Kotkan satama 18.8.2024

torstai 2. heinäkuuta 2015

Projekti tämäkin


Projekti se oli tämäkin ja kova olikin nimittäin Ennin maitohampaan irtoaminen.
Enni on meillä vähän niinkuin kesälomalla eilen iltapalaa syödessä meinasi hammas irrota ihan itsestään ei kuitenkaan ihan kokonaan irronnut vaan jäi vielä vähän kiinni toisesta reunastaan.
Enni ei meinannut millään uskaltaa sitä pois vetäistä kun pelkäsi miten paljon siintä tulee verta.
Siinä sitä sitten aina pikkuriikkisen heilutteli kielellä ja sormella välillä tuli jo vähän äitiäkin ikävä kello oli jo melkein puoliyön tietämissä kun hammas viimein irtosi.
Työvoitto siintä hampaasta, päästiin vihdoin viimein nukkumaankin sitä ennen se hammas laitettiin vielä vesilasiin ja kas kummaa yön aikana samaiseen vesilasiin oli ilmestynyt 3 €uron kolikkoa.

Itsellä on tänään vuositarkastus aika hammaslääkärille sen jälkeen päästään mökkiprojekteihin.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Seuraavat projektit


Seuraava projekti tuolla mökillä on terassin tehopesu ja käsittely pähkinän sävyisellä kuullotteella.

Olen pari kolme päivää kärsinyt polvikivusta oikean jalan polvessa.Lääkärissä en ole käynyt mutta "nettilääkärillä" kyllä, tuo alla oleva Tampereen OMT  fysioterapian tekemä golfvammojen kuvaus on hyvin yhteneväinen minun vaivojeni kanssa.



PolvikipuOikean polven sisäsivun kivut ovat yleisiä oikealta pelaavilla golfareilla, koska he eivät anna oikean kantapäänsä nousta osumahetkellä, vaan jäävät "tolpilleen" ja prässäävät palloa. Tämä aiheuttaa oikean polven sisimpien nivelsiteiden venymistä ja polvea tukevien rakenteiden haitallista kuormitusta. Akuutissa vaiheessa polven passiiviset hoitotekniikat (mm. teippaus) ja pidemmällä tähtäimellä lyöntitekniikan parantaminen.


Siinä sitä on sitten projektia kun alkaa lyöntitekniikkaa parantamaan.

lauantai 27. kesäkuuta 2015

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Puolivuotta Jouluun

Puolivuotta on jouluun aikaa ja kunnon kesäisiäpäiviä ei ole tänä suvena nähty yhtäkään.Ehkä ne on sitten heinä- elokuussa ne kunnon kesäiset päivät ja helteet.
PT sai jostain hommattua itselleen kunnon kesäisen flunssan eikä itselläkään kaikkein paras kunto ole ainakin ns. golfkunto on pahasti kohmeessa.
Tänään luvattiin vettä ja ukkosta kyllähän sitä aamupäivällä vähän satoikin mutta ei niin paljoa kuin ennusteltiin.Kamera oli pitkästä aikaa mukana, nappasin Kuusisen penkalta kuvan Kotkaan saapuvasta yhteysalus Otavasta kun muuta kuvattavaa ei eteen osunut.
Kuusisen kalasatamaan on valmistunut uusi lautta saunalautta otin siintäkin kuvan.

Parin viikon päästä on sitten vuorossa lomareissu Viron saarille eli Hiidenmaalle ja sieltä Saarenmaalle, takaisin tullessa ollaan vielä yksi yö Tallinnassa.
Jotain uutta pitää aina reissussa löytää kiinnostaisi ainakakin nämä Patarei ja TV torni.





lauantai 20. kesäkuuta 2015

Juhannus kuvia

Taas on meidän porukalla yksi juhannus takana, kukaan ei hukkunut eikä sammunut ei edes kokko kun sitä ei tänäkään vuonna poltettu.


 Istuin yksikseni mökkilaiturilla kun tämä joutsen tuli pusikot ryskyen uimaan meidän järvelle. En tiedä missä asti oli jaloitellut mutta jos toiselta järveltä tuli niin pari kilometriä tuli kävely matkaa.


 Aattoiltana käytiin narraamassa mato-ongella muutama ahven. Enni voitti serkusten välisen onkikisan.
 Maunolle juhannus oli ensimmäinen ja ahvenkin ihan uusi tuttavuus.

Nämä kirjolohet ostettiin Disaksen kalakaupasta, yht. 4 kg savuvustettuna häipyi uusien perunoiden ja salaatin kera parempiin suihin.

Meidän kokko poltettiin turvallisesti takassa.

torstai 18. kesäkuuta 2015

Juhannusta kaikille

 Kotka Golfin klubitalokin on koristautunut keskikesän juhlaa varten ,tänään olisi ollut vielä 
Midnight Scramble kisa mutta jätin sen kisaamatta.Klubin ravintola Holarissa käytiin PT:n kanssa syömässä maan mainiot silakkapihvit, kännykällä otettu kuva on samaiselta reissulta.

Tämä kuva on viime juhannuksena otettu ,samanmoista säätä on povattu myös huomiselle aattopäivälle.Mökille kuitenkin mennään juhannuksen viettoon yht. 9:n hengen porukalla+ Mauno.
Jos sataa niin sataa varusteet on laitettava sään mukaan,saunassa ja uimassa kuitenkin käydään siinä hommassa ainakin kastuu sata varmasti.

Menomatkalla mökille pitää poiketa kalakauppaan ja ostaa pari lohta ne savustetaan kuvan pöntössä.
Luulen että sitä ruokaa on taas hamstrattu liikaakin mutta eipähän jää nälkä kenellekään.

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Mökki touhuja

Myydähän tuo pitäisi koko halvatun mökki eihän siellä ole kuin jatkuvaa remonttia tiedossa mutta eipähän tarvitsi jouten olla ja peukaloitaan pyöritellä.
Nukuttaakin ihan mukavasti kun ensin kiertää golfkentän (8Km) ja tekee sen jälkeen mölkillä 10 tuntia hommia,selkä on välillä niin jäykkä ettei meinaa autosta ulos päästä.

 Tänään sain mökin terassin ja raput valmiiksi.

Saunasta laiturille vievät "pitkospuut" päällystin kestopuulla nyt ei mene tikkuja jalkapohjiin.


Saunassa olevat alkuperäiset panelit olivat jo kellastuneet ja ehkä joku olisi ne vaihtanut ne uusiin mutta me käsiteltiin ne PT:n kanssa ruskealla petsillä ja lauteet vedettiin mustalla saunavahalla.
 Kyllä ne taas yhden kymmenen vuotta kestävät meidän käytössä itse saunan kiuas vetelee viimeisiään sen vaihto tulee ajankohtaiseksi piakkoin.
Löylykauha on vanhasta draiverista tehty sitä en vaihda enkä myy edes mökin mukana.

Vanhoissa jenkkifilmeissä tuollaisen meidän saunan värinen mies istuu talonsa kuistilla tuollaisessa kuvan kiikkutuolissa ja polttelee maissipiippuaan kyllä minäkin joskus ehkä kerkiän tuossa istumaan.