Kotkan satama 18.8.2024

keskiviikko 30. elokuuta 2017

30.8.2017

Ajankohtainen kuva pihlajamarjoista vaikka onkin viimevuotinen, kesä se kuitenkin alkaa olla ohitse on siis saapunut syys.
Ei tässä nyt mihinkään suomalaiseen melankoliaan olla vaipumassa ja sen vuoksi lennetä sinivalkoisin siivin kurkiaurojen peesissä Cataloniaan.
Rientääkö joku mieron matkaaja ohitsemme vai tuleeko monta vastaan sekin ehkä selvinnee tulevan parin viikon aikana.
En tarkalleen tiedä mikä on tuo laulussa mainittu mieron matkaaja, google haku vei linkkiin :-  http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3440863-naan-monta-mieron-matkaajaa
Mierontiellä tarkoitetaan  kaiketi kerjäläisyyttä.
Me pysytään kaidalla tiellä kuten suunnitemissa olevalla Sisteriläisellä tiellä La Ruta del Cister.

Noista tulevista bloggailen sitten tarkemmin pelipaikoilta, tai ehkä kokonaan erillisessä blogissa.
Tänään noudan osoitekyltin jota olin pari päivää hakenut, se syntyy tuppeen sahatusta lankusta jota löytyy kaverin mökiltä.Kaverini (ei vanhasenmatti) sanoi että kuinka paljon tarvit tuu hakeen vaan, sanoin että metrin pätkä riittää.
Muitakin hankintoja olen tehnyt Seppälän konkurssipesästä katselin itselleni reisuun uutta paitaa. 
Myyjätär näytti erästä paitaa, kertoi ostaneensa just samanlaisen isälleen, hänestä tuli kuulemma ihan fiksun näköinen.
Kysyin että toimisiko tuo samoin myös minun kohdallani, vastaus tuli hetken miettimisen jälkeen hymyn kera että kyllä varmaan.Kaupat tehtiin. 

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Hankesuunnittelu

 Sain tänään aamulenkillä päähäni idean tuosta eräästä kafebaarin osoitekyltistä, just tuollainen minun pitää tehdä mökkimme osoiteviitaksi.Nyt täytyy kierrellä paikkakunnan sahoilla kyselemässä ja jos ei muu auta niin onhan minulla moottorisaha.Hankesuunnittelu etenee ja budjetissa pysytään työn valmistumiselle ei ole takarajaa asetettu.

PT keräsi jotain luonnonkukkia mökkireissulla mikähän kukka tuossa on kyseessä.

Kiitos Minttulille kukka on Keltakannusruoho.


27.8.2017

Käväistiin eilen illalla seuraamassa Muinaistulet Katariinan Meripuistossa tapahtumaa, paikalla oli runsaasti "paljasjalkaisia" kotkalaisia ja muualta (läheltä/kaukaa) tänne muuttaneita kotkalaisiksi haluavia.

Paikalla oli näkyvästi esillä myös Kotkan VPK.

Ei viivytty pitkään, poislähtiessä bongasin kuvassa näkyvän lipun ja sen ympärillä nelihenkisen seurueen, utelias kun olen niin kävin kysymässä:- mikä lippu tuo on.
Penkillä istuva tyttö vastasi:- miulla on niin kylmä ettei saa sanotuksi.
Kysyin oletko jostain Lappeenrannasta kotoisin sillä kotkalaiset ei sano että miulla, tyttö kertoi olevansa kotoisin Jyväskylästä. Hänen poikakaverinsa kertoi olevansa kotoisin Lappeenrannasta ja jatkoi että tyttö on oppinut murteen miulta.
Niin tuo lippu oli/on Piraattipuolueen.

lauantai 26. elokuuta 2017

Terassikelit

 Pidettiin eilen taas PT:n kanssa mökillämme "kahdenmiehen" talkoot  pestiin 3 mattoa ja siivottiin mökin taksua eli takapihaa.Pistettiin pilkotut puut pinoon ja siintä sahaus/pilkkomispaikalta vein ainakin kuuppakärrillä 10 kuormaa mujua kompostiin mätänemään.
Lämmitin saunan ja kävin 4 kertaa järvessä vilvottelemassa, syötiin oma Suomi 100 piknik tuossa mökin terassilla.Ennen kotiinlähtöä viriteltiin pestyt matot terassille kuivumaan.

