Kotkan satama 18.8.2024

torstai 5. tammikuuta 2017

5.1.2017

 Kuten kuvasta näkyy Tammikuun markkinoilla ei liiemmin ole myyjiä eikä ostajia.
Raikastuuli puhaltaa idästä se toi tullessaan pirun kovan pakkasen ja pari bussilastillista itäturisteja kauppiaiden iloksi.

Olen yrittänyt vähän lenkkeillä ulkona ja kuvan hallissa mutta nyt halli menee vähäksi aikaa remonttiin ja pakkanen estää ulkoliikunnan ainakin minulta.Miten tässä nyt treenataan ajatellen niitä Teneriffan polkuja, juuri ajettelin alkaa myös täällä tervehtimään jokaista vastaantulijaa iloisella Hola! huudahduksella.

RAW kuva kokeilu.

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

kaviot kuntoon

Sain eilen PT:n tuttava rouvalta etukäteen kuvassa näkyvän synttärilahjapaketin.
Synttärithän minulla on vasta maaliskuussa silloin kuin kollikissat mouruaa.
Ilmeisesti Riitta oli kuullut minun mouruamiset ja naukumiset halkeilevista kantapäistäni ja päätti yllättää,kiitos siitä.
Olenhan minä niihin kaikkia kantapäihini kaikkia konsteja yrittänyt, on hohkakiveä ja on Teneeriffan markkinoilta ostettu kiinalainen partakonemallinen höylä,parhaana olen kuiten pitänyt 

kuvassa näkyvää kalan suomustukseen tarkoitettua työkalua joka löytyi viime kesänä mökkimme kätköistä.Sillä kyllä kuollut nahka irtoaa mutta jälki vaatii vähän jälkihiontaa.

Jalkarasvoja on kokeiltu mm. mehiläisvahaa,kuusenpihkavoidetta ja PT laajasta varastosta lähes kaikkea mahdollista.Täytyy kyllä myöntää että tuo jalkojeni hoito aina unohtuu pitkäksi ajaksi ja muistuu mieleen sitten kun kantapäät alkavat vihoitella.
Nyt täytyy ennen reissua hoitaa itsensä ja kavionsa kuntoon, pääsee sitten kirmailemaan Teneriffan poluille kuin nuori varsa.

Tuon Ahavan tuoteselosteessa sanotaan näin: Mineral Foot Cream -antibakteerinen ja virkistävä jalkavoide kosteuttaa pitkäkestoisesti. Parabeeniton.Valmistuspaikka Israelin siirtokunta Mitzpe Shalem, miehitetyt Palestiinalaisalueet. 

Näinköhän on parempaa kuin muut kokeilemani tuotteet?.

maanantai 2. tammikuuta 2017

2.1.2017

Kännykkä kuva 2.1 klo.8,55

Finnair lähetti matkaani liittyen sähköpostia ,varasin vain ateriat meno- ja paluulennoille.
Maksullusia istuinpaikkoja en varannut, katsotaan mitä on jäljellä silloin kun teen lähtöselvityksen tällä kotikoneella jos ei muuta ole niin istun sitten vaikka siellä keittiön jakkaralla.

Mennessä syödään :-Kananrintaa salviakastikkeessa
Mehevä kanan rintaleike ja perunamuusi salviakastikkeessa tarjoillaan hedelmäisen kaalisalaatin ja sämpylän kera. Jälkiruokaherkuksi pala mangokakkua.

Paluulennolla syödään:-Penne pasta bolognese
Maukas penne pasta bolognese on perinteinen italialaisherkku. Ateria sisältää myös hedelmäisen kaalisalaatin, sämpylän ja jälkiruoaksi palan mangokakkua.

