Steveco Areena 21.4.2024

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Keskiviikkona kenttä aukeaa

Kyllä tätä kentän avautumista on odotettukin,itse veikkailin että kentälle olisi päässyt jo viime lauantaina mutta toisin kävi.
Pari väylää oli vielä niin vetisiä ettei kenttämestari laskenut pelaajia kentälle,no 6 päivää viimevuotista aiemmin päästään kentälle ja heti kesäviheriöille.
Keskiviikkona minulla on vielä työpäivä 7-15 mutta jo klo.15:38 ollaan kaveriporukan kanssa ykkösväylällä "tiiaamassa".
Torstaina minulla on kuntoremontin jatkot Pajulahdessa mutta ehdin sitä ennen käydä (klo.7:30) kiertämässä golfkentän.Nelisen tuntiahan tuohon yhteen golfkierrokseen tärveltyy aikaa ja kun Pajulahden ohjelma alkaa ruokailulla klo. 16:30 niin hyvin ehtii.
Pari kolme päivää siellä kuntoillaan ja kuntoa testaillaan, lauantaina päästään pois ja eiköhän sitä sunnuntaina löydä itsensä taas golfkentältä.
Vappuaatto on sitten maanantaina ja silloin pelataan tietysti vappukisa jossa on muuten "simaa" palkintona siinä kisassa ollaan kaimani Sepon kanssa mukana.
Ollaan tämän kaiman kanssa harjoiteltu niin perusteellisesti kun vain voi, lisäksi molenmilla on mm. korkeanpaikan leiri Teneriffalla takana .
Vappuna pitää käydä katsastamassa kesämökin talvehtiminen ja laitella sitä jo vähän kesäkuntoon.

Viimevuotinen kuva.

4 kommenttia:

  1. Hyvää pelionnea Kotkan miehet. Täällä on jo nuo talviviheriöt käytössä. Keskiviikkona olisi talkoot kentällä, pöpö vaan pois mahasta ja menoksi. Pelionnea ja terkkuja.

    VastaaPoista
  2. Nyt sitten kesän kiireet alkavat;)
    Ei muuta kuin hyviä puttauksia ja voitot kotiin!

    Terkut myös PT:lle!

    VastaaPoista
  3. Oikein hyvää pelionnea sinulle koko kesäksi!
    Terveisiä Peränteeltä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista.
    Meisasi flunssa kaataa miehen petiin mutta onneksi lääkekaapista löytyi vielä hyvä varasto Teneriffan tehokkaita troppeja joilla sain taudin häädettyä huitsinnevadaan.
    Pajulahden kamat on pakattu, ennen sinne lähtöä kierrän vielä tuon Kotkan golfkentän.

    VastaaPoista

Kommentointisi ilahduttaa.Vastaan kun ennätän.