Sain sunnuntaina pienen varomattoman liikkeen seurauksena noidannuolen tuonne alaselkääni.
Pieni liike ja kävely on sille parasta hoitoa,tänään läksin jaloittelu lenkille tuonne Kotkan Pasaatiin
otin reissulla vioittuneen kameran mukaani ja kävin kamerakaupassa kysymässä voiko ja kannattaako sitä korjata/korjauttaa kun siitä se zoomaus toiminto lakkasi pelittämästä.
Diaknoosi oli ettei kannata tulee suhteettoman kalliiksi suhteessa kameran hintaan ja nykyiseen arvoon.
Edessä on siis uuden osto tai sitten on tultava entisillä toimeen.
Kun tuonne Pasaatiin tallustelin niin Liiton kulmalla oli joku filmausporukka kuvaushommissa
otin heistä kuvan ensin kännykällä ja nuo 2 alinta kuvaa on otettu tuolla viallisella Olympus kameralla.
Jätän nyt nimen mainitsematta mutta eräs TV:stä tuttu kasvo siinä oli filmin teossa,sauvoilla käveltiin ja venäjää posmotettiin.
Kännykkä kuva