12 Euroa maksaa yksi ateria, no nyt nekin on maksettu.

Tänään kävin paitsi aamulenkillä niin ottamassa terveyskioskilla kolmannen punkkipiikin eli nyt on kolmeksi vuodeksi suoja noita pikkupetoja vastaan.
Samassa yhteydessä tulin ottaneeksi ns. flunssapiikin tätä en ole ennen ikinä ottanut.
Katsotaanpa nyt iskeekö tauti vai ei,dementia on jo iskenyt onnistuin pari päivää sitten poistamaan GPS laitteestani kaikki jäljet.
En tiedä miten se kävi sain ne toki ladattua yksitellen ja tarpeellisilta osin takaisin.



sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Suomen suurinta katsomassa

Seurattiin Suomen suurimmaksi sanottua ilotulitusta turvallisen välimatkan (5,5Km) päästä Kotkan eteläkärjestä Katariinan Meripuistosta.Ilotulitus alkoi jo klo. 18 ja me oltiin PT:n kanssa hyvissä ajoin asemissa joten ehdin yrittää kuvailla pimeässä majakoita.
Eihän siitä mitään tullut pari kuvaa jätin muut deletoin samantien.

Meripuistossa on pienoismalleja eri majakoista kuvissa Bengtskärin majakka.

 Hyvin näkyi ja 18 minuuttia kesti,porukkaa täälläkin pilvin pimein ihmettä katsomassa.
Ruutia paloi lehtitiedon mukaan 1500 kiloa ja siitähän oltiin lehdessäkin montaa mieltä.
Sehän näissä nettilehdissä on hyvä kun pääsee kommentoimaan ja sanomaan oman tärkeän mielipiteensä.Kello on postauksen tässä vaiheessa 23,50 julkaisen tämän kuitenkin vasta ensi vuonna.

lauantai 31. joulukuuta 2016

Hyvää Uutta Vuotta

Onnin kanssa yhdessä tämän kuvan myötä toivotamme kaikille oikein Hyvää Uutta Vuotta.

Tämä Onni pojan syntymä oli omassa kuluneessa vuodessa se tärkein tapahtuma.
Matkailussa tuli tarkoituksellinen välivuosi Teneriffan osalta,talven matka sinne vaihtui käyntiin Madeiralla ja syksyllä käytiin vähän tutkailemassa Andalucian maisemia,molemmat aivan antoisia matkoja mutta nuo kohteet jäänevät ehkä siihen yhteen käyntikertaan.
Nyt on tuleva matka Helmikuussa taas Teneriffalle toteuttamista vaille valmiina, maksettukin jo lennot, hotelli ja autoparkki, vielä jos ne sapuskat lennoille tilaisi en hätäile luulen että ottavat kohta jo yhteyttä.
Kotimaassa oltiin ja mökillä käytiin harvinaisen vähän, golfkierroksiakin tuli vähempi kuin ennen ja vain yksi uusi kenttä tuli pelattua (Hirvihaara) hiipuu senkin lajin innostus pikkuhiljaa.
Nyt ehtii vielä yhden kävelylenkin tehdä ennenkuin vuosi vaihtuu.

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Ennin kännykkäkuvia Kotkasta

 Enni oli PT ja tämän ystävättären Riitta tätin kanssa iltakävelyllä Sapokan vesipuistossa, sanoin Ennille että muista ottaa sitten kuvia sieltä.Ennihän teki työtä käskettyä laitan kuvista muutaman tähän näytille.

Pimeää on näillä poluilla kun ei lunta ole.

Pöllö.

 Vesiputous.
Lopuksi baariin kaakaolle.

Joululoma

 Onni on jo kohta 3kk vanha, iso poika siis jo hekselitkin housuissa.Onni vietti eilen elämänsä ensimmäisen yön seuranamme Kotkassa.
Suunniteltiin vähän tulevia retkiä hänen kanssaan, yhteinen kieli vaan meillä oli vähän hakusessa.
Mutta jos siitä välillä hyvinkin vilkkaasta jokeltelusta jotain ymmärsin niin kyllä se Loro Parque olisi kiva hänestäkin päästä näkemään ihan omin silmin.

Onni lähti jo kotiinsa mutta Enni jäi luoksemme viettämään Joululomaa vielä pariksi päiväksi.
Nyt ylös, ulos ja alennus- myynteihin pitäisi kuulemma lähteä sanoivat Enni ja PT.