Steveco Areena 21.4.2024

tiistai 15. toukokuuta 2018

Portimon polulla


Tuossa kartassa on minun vaelluslenkkini Portimon poluilla.
Lämmintä oli ihan kuhtuullisesti 27-28°C eikä yhtään verenhimoista naarashyttystä korvissa inisemässä.
Kuvia retkeltä.


Sileävuoren tornista kuvatun pikkuvideon latasin YouTubeen.

15.5.2018

Minulla on nyt vuodenpäivät ollut ns. Android puhelin, latasin siihen paripäivää sitten sovelluksen jolla voin käyttää kameraa esim. etälaukaisimena. Tämä on käytänöllinen esim. sen mökin linnunpesän/linnun kuvauksessa, vien vaan kameran lähelle pesää, vähän naamioin sitä ja kun lintu tulee pesälle niin nappaan kuvan painamalla laukaisinta mökin terassilla.

Tänään olisi hyvä päivä tehdä se kauan suunnittelemani Portimon polkuretki, Meinaan tuolla hyvällä päivällä sitä että luonnossa eivät vielä kaikki mäkäräiset ja hyttyset ole vertani imemässä.
Jossain hyvässä kätkössä minulla pitäisi olla myös tuo Portimon kartta paperiversiona mutta nyt sitä ei tarvittaessa mistään lyödy.Kaikkea muuta tarpeetonta Teneriffan karttaa ja Titsa aikataulua on kaikki laatikot pullollaan, pitäisi vähän järjestellä tiedostoja.

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

13.5.2018

 Tänään on Äitien päivä, onnea vaan kaikille äideille.
Oman äitini hauta on kuvassa näkyvällä Laajakosken hautausmaalla, vein hänen haudalleen eilen ruusun.
Jatkettiin matkaa mökille siivoushommiin ja saunan lämmitykseen, 2 kertaa kävin uimassa löylyjen välissä nyt on siis talviturkki heitetty.

 Tämä pesä on mustarastas nimisen lintuäidin, onkohan tässä nyt käynyt niin että linnun pesimärauhaa on häiritty ja hän olisi pesänsä ja poikansa hyljännyt.Kyllähän se mökkinaapuri eilen sahasi moottorisahalla polttopuita ja eihän sellaisessa metelissä pysty muniansa hautomaan vanha Erkkikään saatikka sitten mustarastas.Seuraan tilannetta, eilen en lintua havainnut.

Minkä linnun pesä?.
Toinen lintuäidin pesä on mökkitontimme nurkassa hyvin naamioituneena aluskasvillisuuden sekaan, hyvä etten päälle astunut kun kärräilin haravoituja roskia kompostiin.Pälästyttiin siinä molemmat mustalintu pyrähti pesästä lentoon niin nopeasti etten ehtinyt tunnistaa.Nyt olen yrittänyt lintukirjoista etsiä mikä lintu mahtaisi olla kyseessä, pesässä on 10 munaa ja lintu lähes kokomusta.

Poikani tarjoaa tänään äidelleen,isoäidilleen ja vaimolleen ravintolaruokaa, minutkin on mukaan kutsuttu samoin kuin poikansa Niko.

lauantai 12. toukokuuta 2018

12.5.2018

Kuvia eiliseltä golfkierrokselta jolloin ilma oli "kuin morsian ja morsian kuin rantapiru" ainakin tällä kuvan väylällä 13 (par 3) se rantapiru ohjailee pallon lentoja ja ne päätyvät aika usein veteen.

