Steveco Areena 21.4.2024

torstai 5. tammikuuta 2023

5.1.2023

Remontti talossamme etenee, lyödään lisää villaa seinään niin ei lämpö karkaa harakoille. Lisäsin tuohon alle kopioitua tekstiä Omakanta palvelusta. Kävin siellä kurkkimassa miten hyvinvointi alueella on minun terveystietojani on muistiin kirjattu.
No en anna kovin hyvää arvosanaa kipu on kirjattu väärään jalkaan (vasempaan kun oikeaa valitin).
Pohjekipua hoidettiin ensin veritulppana, Joulun aikana pistelin verta ohentavaa napapiikkejä kunnes utrassa todettiin ne tarpeettomiksi koska mitää tukoksia ei ollut.
Aprikoin vähän että mikähän lääkäri se on tuo Yle-lääkäri jonka listoille minut on omakannan mukaan siirretty.
Taidan siirtyä jatkossa ihan oikealle lääkärille.

Vointi tullessa: Tulee vastaanotolle kävellen, asiallinen mies. Hengitys vapaa ja vaivaton, puhuu sujuvasti lausein. Kertoo että pohjekipu helpottanut lähes kokonaan. Kipulääkettä syönyt kuitenkin edelleen säännöllisesti. Inhixaa käyttänyt ohjeen mukaan. Pohkeet mitattu paksuimmista kohdista ja molemmat pohkeet 45cm. Lievää aristusta pohkeen alaosassa, mutta kertoo senkin huomattavasti helpottaneen.

Jatkohoito
Siirtyy: Yle-lääkärin listalle.

Väliarvio
Kts ed. UÄ:ssä ei tukoksia. Kipu helpottamaan päin. Tutkittavalla pidempään polvikipuja, jotka mahdollisesti heijastuvat distaalisesti ja häiritsevät normaalia kävelyä, suositeltu oman terveysaseman kautta nivelrikkomahdollisuuden selvittelyä.
Diagnoosi
R52.9
Määrittämätön kipu
Ensijaisuus: Sivudg/tmp
Pysyvyys: Määräaikainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointisi ilahduttaa.Vastaan kun ennätän.