käväisin tänään katsomassa kuinka Satama Areenan työmaa edistyy vaikkei se minun valvontapiiriini kuulukkaan.


Käytiin myös PT:n kanssa kuvan ravintolassa haukkaamassa 4 pientä annosta suureen nälkäämme, olimme ravintolan ainoat asiakkaat jos huomioida neljää Operail Oy:n miestä joista kaksi morjesti meikäläistä ja yksi tuli jopa juttusille.

lauantai 15. tammikuuta 2022

15.1.2022

 

Koronasta ei viitsi mitään kirjoitella ja kun ei tässä muutenkaan juuri mitään uutta ole tapahtunut niin muistellaan vanhoja. Ehkä vielä joskus matkoillekin päästään nyt vain virtuaalisesti.