Steveco Areena 21.4.2024

perjantai 2. heinäkuuta 2021

2.7.2021

Heipparallaa palattiin Kymsoten alueella kiihtymisvaiheeseen kts. koronavirusapidemian vaiheet.
Meillä kotona palattiin ns. normaaliin arkeen kun lapsoset kuskattiin tänään kotionsa Espooseen nyt on ainakin hiukan rauhallisempaa. Tulipahan testattua lasten leikkipaikat joista etenkin nuo liukumäet olivat Onnin mieleen. Käytiin me myös potkimassa palloa, uimassa altaassa ja meressäkin kun sinilevää ei uusissa näytteissä ei enää esiintynyt.
Käytiin me myös tutustumassa alueemme historiaan Haminan juutalaisella hautausmaalla jonne joskus ovat iskeneet natsimieliset kakarat
Tuo hautakivi on pystytetty jälkikäteen 1950 luvulla ensimmäiset vainajat haudattiin jo n. sata vuotta tätä ennen. PAT-Tiedotteet.

Kävin tänään ennen Espoon keikkaa tekemässä pitkästä aikaa kävelylenkin edellinen oli 12 kiloa sitten maaliskuussa, ei sattunut polveen tosin siinä oli tukiside mutta luulen että joku vaikutus on myös alentuneella kuorman painolla.Tein tuon lenkin ns. tyhjään mahaan se kuulemma kiihdyttää aineenvaihduntaa.
Jatkan 8/16 pätkäpaastoa ja harjoituksia, huomenna on ohjelmassa kuntosali/vesijuoksu sitä ennen kahvit äijäparkissa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointisi ilahduttaa.Vastaan kun ennätän.