Steveco Areena 21.4.2024

lauantai 19. syyskuuta 2020

19.9.2020

Meillä oli tänään serkkutapaaminen Merikeskus Vellamossa, minulla on vain yksi serkku hän on kuvassa vasemmalla, Kaisalla serkkuja on laskujeni mukaan kolme joista kaksi oli tänään paikalla.
Syötiin Laakongin Brunssi ja muisteltiin menneitä.
Sain lainaksi pari valokuva albumia joista olen nyt skannannut ainakin viitisenkymmentä kuvaa.
Joukossa muutama "helmi" joiden olemassa oloa en edes tiennyt. 

  
Tässä kuvassa on äitini isoäiti Anna-Loviisa, olen hänet livenä nähnyt mutta en muista niistä tapaamisista mittään sillä oli hänen kuollessaan vain vuoden ja kaksi päivää vanha. 
Anna-Loviisa oli ns. kansanparanta, kuppari ja lapsen päästäjä olen kuullut hänestä paljon tarinoita, kerrankin hänet haettiin hätiin moottoripyörällä, Anna-Loviisa hyppäsi tarakalle kyytiin ja sitten mentiin niin että vain hameenhelmat hulmusivat.
 
Hän on Aina niminen isoäitini hän piti minusta hyvää huolta 23 vuotta kunnes siirtyi ajasta iäisyyteen 83 vuotiaana.
Isäni setä ja kaksi tätiä lähtivät 30 luvulla Amerikkaan mutta edes pikkuserkkuja ei siellä pitäisi olla, tämä Hihdan pojan tekemisiä ei ole vielä sukuselvitetty, eli jos hänellä olisi lapsia niin he olisivat pikkuserkkujani.
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointisi ilahduttaa.Vastaan kun ennätän.