 Samoin täällä väylällä 17 rantapiru tai vesikammo iskee pelaajan ajatuksiin ja lopputuloksena on huono lyönti.Minun peliäni eivät morsiamet, rantapirut tai vesikammot sotke sillä olen noilla kahdella mainitulla väylällä tehnyt Hole in onen.
 Tällä väylällä ei holareita tehdä sillä kyseessä on lähes puolikilometriä pitkä par vitonen väylä 14 tietääkseni vain yksi Albatrossi (kahdella lyönnillä pallo kuppiin) on tällä väylällä tehty.
Hole in one on usein hyvästä tuurista kiinni mutta Albatrossi vaatii jo taitoa.
Tänään lepopäivä ensin äijäparkkiin kahville ja sen jälkeen ehkä mökille listaamaan tekemättömiä töitä.

perjantai 11. toukokuuta 2018

11.5.2018

Juu en polta ja pyrin siihen etten myöskään liikoja valita, välillä huvittuneena seuraan valittajien valituksia ja selityksiä mutta ei niitä kukaan jaksa kauan kuunnella ei golfkentällä ainakaan.
Meillä kaakonkulman kundeilla on käytössä Kyyti.fi palvelu, itse liityin siihen aivan hiljattain.
Palvelussa voit esim. varata kirjan jota et kirjaston hyllystä löydä sen ollessa jatkuvasti lainassa,kun kirja vapautuu lainasta se siirretään kyyti varaushyllyyn jossa se odottaa noutoasi nimelläsi merkittynä.Viimeisin varaukseni oli yli 1300 sivuinen Gulag:Vankileirien saaristo.

Onni hymyilee
Jalat ei tapaa vielä polkimille mutta into on kova.

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

6.5.2018



Eilen vain käväistiin mökillä, PT siivosi mökkiä sisältä itse asensin uimaraput laiturin päähän, kannoin laiturille myös kaksi lepotuolia joissa istuen voi nauttia Suomen suvesta.
'
Eilen ei suvi minulle mitään nautintoja tarjonnut, oli pirun kylmä tuuli.Lähdimme pois sillä vielä tulee noita kauniita päiviä kuten Mambakin sanoo.


Mustarastas oli tehnyt pesänsä halkopinon päälle ja muninut sinne 4 sinivihreää munaa.
Jätimme rastaan hautomaan muniansa ja läksimme pois.

Portimon polkujen vaeltaminen on ollut suunnitelmissa jo kauan, tarkistin eilen erään reitin aloituspisteen ajamalla kotimatkalla Ahosenmäen/Näkintien kautta.Onhan se ihmeellistä että mies on vaeltanut lähes kaikki Teneriffan tunnetuimmat polut mutta ei tunne kulmakunnan polkuja.


Eilinen ilta meni sitten telkkaria tuijotellen, Elisa viihde sport 1 näytti ilmaiseksi ottelun AC Kajaani- FC KTP. Mainittakoon että kotkalaisten aloituskokoonpanossa ei ollut mukana yhtään kotkalaista.
Voittihan KTP tuon ottelun lopulta selvästi mutta piti kotikatsomoita alussa pienessä jännityksessä pelaamalla oman maalin edessä "Barcelonaa".

R.I.P.

perjantai 4. toukokuuta 2018

4.5.2018

Vein PT:n tänään Keskussairaalaan ei hän tuolle raksatyömaalle töihin mennyt vaan johonkin "koekaniryhmän" kokeisiin.Lupasin noutaa kun olisin ensin hoitanut omat tärkeät asiani.


Suuntasin auton nokan kohti Herkkulandia kauppapuotia joka oli muuttanut Metsolaan aivan likelle keskussairaalaa.

Ostin kuvan tuotteet ja lisäksi yhden jäätelön sellaisen fohvelipikariin valutetun jonka söin heti siinä kaupan edustalla. Muut ostokset sijoitin kotona jääkaappiin siellä ne ovat vieläkin mitä nyt muutama suolakurkku on syöty.

Sairaalassa ovat ajat aina myöhäss, niin ne oli tänäänkin kävin siinä odetellessa sairaalan kanttiinissa kahfella.Yksi tuttu ukko pysähtyi siihen juttusille totesi että ai sinäkin olet joutunut tänne tulemaan ja uteli vielä minun vaivojani.Vastasin että ei minua mikään vaivaa, aivan huvikseni tulin seuraamaan kun muut sairastaa.Se on hyvä lääke moneen vaivaan, hänkin sanoi joskus kokeilevansa samaa konstia.