Kotkan satama 18.8.2024

tiistai 21. elokuuta 2012

Minkä nuorena oppii..


Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa,pitänee pitkälti paikkansa tämä sanonta.
Tänään käytiin Nikon kanssa vähän opettelemassa golfpallon lyömistä,alkuasento on ainakin ensikertalaiselle ihan hyvä ja muutama komea lyöntikin saatiin aikaiseksi.
Nikolla on näitä palloiluharrastuiksia jo ennestään ,talvella koripallo ja kesällä jalkapallo niin ettei golfille tahdo aika riittää mutta jos kipinää vain riittää niin pappa kyllä kuskaa harjoituksiin.

Loppuasennon mallia näyttää tässä Suomen mestari Tapio Pulkkanen.

Päivän Golfkuva


Täytyy kuvaajalle sanoa että kyllä siellä golfkentällä olisi eilen ollut puolenkymmentä entistä ministeriäkin joista sen päivän golfvalokuvan olisi voinut ottaa.
Tämä ei ollut muuten ekakerta kun esiinnytään näissä Kaitsun kuvissa linssiluteena.

torstai 16. elokuuta 2012

Golfkausi jatkuu

Golfkausi jatkuu ja kiirettä pitää ,eilenkin olin Koski Golf kentällä pelaamassa työpäivän jälkeen, kotona illalla vasta kello 22.
Tänään pelataan firman kisat paikallisella tasolla ja funtsitaan samalla tulevaa Alastaron kisamatkaa.
Holikka on edelleen tekemättä lähin tänä kesänä oli 15 sentin päässä reiästä mutta kuitenkin niin kaukana.
Klubi
Karhu

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Ennin synttäreillä

Eilen lauantaina pyörähdettiin Ennin synttäreillä Espoossa ne vaudikkaammat lastenbileet olio vietetty jo viikko sitten nyt oli isovanhempien vuoro juhlia.Tuli vaan mieleen että nopeasti se aika rientää kun Ennikin on jo iso tyttö.

Enni 4 vuotta
Onnittelukortteja
Menomatkalla PT halusi käydä kuvan myymälän valikoimiin tutustumassa ei hän sieltä mitään ostettavaa löytänyt.
Minä joka en yleensä mitään löydä tai osta tein kaupat urheilumallisesta sadetakista joka kelpaa niin golfkentille kuin myös Teneriffan patikka poluille.

perjantai 10. elokuuta 2012

Arkea ja juhlaa

Tiukka viikko on taas takana golffia on pelattu,töitä tehty ja matkarahoja tienattu, osuipa viikkoon vielä oma  hääpäivä,PT:n syntymäpäivä ja kuin myös Ennin syntymäpäivä jonne suunnataan huomenna juhlimaan.
Tänään käytiin töiden jälkeen mökillä vähän puuhastelemassa, menomatkalla poikettiin Haminaan jossa oli elomarkkinat.
Mökillä piti ennen saunanomista uusia  saunalta rantaan vievät raput jotka oli päässeet aika huonoon kuntoon.

Juotsenperhe oli menettänyt viidestä poikasestaan kaksi.
 
Kyllä siitä taas kelpaa uimaan mennä kuka sitten enää tarkenee tänään vesi oli 18 °C .
Haminan markkinat
Haminan markkinat.
Haminan markkinat, Suomen Joutsen vaihtoi omistajaa hintaan 400 Euroa.




maanantai 6. elokuuta 2012

Kotka taistelee

Kotkan jalkapalloilun ykkösjoukkue FC KooTeePee taistelee kynsin hampain sarjapaikastaan ykkösdivarissa.
Joukkueen ongelma ollut maalien teko,palloa ei saada hyvistäkään paikoista maaliin ja kun vielä vastustaja tekee aivan pelin lopussa voittomaalin niin se syö juokkuetta.
Minulla on kausikortti mutta en ole läheskään kaikkia pelejä käynyt katsomassa,tänään ottelun seuraamiseen oli aivan erityisen hyvä syy kun pojan poikani Niko oli saattamassa juokkueita kentälle.
Vaikka ottelussa ei tehty kuin yksi maali oli se runsaine varoituksineen hyvin tilannerikas ja viihdyttävä.
Kotka joutui pelaamaan viimeiset 15 minuuttia kymmenellä miehellä ja voitti PK 35:n 1-0, vastustaja oli tasoittaa vielä aivan lopussa mutta tolppa pelasti pinnat meille.
Nikon joukkue Mussalon Vire -04 järjestäyttymässä illan tärkeään saattotehtävään.

Ja sitten saattohommiin Niko kärjessä  käsipuolessaan FC KooTeePeen kapteeni.

lauantai 4. elokuuta 2012

Puuhaa riittää


Puuhaa riittää aika vaan ei tahdo riittää kaikkeen tekemiseen,tuo mökkikin on sellainen "puuhamaa" missä on aina kymmenen hommaa tekemistä odottamassa.
Tänään golfkierroksen jälkeen maalasin  tuvan lattian vielä jäi makuutilojen lattiat maalaamatta.
Meinasin ensin että lakattu lautalattia pitää hioa ja lakata uudelleen mutta tämä päälle maalaus oli paljon helpompi ratkaisu ja lopputulos kelpasi myös PT:lle.
En sitten tiedä osaisko sitä olla tekemättä mitään, taito se on sekin kuulemma.