Kotkan satama 18.8.2024

lauantai 7. syyskuuta 2013

Miksei aina voi ...

Miksei aina voi olla lauantai kyselee Solistiyhtye Suomi, minulle ei eläkeläisenä ole kovin nökönuukaa mikä päivä milloinkin on menossa. 
Usein ne onkin viikonpäivät niin sekaisin että pitää PT:ltä kysyä että mikä päivä tänään mahtaa olla.
Tänään käytiin entisen työkaverin kanssa kiertämässä golfkenttä, oltiin muuten ihan ensimmäiset kentällä vähän oli kastetta maassa joka ei meitä haitannut todella hieno syksyinen aamu.

Kännykkä kuva aamuiselta Golfkentältä otettu klo. 7:35:02 (tiedoston päiväys)

Sama viheriö (4) toisesta suunnasta.

 Sitten kotiin suihkuun ja lähdettiin PT:n kanssa visiitille Haminan Bastioniin jossa oli jotkut vapaa-ajan harrestemessut menossa.Nuorisoa oli paljon liikenteessä tutustumassa mm. eri urheiluseurojen toimintaan ja mm.Geo kätkentään.Itsellä on vieläkin se ensimmäinen Geokätkö omatoimisesti löytämättä,ehkä sitten vähän vanhempana aikaa riittää siihenkin.
Tämä kuva on vähän on vähän vanhempi mutta Woima Sonni on varsinainen median lemmikki näissä Haminan pienissä ympyröissä.

Nyt sonnin lähdön kunniaksi puuhaillaan oikein lähtöjuhlaa,osallistukoon ken haluaa minä en.

Haminassa meinattiin käydä jossain syömässä muttei keksitty mitään kivaa paikkaa niinpä ajeltiin takaisin Kotkaan ja käytiin ravintola Holarissa syömässä ja seurustelemassa(virtuaali golfia pelaamassa).
Koti kaupungin täyttää tänä viikonloppuna Fashion Night tapahtuma.
En usko että osallistun kuvan nappasin teltan ovelta.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Saapui syys

Saapui syys mutta vielä on kesää jäljellä tai ainakin golfkautta on jäljellä vielä parisen kuukautta.
Tuollaiseen kilpailukutsussa esiteltyyn  kisaan osallistun vielä ennen Viron matkaa sen jälkeen vielä syksymmällä se 3:n mailankisa (kisassa saa käyttää vain kolmea mailaa) on  viimeinen henkilökohtainen kisa jonka pelaan. 
Sitten on vielä jäljellä niitä ns. kinkkukisoja jotka pelataan 2 tai 4 henkisin joukkuein, niissähän voi kinkun voittaa vaikka arvonnassa (johon toiveeni asetan).

Pärnun tori.
Vuonna 2009 on viimeksi tuolla Pärnussa käyty tuttu paikka siis mutta on se kiva katsoa miten on muuttunut neljässä vuodessa.




sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Muinaistulien yö

Mikä on muinaistulien yö tapahtuma? vastaus löytyy tästä.

Vaikea oli illan hämärissä laskea paljonko tämä tapahtuma keräsi yleisöä ehkä n.500 henkeä.
Eräs puoluekin oli nähnyt tässä oivallisen tilaisuuden oman idealogiansa julkituomiseksi ja pystyttänyt paikalle sinisen telttansa.
Kun tuon teltan ohi kuljimme syöksyi sieltä teltasta eräs "ylen sankia priha" lappua tarjoamaan ja kysymään PT:ltä haluaako hän tavata Jyrkin?.
PT vastasi ettei halua ja jatkoi ettei Jyrki mistään eläkeläismummosta välitä johon tämä "ylen sankia priha" vastasi että kyllä Jyrki välittää kaikista,tuli mieleen herrran sana jossa Jeesus välittää kaikista.
Muuten oli ihan hyvä tapahtuma tajuisivat vaan nämä eräät ettei sitä politiikkaa tarvitse joka paikassa julki tuoda.

Tämä muistuli sytytettiin nykyisessä Katariinassa jossa ennen oli Puistolan öljysatama,paikka on huolella puhdistettu kaikista "myrkyistä" ja on nykyisin viihtyisä ulkoilupuisto.

