Steveco Areena 21.4.2024

perjantai 14. toukokuuta 2021

14.5.2021

Meillä on mökillä tuollainen joskus PT:n käytössä ollut vanha putkiradio jonka päällä on levysoitin. Sen on hänen isänsä jostain käytettynä kotiinsa kantanut. Mökillä se on toiminut lähinnä koriste-esineenä tai sisustus elementtinä, pitäisi PT:n tietojen mukaan olla ihan soiva peli. Nyt on vain sellainen ongelma että tuota sukukalleutta ei pysty kytkemään sähköverkkoon sillä virtapistoke on vanhanaikainen maadoittamaton "töpseli". Vanhaa virtajohtoa ei määräysten mukaan saa muttaa uuden malliseen maadoittettuun pistorasiaan sopivaksi. Kävin SRHS Forumilla itseäni sivistämässä miten jatkossa tulisi edetä jos aikoo tuota radio/levysoitinta mökillä soitellä.
Tuollaisella Skross matka-adapterilla kytkennän pystyisi tekemään vaikkein se täysin turvallista ole.

 

Turvallisuus määräykset pitää ottaa huomioon myös tässä tiilistä muuratun grillin paikkaa valittaessä, määräysten mukaan vähintään 4 metriä rakennuksen seinästä. Siispä se tehdään tähän kukkapenkin paikalle joka siirretään parempaan paikkaan.

Siintä se grillin paikka alkaa hahmottumaan, valetaan betonista pieni laatta ja muuratataan grilli siihen päälle.
Tänään teen tälläerää viimeisen visiitin Huuman kuntosalille (maksettu aika loppuu) jatkossa käyn Kotkan uimahallin salilla. Nyt pistelen puurot naamariin ja lähden salille.

tiistai 11. toukokuuta 2021

11.5.2021

 

Paistettuja tiikerirapuja.

Karitsan ulkofileetä.

Käväistiin joo syömässä Äitienpäivä lounas, ruoka oli hyvää, palvelu hitaanlaista, ja annokset pienenlaisia onneksi olen dieteillä. Porukassamme oli 3 äitiä he olivat tyytyväisiä minä en mutta minähän en mikään äiti olekkaan.
Muutenhan meillä menee suhtkoht hyvin, korona rajoituksia puretaan, uimahalli avautui ja kuntosalikin, saan nyt tämän viikon ajan käydä kahdella kuntosalilla kun on Huuman salillekin vielä maksettua aikaa jäljellä.
Mökillekin pitäisi mennä muuraamaan vanhoista tiilistä grilliä, ehkä torstaina menen tai sit en.


 

sunnuntai 9. toukokuuta 2021

9.5.2021

Hyvää Äitienpäivää 

Eilen mökillä, tänään äitienpäivä luonaalle ravintola Meriniemeen.

Tytär perheineen piipahti eilen mökillä, sain uuden grillin kasattua ja vanhan pilkkottua "päreiksi". Syötiin uusia espanjalaisia perunoita ja Disas kaupan savu- ja graavilohta. Uutta grilliä ei vielä käytetty grillaamisen vain pieni tehdasrasvojen poistopoltto tehtiin.Minullahan jatkuu vielä se pätkäpaasto juurikin sen takia ei enää klo. 15:sta jälkeen grillailtu.                                                                                                                         Katseltiin netin kautta Ennin korona-ajan voimistelukisaa, sehän kisailtiin siten että kaikki juokkueet olivat voimistelleet ennakkoon ja samamaikaisesti kotisaleissaan ja lähettäneet siintä videon tuomaroitavaksi.           Netistä siis katseltiin miten Minera pärjää ja hienostihan se meni hopeaa tuli, onnittelut Enni.

Tämä video on parin vuoden takaa, varsin taitava joukkue jo silloin vaikken minä mitään lajista ymmärrä.

 


 


perjantai 7. toukokuuta 2021

7.5.2021

 

Katselin Yle Areenasta Dokumentin Putinin patriootit, löydätte sen Areenasta jos haluatte sen katsoa.
Ylen versio on noin puolella tunnilla lyhennetty alkuperäisestä, mieleeni tuli että mitähän Putinia luokkaavaa siintä on Yle saksinut pois.
Tänään pelataan Kotkassa Veikkausliigan ottelu KTP - Honka ilman yleisöä, täytyy katsoa matsi telkkarista kun ei edes aidan taakse lasketa.
Puuro on jo syöty, kohta pääsen kaksseiskaan kaffelle.


keskiviikko 5. toukokuuta 2021

5.5.2021

 

Ostin eilen tuollaisen Roast Master kaasugrillin Motonetistä, ohjeissa luki että sen kaasaminen vaatii 2 miestä ja kestää tunnin, minulla kesti yksin reippaasti yli partuntia eikä se valmis oli vieläkään.                        Epäilyttää tuo sivukeittimen kaasuliitos ja miten se pitäisi oikeaoppisesti tehdä, ohjekirja ei kerro.
Luulen että meidän äijäparkissa joku tietää jos ei niin käyn Motonetissä kysymässä.
Muuten menee kohtuullisesti, matkoille ei pääse joten siltä osin rahaa säästyy jos säästyy, ja vielä toiseksi PT ei ole hommannut  itselleen edes uutta passia. Passikuvassa hänen pitäisi ensin käydä mutta ei voi kun ei ole käynyt kampaajalla.


maanantai 3. toukokuuta 2021

3.5.2021

Vappukin oli ja meni, simaakin meillä juotiin 2 pulloa (perinteistä ja toinen juhannussimaa) , kuntosalilta tullessa ajelin sataman kautta ja näppäsin pari kuvaa miljoonia maksavasta Tapahtumakeskuksen työmaasta.
Olin aikoinani armeissa venemiehenä sijoituspaikkani n. 9 kuukautta miljoonamöljä. Eli jos valmista joskus tulee niin kovasti on maisema toisen näköinen. Jos nimi miljoonamöljä syntyi miljoonan maksaneesta laiturista niin nyt pistetään paremmaksi 35:n miljoonan verran.


Selailin vähän nettiä korona jyllää vielä ei sitä vielä ole taltutettu.


Kuvia Indian korona potilaiden krematoriosta.

Maasta sinä olet tullut jne. Linkki oheiseen "kompostointiin".



 

lauantai 1. toukokuuta 2021

1.5.2021

Hauskaa Vappua kaikille. 

Kuva minusta on otettu joskus 1950 luvun puolivälissä Karhulan keskustassa.

Tässä marssitaan vappuna 2018 Kotkan Keskuskadulla, tänä vuonna ei marssita eikä edes marssia seurata.
Tippaleivän just söisin ja join lasillisen simaa päälle siinä se oli minun tämänvuotinen  vappuni.
Kunhan PT kotiutuu tuolta höyhensaarilta niin eiköhän me siirrytä mökille viettämään kevätpäivää.
Olis tuossa takassa vielä pikkuisen näpräämistä, lattian ja tiilen väli pitäisi saada nätimmän näköiseksi joko listalla tai sitten silikoonilla. Maalatakin se vielä kertaalleen pitäisi. Saunassa käyn kuitenkin ja järvessä.
Päässäni pyörtii kokoajan ideariihi ja tiiligrillin teko joten ei siellä mökillä laiskana lötkötellä.