Näin laulun sanoin voi kuvailla kahta aiempaa reissuamme Viron Otepäälle.
Sade ja ukkonen on nimittäin kahtena eri vuotena keskeyttänyt golf kierroksemme ja aivan samalla seiska- väylällä saas nähdä kuinka ensiviikolla käy.
Seuraamastani blogista Suomalaisena Virossa luin että myrsky on vanhan "sotatammen" kaatanut, tuo tammi sijaitsee aivan tulevan majoituspaikkamme edustalla.
Mikään ei ole ikuista mielenkiinnolla odotan tätäkin matkaa ja mitä muuta "muutoksen" tuulet ovat siellä aikaan saaneet.
Kuvan klubikin on kuulemma tulipalossa tuhoutunut saas senkin sitten nähdä onko siitä mitään jäljellä ja onko kenttäkään niin hyvässä pelattavassa kunnossa kuin viime visiitillä.
Sunnuntai aamuna klo 10:30 lähtee laiva omalla autolla taas mennään ja ehkä vähän kierrellään etelä Viron maaseutua voi olla että käydään myös Latvian puolella.
Tänään on kuitenkin vielä työpäivä, illalla golfkisat ja pikkuneiti meillä viikon hoidossa eli tuohua riittää.