Tuon ison ankkurin viereltä johtaa kaiteella varustetut raput mereen siinä on tuhkahautauspaikka jossa minunkin tuhkani joskus mereen sirotellaan.


lauantai 31. elokuuta 2013

Juhlapäiviä

Tuo ylläoleva kuva on otettu eilen Mussalon golfkentällä väylän 12 tiiaspaikalta jossa pelikaveri kattoi pöydän onnistuneen pelisuorituksen kunniaksi.
Henkilöt jotka eivät tunne peliä nimeltä Golf voivat siintä saada hieman väärän käsityksen koko lajista.Eihän tuo ns. "böödipaukku" (Birdie) ole mitään ryyppäämistä ole ompahan vaan mukava tapa juhlistaa yhden alle par tuloksen pelattu reikä.
Eilen oli kentällämme jälleen holari päivä kun kuusinkertainen kesäolympialaisten kävijä täräytti pallon reikään väylällä 16 onnittelut Juhalle ja kiitos kuohuviinistä.
Kyllähän se kalliiksi kävisi jos joka päivä tuon holarin tekisi tapana on nimittäin tarjota klubilla kuohujuomaa omalle pelisakille ja kaikille jotka tuon holarin näkivät.
Siitä voisi syntyä omaan lompakkoon se kuuluisa kestävyysvaje.

Huomenna on PT:llä juhlapäivä hän on silloin virallisesti eläkeläinen.
Itsellä on seuraava pelipäivä vuoden sadas (100) eli juhlapäivä sekin, tänään pidän golfvapaapäivän, mennään torille hengailemaan, klo 16 on FC:n peli ja vielä illalla muistulet Katariinassa.


Ei Teemu noin huono mitä filmissä esiittää , pelitasoitus on alle 5 joka on erittäin hyvä.

tiistai 27. elokuuta 2013

Suunnitelmissa Eesti Eesti



Vuoteen ei olla käyty ja taas tekee mieli tuonne Viroon meinaan,kohteena olisi tällä kertaa Parnu.
Mitään ei olla vielä varattu mutta mahdollinen lähtöpäivä voisi olla 9.9.2013.
Oma auto mukaan ja Helsingistä yli kun kotikaupungista ei pääse.
Jos 3 yötä nukkuisi hotellissa, vähän kiertelis ja kaartelis siellä paikkoja katsellen ilman golfmailoja tällä kertaa niin toishan se vähän vaihtelua eläkeläisen arkeen.
Eihän se miettimällä parane varasin hotellin ja laivaliput puolituntia sitten (21:30)


torstai 22. elokuuta 2013

Kännykällä

Kännykkäkuva Sapokasta.
Niin kännykällä voi myös soittaa mutta voi sitä käyttää muuhunkin,varsinkin näissä älykännyissä alkaa jos jonkinlaista ohjelmaa ja sovellusta.
Olen tuon Sport Tracker ohjelman joskus kevään korvalla tuohon kännykkääni ladannut eilen golfkierrokselle lähtiessäni muistin käynnistää tuon ohjelman.
Facebookkiin tuon reitin pystyy hyvin jakamaan mutta ei tänne blogiin,ainakaan en löytänyt oikeaa tapaa.
Kuvia en ohjelman ollessä käynnissä ottanut joten jäi testaamatta sijoittaako ohjelma ne kuvat prikulleen oikeaan paikkaan reitin varteen.
Golf nimistä peliä tuo ohjelma ei millään tavoin edistä ja tuo kuljettu matkakin on golfbägin kulkema matka kun kännykkä oli sijoitettu bägiin.
Kentällä pelaaja kulkee yleensä pari kilometriä pidemmän matkan palloja etsiessään ja viheriöllä liikkuessaan,puttiviheriöllehän bägiä ei saa viedä.
Tänään tuli kierrettyä vuoden 93:s kierros,olen siis talsinut sen pienen pallon perässä n.900 kilometriä,saas nähdä miten pitkälle tässä vielä ehtii.


sunnuntai 18. elokuuta 2013

Tapahtumarikas viikonvaihde


Osallistuin perjantaina Falcon Closed Golf kisaan uudella Tapiola Golf kentällä,kisan "puuhamiehinä" olivat kälyni Eeppo ja lankomieheni Matti.
Mitään otetta avaimesta links tyyppisestä kentästä en saanut mutta oli kiva pelata ja bongata uusi kenttä.

Lauantaina oli vuorossa pienet talkoot PT:n kanssa mökillä pinottiin puusouvin jäljiltä kuivumassa olleet puut pinoon mökin seinustalle.
Moskovan "ämmän" kisoja katseltiin eikä pahemmin petytty vaikkei kultaa tullutkaan.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa Ennin 5 vuotis synttärit jotka pidettiin nyt sukulaisille,kaverit olivat juhlineet jo 9.8 mikä on Ennin syntymäpäivä.
Juhlat olivat onnistuneet ja kahvipöytä notkui täynnänsä suolaista ja makeaa.
Meidän lahjamme oli pinkin värinen polkupyörä (ilman apupyöriä) muut lahjat olivat pitkälti prinsessa aiheisia.


Kokeilen nyt vaihteeksi tätä Vimeo Couch esitystä.