Steveco Areena 21.4.2024

lauantai 31. joulukuuta 2022

31.12.2022

Käväistiin Haminassa näyttämässä Onnille ilotulitusta se alkoi lapsille sopivaan aikaan eli klo. 20. Kotka ei nähnyt maailman menossa niin paljoa iloa että oli tulituksen järjestänyt. Eipä paljon haittaisi vaikkei järjestäisi jatkossakaan.

Auton sain parkkiin Tervasalmen sillan alle, meinattiin katsella ilotulitusta Pitäjänsaaren näköalapaikalta mutta siellä oli niin pirusti väkeä ettei aivan niin ylös päästy mutta hyvin näkyi ilotulitus vähän alempaakin Varvinkadulta. 

Kotona poltettiin vielä muutama tähtisadetikku. Nyt on kello n. 22 Onni nukkuu jo me PT:n kanssa valvotaan, ventataan vuoden vaihtuminen. Ei taida enää sataman laivatkaan soitella sumusireeneitään, toista se silloin ennen kun oli laivoja.

Hyvää Uutta Vuotta teille arvoisat blogini lukijat.


 

perjantai 30. joulukuuta 2022

30.12.2022

 

Oikein tarkasti kun katsoo niin vähän on valoisampaa kuin pari päivää sitten, niin ja mikäs tässä on ollessa vuoden alussa asutaan Kymenlaakson Hyvinvointialueella, avot perkele kyllä  meidän silloin kelpaa . Itse en usko että tuo uudistus mitää hyvää tuo tullessaan, päin vastoin, kalliimpaa se on ainakin pyörittää noin isoa organisaatioa.

Kohta 4 sopisi monelle päättäjälle ympäri maapallon.


keskiviikko 28. joulukuuta 2022

28.12.2022

 Eilen minut todettiin terveeksi mieheksi, epäilivät arvauskeskuksessa pohjekipuani veritulpaksi. Sitä se ei ollut, asia varmentui ultraääni tutkimuksessa jossa kävin,  mystinen lihasvamma sanoi arvauskeskuksen lekuri tällä kertaa ihan supi suomalainen nuorimies.

Tuollaisia kuvan "napapiikejä" sain edellisellä vastaanotolla niistä piti ruikkia mömmöt vatsanahan alla aamuin ja illoin. Kysyin eilen että vieläkö niitä pitää käyttää, ei tarvitse sanoi lekuri. Vein 7 käytettyä ja 3 käyttämätöntä piikkiä apteekkiin hävitettäväksi.
Turhaan kuulemma sanoi naapuri niitä joku "kuppikunta" käyttää pitkillä lennoilla estämään jalkoihin iskevää laskimoveritulppaa.

Talosamme on menossa katto- ja julkisivu remontti siihen uppoaa minun kaikki rahani joten ei tässä pääse pitkille eikä lyhkäsille lennoille, muuten olisin jo menossa.

Joulukuu 2013


lauantai 24. joulukuuta 2022

24.12.2022

 

Kävin eilen kuvaamassa tuon kyltin, sen olemassaolo selvisi minulle luettuani taas kerran Willimiehen jäljillä blogia. Sitä en tiedä ketä pelasi ja miten ottelu mahtoi päättyä.
No kuvan oton jälkeen kävin vielä uimahallin saunassa (Joulusaunassa) en käynyt vesijuoksulla ollenkaan kun oli sen verran kipeä tuo pohje.
Niimpä päätin käydä näyttämässä sitä Sote tohtorille.

Vähän ennen klo. 15 menin ja klo.20:30 pääsin tohtorin pakeille sitä ennen oli minusta otettu verikokeet sun muut testit. Laskimotukosta epäilevät sain ns. napapiikki lääkityksen alkuun viideksi päiväksi. Menen vielä alkuviikosta ultraääni tutkimukseen sitten saadaan lipullinen varmuus mikä minua vaivaa.

Hyvää Joulua kaikille.

perjantai 23. joulukuuta 2022

23.12.2022

Eilen tässä meidän kotikadulla tallusteli tuollainen sorsa. Näytti hieman "siipeensä saaneelta"selviää ehkä hengissä jos osaa etsiytyä muiden laji-kumppaneiden seuraan paikkaan jossa hänelle kotkalaiset tarjoavat ruokaa.
Täällä Juha Vainion kadulla kuntalaiset ruokkivat sorsia, sinne siis.

Etualalla Pietras Amarillas ja taustalla Guajara. Google kuvien tyylittelemä kuva.

On ollut vähän tuo koipi kipeä, en ole edes salille kyennyt joten olen katsellut vanhoja kuviani tuolta koirasaarilta. Ehkä vielä joskus menen ja teen jopa pikku patikkaretken.




 

torstai 22. joulukuuta 2022

22.12.2022

 

Koirapoika Mauno oli jossain telonut jalkansa, oli ilmeisesti liukastunut liukkaalla jäällä sillä kun on sitä vauhtia tilanteisiin nähden välillä aivan liikaa. Käyttivät Maunoa Haminassa lääkärillä kun ei suostunut kulkemaan kuin kolmella jalalla. En tiedä mitä eläinlääkäri oli itse vammasta sanonut mutta oli todennut Maunon olevan 3-4 kiloa ylipainoinen.

Meikäläinenkin koirien kanssa kasvanut liukastui eilen liukkaalla kadulla, pohje revähti niin ettei kävelyä voinut edes ajatella. Funtsin että mitäisikö minunkin käydä samalla lääkärillä kuin  Mauno, saisinko lääkityksen vai haukut ylipainosta.

En mennyt lääkärin vastaanotolle, päätin turvautua omahoitoon joka on tällä kertaa 2-3 tablettia tulehduskipulääkettä/pv ja lisäksi sivelen tuota Black Horse 2-teholinimenttiä oikein runsaasti kipeään koipeen aina nilkasta polveen asti. Tämä lääkitys tuntuu auttavan tai sitten se on uskomus.

Oli täällä ennen ilmeisesti lääkäri palveluita jonne pääsi ilman kännykkää ja hoitajien arvioita.
Nyt ei tunnu pääsevän kuin suurella rahalla, mutta ei ole meikäläisellä suuria rahoja eikä oikein pieniäkään.

sunnuntai 18. joulukuuta 2022

18.12.2022

"Täällä Pohjantähden alla korkeimmalla kukkulalla katson kauas kaukaisuuteen" 

Eilisellä kalakauppa reissulla kuvasin tuon kaukaisuuteen tuijottajan, paikkahan on Luotsi-Kuusisen näköalapaikka, ei siis Kotkan korkein kohta joka Suurivuori (87m) lähellä Haminan rajaa.


Tänään Beach Hotel Santalahteen Joululounaalle ja ihan vaan sen takia että se sisältää myös Lipeäkalaa jota ei meillä kotona valmisteta.