Terassikelit näyttäisi jatkuvan myös tulevalla Katalonian matkalla, sääennusteet näyttää laskevaa käppyrää mutta eiköhän noissa lämpötiloissa suomipoika pärjää.
Luulen että siinä vuokra-autossa on jonkinlainen lämpömittari ettei tarvitse omaa kinkkumittaria ottaa matkalle mukaan, nähdään siis auton mittarista lämpötila Esson Baarin nurkilla.


Bensa-asemia, Port D'Envalira
Port D'Envalira

Ranskan rajaa lähestyttäessä päätie kohoaa yhä korkeammalle ja korkeammalle. Maisema muuttuu aukeaksi. Port D'Envalira -niminen sola sijaitsee hiukan ennen Ranskan rajaa aivan Andorran itäosassa. Sola on niin korkealla (2408 m) kuin Pyreneiden vuoristossa autolla suinkin pääsee. Tie on Euroopan korkein ympäri vuoden aukipidettävä tie. Halutessaan solan voi alittaa maksullista tunnelia myöten, mutta itse solatie on ilmainen.solan korkein kohta on pilattu. Huippukohtaa koristaa hiekkakenttä ja kolme bensa-asemaa. Harvassa paikassa voi Euroopassa nähdä näin tylyä vuorenylitystä. Useinkin solissa on mukava levähdysalue tai näköalapaikka. Täällä ei. Täällä on suorastaan rähjäistä. Juuri täällä näkee selkeästi, kuinka hamstraus- ja ostosmatkailu on Andorrassa tärkeysjärjestyksessä korkealla.


torstai 24. elokuuta 2017

24.8.2017


Kännykän käytön opiskelua on tässä nyt harjoiteltu ja voin sanoa että PT:ltä meinaa mennä hermot kun tuo Androit ei toimi samoinkuin entinen Lumia puhelin.

Itse olen tuohon puhelimeen ladannut 3 eri navigointi ohjelmaa karttoineen ja vähän testaillut niitä.
Ensin oli TomTom, ei siinä mitään vikaa ollut mutta se muuttuu jossain vaiheessa maksulliseksi joten poistin sen.
Toinen kokeiluversio oli Nokian kehittämä ja saksaan myyty Here tämä on minun omassa puhelimessä käytössä.Karttojen lataus on ilmaista ja navigointi offline tilassa.
Kolmas versio jota DNA poika suositteli on Google maps se on ladattu puhelimeen valmiiksi.
Kartat pitää ladata ja jos haluaa ne kännykässä säilyttää niin ne pitää päivittää kuukauden välein.
Tämän Google maps reitin voi suunnitella esim. läppärillä ja lähettää sen jälkeen puhelimeen aika kätevä toiminto sanoisin.
Kätevä on myös kun näkee kapakat ja museot Street View näkymin ja vielä sisätilakuvatkin.
Jos Sagrada Familia kirkkoon on pitkä jono niin katsotaan kännykästä miltä sisältä näyttää.

keskiviikko 23. elokuuta 2017

23.8.2017

Pari päivää on taas aikaa kulunut on syöty ja juotu kohtuudella, tapailtu Puerton tutut kesätapaamisessa ja ynnä muuta mukavaa.
 Onni 10kuukautta  on oppinut kävelemään ja vierastamaan.
Pari tuntia poika pyöri vain äitinsä helmoissa ennenkuin suostui "juttusille" mutta sitten oltiin kuin vanhat tutut.
Eihän me enää kauaa ehditty siinä touhuta kun meillä oli kiire treffeille.Enni vietiin ensin voimisteluseuran treeneihin ja jatkettiin sieltä merimieskapakka Salveen.

