Steveco Areena 21.4.2024

sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

18.4.2021

 

Meidän huvila ja paskahuussi projektissa on tänäkeväänä vuorossa avotakan remontointi.
Takassa ei ole kuin kaksi suurempaa vikaa, ensinnäkin se vetää lämmöt harakoille ja toiseksi savuhormin pelti ei toimi, se on juuttunut auki asentoon eikä suostu irtoamaan kirveelläkään.
Eilen ei ollut tulta takassa, siellä oli minun pääni kun tutkin taskunlampun avulla tuota savupellin juuttumista.
Viime kesänä oli suunnitelmissa purkaa koko takka pois ja asentaa tilalle sellainen peltinen valmistakka.
Tuon takan purkaminen on aika sottaista hommaa, funtsittiin ensin asentaa tuohon ns. takkasydän mutta sekin vaatisi aika konstikkaan hormiliitoksen tekemistä ja kaksi raavasta miestä.
Nyt on suunnitelmissa asentaa tuohon vanhaan takkaan lasiluukku, se mahdollistaisi myös
 kipinöivien puiden polttamisen ei hyttyset pääsisi takan kautta mökkiin sisälle kuten ne nyt pääsevät.
Jotain maalia tai kiviväriä vielä pintaan niin kyllä se olisi vähän nykyistä parempi.

 
Saunassa ei tarvitse tehdä tänäkesänä mitään varsinkaan nyt kun siellä on uusi löylymittari.

Mökiltä matkattiin eilen sitten Vaalimaalle vähän oli mielessä että jospa siellä Rajamerketin hehtaarihallissa olisi taikka takkaluukkuja myynnissä, no ei ollut. PT kävi kuvan ostoskeskuksessa ostamassa itselleen kevyet Skechers lenkkarit.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointisi ilahduttaa.Vastaan kun ennätän.