Steveco Areena 21.4.2024

perjantai 22. syyskuuta 2023

22.9.2023

 

Kortisoni kuuri lisää aktiisuutta ei nukuta, juurikin siksi eilen loppuillasta vietin aikaa yrittämällä muodostaa laiteparia Gepsin ja kännykän välille jotta olisin voinut lähettää älypuhelimesta reitin Gepsiin.
En tietenkään siinä onnistunut, Wikiloc kehoitti minua päivittämään "karvalakki" sovellukseni premium versiooon. Päivitin 14:sta vuorokaukauden kokeilu version hintaan 4,99 € jonka puolenyön aikaan jo peruin kun en aikeissani onnistunut.
Jos tulevalla reissulla tuon reitin aion kävellä niin en siihen noita vempeleitä tarvitse, opaskoira olisi parempi mutta kun Maunollakin on jo jalat huonossa kunnossa niin mennään jos mennään ilman Gepsiä.
Kännykkä on mukana kun sen kotelossa on myös lompakko, lisäksi ranteessani on halpis älykello.
Latasin eilen kännykkääni Komoot app sovelluksen ei olla minun juttuni sekään. 
Google Maps kartat Teneriffalta latasin offline-käyttöä varten.


torstai 21. syyskuuta 2023

21.9.2023

 



Kuva on kaapattu Toriparkin sivuilta mutta asiaa Toriparkin pysäköintiin tulee muutoksia, puomit poistuu ja siirrytään kamera/kilpitunnistus systeemiin, maksutapoja on useita mutta käteinen ei enää kelpaa.
Minulla oli tai on edelleen Easypark sovellus mutta se ei ole enää aktiivinen jos sitä aseta siihen tilaan.
Vertailin kahta eri sovellusta Esypark vs. Parkman kumpi edullisempi, en päästänyt kumpaakaan jatkoon vaan latasin Autopay sovelluksen ja siitä sen maksa automaattisesti osion. Muutan tai poistan jos se on epäkelvollinen minun käyttööni.




Harvoin tuota Toriparkin hallia käytän ehkä pari kertaa kuukaudessa ettei siinä nyt juuri mitään säästä tai voita mitä maksutapaa käyttää. Eniten voittaisi kun jättäisi auton kotitalliin.


keskiviikko 20. syyskuuta 2023

20.9.2023

 

Soitin n. 4 viikkoa sitten Kymen hyvinvointi alueen puhelimeen 116117 aina vastasi automaatti joka sanoi että juuri nyt ovat kaikki hoitajamme varattuja paina 1 niin soitamme teille takaisin mahdollisimman pian.       Painoin 1, soitti tuli n. klo. 18 kun olin aamulla 8- 9 välillä soittanut, keskustelin hoitajan kanssa aikani kunnes sain häneltä ajan lääkärille.
Eilen kävin lääkäri Svetlana Ustimenkon vastaanotolla klo.16, sain mitä halusin eli lähetteen niskan magneettikuvaukseen (johon voi mennä jopa puolivuotta) , sain myös kortisoni pistoksen niskaani sekä 
viiden päivän Prednisolon kuurin 2 tablettia päivässä 5:n päivän ajan.

Lääkäri lupasi vielä soittaa minulle tuon kuurin syötyäni, katsotaas nyt miten lääkitys tehoaa.
Kysyin Svetlanalta hänen mielipidettään tuollaisesta niskakaari vempeleestä, vähän hymyillen hän sanoi että ne ovat vähän nuoremmalle urheilijalle. 



sunnuntai 17. syyskuuta 2023

17.9.2023

 Tuli eilen kaffella puheeksi herra nimeltä Toimi Silvo jota nuorempi sukupolvi tuskin enää muistaa niinpä sen takia nostan arkistojen kätköistä esiin MTV uutisen hänestä kuin myös upotettuna Hannu Karpon haastattelun fakiirista. Itse olen hänet henkilökohtaisesti takavuosina tavannut, paljon olen myös miehen tempauksista kuullut.

tiistai 12. syyskuuta 2023

12.9.2023

Käväistiin menneenä sunnuntaina PT:n ja anoppini kanssa katsastamassa anopin syntymäkotia Paijärvellä. Siltä reissulta ovat nuo 3 seuraavaa kuvaa.

Tämän "bombatalon" rakentelin joskus ihan ite vanhoista tallirakennuksen hirsistä. Kovin ränsistynyt sekin ja "viidakon" ympäröimänä.


Saunaan valettiin aikoinaan nyt jo edesmenneen kylänmiehen kanssa uusi lattia, betoni veivattiin ilman myllyä jonkin levyn päällä pihassa. Paneloin saunan ja pukuhuoneen seinät värkkäsin vielä lauteet haapapuusta sahatuista laudoista. Tänä päivänä en enää moiseen hommaan kykenisi tai lähtisi.

On siinä muutamat löylyt otettu.

Nykyään kun ei paljon muuhun pysty niin katselen videoita You Tube kanavilta, tuon Risco polun on parikin kertaa kavunnut ylös, paluun tein eka reissulla El Palmarin kautta ja toisella Punta de Tenon kautta kävellen en Titsalla niin kuin videossa tehdään. Muistan hyvin maisemat 9 vuoden takaa, ei tarvitse uudelleen mennä.

Ei tarvitse mennä myöskään tuonne ameriikan raitille, Tube näyttää kaiken tarpeellisen. 

torstai 7. syyskuuta 2023

7.9.2023

 

Ruispuuroa puolukkahillolla tarjosivat tuon punaisen teltan porukat, puuron söin vaikken heidän porukkaansa kuulu.Oli säidennhaltija järjestänyt kauniin ilman näin markkina päiväksi, myyjiä ja ostajiakin runsaasti paikalla. Itse ostin vain Kivikylän maalaishyytelöä eli tytinää jota nimeä siitä itse käytän, jotkut käyttää nimeä alatoopi. No noin 7 Euron siivu tytinää on kohta jo syöty.
Nimesivät ukkoparkin rääväsuut minut valvomaan AT Areenan aurinkokatsomon työmaata. Käyn silloin tällöin paikanpäällä ottamassa muutaman foton jää sitten jälkipolville jotain muistoja.

Vanha ja hutera katsomo puretaan pois, kentän ja katsomon välin rakennetaan putkikehikosta turvaseinä joka päällystetään presulla ja puretaan pois kun uusi katsomo on valmis.
Havainnekuva uudesta katsomosta, Yle uutisoi aiheesta.

Olin Areenalla kavailemassa omin lupineni en kuitenkaan joutunut pakenemaan.






sunnuntai 3. syyskuuta 2023

3.9.2023

Järjestivät kesäkauden päätös tapahtuman Kotkan kauppatorilla.
Tuossa Kaks Seiskan teltassa oli koko kesän meidän ukkoparkin kaffet, nyt päätöstapahtumassa ei kukaan ollut paikkoja varannut ja ihan outoa porukkaa oli teltta täynnä ei sinne arvannut tunkeutua.

Tapahtuma oli ns. ilmaistapahtuma jollei mitään ostanut, me ei PT:n kanssa ostettu, ei myöskään kulutettu mukulakivi parkettia tanssimalla. Parit Marita Taavitsaisen laulut kuuunneltiin sitten oli jo kiirus kotio maaottelua seuraamaan.
Ensi viikolla siirrytään sitten jo sisätiloihin kahville, se onkin sitten kahvi euron kalliinpaa, santsikuppi on sentäs samanhintainen eli ilmainen "Hesessäkin".