 Vanha Salve sai häädön vanhasta paikastaan niissä tiloissa jatkaa nyt Hieta niminen ravintola.

Tämä seurue on toisiinsa tutustunut Puerto de la Cruzissa,tämä kesätapaaminen on aina pidetty ravintola Salvessa niin nytkin.
Laatutuntuman ohella puhdas Android on toinen uusien Nokia-älypuhelinten valtti.
Eilen PT vaihtoi vanhan Lumia puhelimensä uuteen Nokia 3 malliin lähinnä minun suosituksilla vakkein minulla tietoja puhelinten paremmuudesta ole, ehkä olen merkkiuskollinen. 
Itse vaihdan puhelimeni ehkä Nokia 6 malliin.En ehtinyt noita sovelluksia paljoa katsella mutta autoiluun liittyen puhelimeen voi ladata TomTomin ja sehän on aina tarpeellinen vierestä ohjaavalle kartturille. 

Onneksi on Youtube mistä voi katsoa miten esim. yhteystietojen siirto tehdään,ilman tätä olisi pitänyt tuo siirto tehdä DNA kaupassa maksullisena palveluna.

sunnuntai 20. elokuuta 2017

20.8.2017

Niinhän siinä eilen kävi kuten laulussa sanottiin että yksi kaksi, 2-1 tultiin hävityksi.
Eikä siinä vielä kaikki, matotkin jäi pesemättä kun ukkosta vähän peljättiin.
Poikani soitti eilen äidilleen ja sai kuulla että me ollan vaihdettu auto, haukkui autoamme rumaksi, saas nähdä mitä koirapoika Mauno sanoo suostuuko edes kyytiin nousemaan.

Kuvahaun tulos haulle finnair airbus a321
Barcelonan lennolla konetyyppinä Airbus A321  juustomunakasta mennessä ja lihapullia kermakastikeessa kotiinpäin tultaessa.
Paikkavarauksen arpoo automaatti ilmaiseksi nyt jos itse varailisin jotain niin se pitäisi ihan rahalla maksaa eikä sitä taaskaan lompsasta löydy.
36 tuntia ennen starttia pääsen tekemään ilmaiseksi muutoksia paikkavarauksiin jos vapaita jakkaroita koneessa sattuu vielä jäljellä olemaan.

lauantai 19. elokuuta 2017

19.8.2017


Menin sitten äsken ulkoministeriön sivuille ja tein matkustusilmoituksen en eilisestä Pyhtää/Pyttis matkasta vaan tulevasta Katalonian kiertomatkasta.
Juu eilen käväistiin eilen saaristomarkkinoilla Pyhtäällä tuossa hämärän kännykkäkuvan Cafe Sagittassa juotiin kaffet ja jossain telttakojussa syötiin maukasta lohikeittoa.
Ajettiin uutta perheenjäsentä vähän ns. sisään vaikkei näissä nykyautoissa enää varsinaista sisäänajoa olekkaan.
Perinteinen Puerton matkaajien kesätreffi tapaaminen ravintola Salvessa olisi vielä ohjelmistossa vielä ennen Barcelonan lentoa.
Saas nährä mitä tänään tapahtuu voittaako esim. KTP  Legirus Interin ja selviääkö tuolla toisaalla aidon canarion määritelmä.
  

perjantai 18. elokuuta 2017

4598 pistettä

Ihan "valtaisa määrä" noita palkintopisteitä oli kertynyt tuonne Finnair Plus-tililleni eli tarkalleen niitä oli 4598 kpl. funtsin eilen että onkohan noista pisteistä minulle mitään hyötyä.
Silver-tasolle vaadittaisiin 26000 pistettä  siihen en ikinä yllä en niin paljon noilla siivillä lentele.
Niimpä päätin ostaa niillä pisteilläni tuollaisen Finnair Tax-Free Palkintosetelin arvoltaan 20 €.
Eihän tuo pistemäärä siihen aivan riittänyt lisää rahaa piti vielä pulittaa kokonaista 4,62€.
Syyskuussa on sitten jännät paikat kun matkaan käymme osuuko reittimme yhteen terroristien tai turismi vastaisten tyyppien kanssa.
Anoppikin oli jo eilen huolissaan matkastamme soitti nääs iltauutisten jälkeen ja kysyi joko me ollaan matka peruttu vastasin ettei olla eikä peruta.
Muutakin jännitystä on etenkin jos pelkää korkeita paikkoja niitä tarjoilee Mont Rebei hiking.
Mehän emme ole turisteja vaan matkailijoita eikä meitä vastaan kukaan mieltänsä osoita.
Sunnuntaina 10.9 kirkonmenojen aikaan saavumme tuolle Barcelonan plaza de Catalunyalle eli aivan tuon terroristi-iskun tapahtuma paikalle.
Olen innoissani en peloissani mutta jännityksellä odotan mitä PT tuolla Tax-Free setelillä ostaa.

PT on luvannut tehdä lähtöselvityksen siltä osin on olo huoleton.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

16.8.2017

Rengaspaineanturi.
Etsiskelin netistä rengas-settiä uuteen autooni en nimittäin ostanut liikkeen tarjoamaan talvirengas-pakettia joka olisi maksanut n. tuhat Euroa.
Köyhän pitää jossain säästää siksi menenkin huomenna tuonne Googlen naapuriin Haminaan katsomaan erästä rengassettiä joka jää hinnaltaan neljännekseen merkkiliikkeen hinnasta.
Nuo renkaat ovat yhden talven ajetut eli melkein uutta vastaavat sitä en tullut kysyneeksi onko niissä nuo rengaspaineanturit ja jos on niin pitääkö ne jotenkin kalibroida uudelleen minun autooni sopiviksi.Eihän paineantureiden puuttuminen ajoa estä, oranssi valo vaan koetaulussa palaa.

tiistai 15. elokuuta 2017

A vot

Siinä se nyt sitten on havainnekuvana esitty uusi uljas Sunny Car Center.

Paljon on tapahtunut muutosta Pertsan ja Kilun ajoista.
Pistää vaan funtsimaan mistä ne mahtavat ne raharikkaat ostajat tulla tuonne visionäärien jättioutlet-kauppakeskukseen.

Jatkan vähän suuremmasta kaupungista.
https://www.barcelona.de/downloads/en/barcelona-card-express-2016_en.pdf

Melkoinen jono tuonne Basilica de la Sagrada Familia lippuluukulle, ei taida kannattaa jonotella.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

9 kynttilää


Tänään juhlittiin Ennin 9v. synttäreitä paikalla oli melkein koko suku ja kummit.Ensi keskiviikkona pistetään paremmaksi silloin juhlitaan kaveriporukassa.

 Lahjatoiveiden ykkönen on tässä esittelyssä.

Vajaat pari kuukautta vielä niin Onni täyttää vuoden silloin juhlitaan myös.

lauantai 12. elokuuta 2017

12.8.2017

Käväistiin eilen tapaamassa erästä Teneriffan tuttavaamme Santalahden leirintäalueella.
Nälkä tapettiin puraisemalla burgerit paikallisessa "guachinche el Santalahdessa" muistellen vähän niitä oikeita guachinche ravinteleita.
Siinä toivossa eletään että tulevana talvena Teneriffalla taas tavataan ja onhan siellä suuria juhlia tiedossa, muitakin kuin Suomi 100v.

Terve mä olen Bruno mulla on näin hieno oma teltta.

Naisjohtaja olisi hyvä valinta silloin se olisi täysi akkavalta kotona sekä kaupungilla.

perjantai 11. elokuuta 2017

11.8.2017

Vaihdoin nuorempaan ja tällä tarkoitan nimenomaan auton vaihtoa en muuta jos se vaikka hetken mielessänne kävi.Tämä uusi "perheenjäsen" on nimeltään KIA ("köyhien ihmisten auto") joka sopii nimensäkin mukaisesti perheeseemme oikein hyvin.
Vaihto tapahtui ilman mitään autokuumeilua, ruokakauppaan (LIDL) oltiin menossa mutta hetken mielijohteesta koukattiin autokaupan kautta ja tehtiin kaupat koeajon jälkeen.
Auton malli on PT:n valitsema minulla oli miellessä muitakin vaihtoehtoja mutta tuolla mallilla sitä sitten jatkossa kurvaillaan.
Riippuu tietysti siitä miten pitkästi elän mutta luulen että tuossa on minun viimeinen autoni.


Ilmoitin eilen jo Flyparkkiin rekisterinumeron vaihdoksen.



Katalonian matka alkaa olla jo valmiina "piirustuslaudalla" eilen hankittiin vielä Marinon toimesta jonkinlaiset Barcelona kortit joilla tuo liikkuminen käy siellä vaivattomasti.

maanantai 7. elokuuta 2017

7.8.2017

Matkamuistoiksi ihan mukavia olisivat Andorran kolikot, vihjeenä kun "hiiren" kursoria liikuttaa kolikon päällä niin näkyviin tulee kolikon kuvakohteiden nimet esim. pyrenneitten-gemssi ja partakorppikotka.

Meillähän ei tuollaisia eläimiä ole, tänään kuviin osui vain nokikanan poikanen.

 Nokikana lienee tuo golfkentän vesiesteessä seisova lintu.
Seisoo yhdellä jalalla pitäen toista ilmassa, olisiko tuo jalka jotenkin vioittunut minusta se oli jotenkin luonnottamassa asennossa.Jalka jäi tuonne taakse myös kun lintu lähti uimalla kännykkä kuvaajaa karkuu.Onhan golfkenttä vaarallinen paikka etenkin linnuille voi saada pallosta kovankin osuman.
Minun lyöntini osui parivuotta sitten tähän valkoposkihanheen, häneltä ei lähtynyt edes taju kankaalle mutta vähän oli kyllä pykerryksissä ja otti seisaaltaan lukua. Pääsin aivan läheltä räppäämään kännykällä kuvan.
Tämä liikennemerkki on Rönnäsin golfkentällä.
Golfpallo ei ole ikinä päähäni osunut Helsingin oympiakisoissa sain katsomoon potkaistusta pallosta osuman päähäni.En sitten tiedä olisko tuolla osumalla vaikutusta nykyiseen ajatuksen juoksuuni.

perjantai 4. elokuuta 2017

Moi taas

Yritin uteliaisuuttani selvittää mitä puhelimen käyttö maksaa kääpiövaltio Andorrassa.
Vaikka se muuten on shoippailijan paratiisi jossa mm. viina,tupakka ja autonrenkaat ovat hyvin edullisia niin puhelinta siellä ei kannata käyttää eikä siihen vastailla.

Moi hinnat, Andorra sijoitetaan hintaryhmään 2

Telia yritysliittymä hinnat, Andorra on hintaryhmässä 4 muut maat.

12€ maksais tämä Tobotronc kyyti en löytänyt eläkeläisalennusta lapset pääsee 8:lla Eurolla.

Postitoimistot Andorrassa.


Postitoimistoa etsiessä löytyi Telecabina. joka vie halukkaat Mont Magic hurvittelu puistoon.

Espanjalainen CorreosRanskalainen boreau de poste.

Zip-Line/Tirolina

tiistai 1. elokuuta 2017

1.8.2017

Mökkimme oli sunnuntaina nuorison käytössä josta iloittelusta on myös oheinen kännykkäkuva.
Tänään palataan arkeen ja mökillä alkaa arkinen aherrus pitäisi nääs värkätä tuolle uimalaiturille johtavalle sillalle jonkinlainen kaide josta putoamista pelkäävät voivat ottaa tukea ja voihan siinä kaiteella valutella vaikka mattoja kuivaksi kunhan ne joku ensin pesee.
Virtuuaali matkailu jatkuu sitten töiden jälkeen kotikoneella nyt kaipaisin vihjeitä kohdevälille Andorra-Tarragona.
Niin ja ohjeistusta myös tälläisen hotelliin sisäänkirjautumis automaatin käytöstä olisi mukava saada.