Kotkan satama 18.8.2024

lauantai 9. marraskuuta 2019

9.11.2019


Laitan vähän muistoja menneiltä vuosilta yläkuvissa Ennin 2v. 3kk. piirros papasta ja Nikon suunnilleen samanikäisenä piirtämä kuva jossa tulee huomata kuvassa oleva golfmaila.
Kuva on vuodelta 1951 siinä vasemmalta lukien on minun isäni 29v. ja lisäksi hänen isänsä 54v. /äitinsä 51 v, meikäläinen pyörii siinä jaloissa noin vuoden ikäisenä.
Olen kuulemma nykyisin samannäköinen kuin kuvan "papparaiset" tuolloin, silloin ei mitään isänpäiviä tainut olla edes almanakassa eikä niitä myöskään vietetty.
Ei niitä Isänpäiviä meilläkään sen kummemmin vietetä saadut kortit ovat kuitenkin mukavia muistoja kiitos niistä.


perjantai 8. marraskuuta 2019

8.11.2019

Latasin eilen PhotoScan sovelluksen kännykkääni ja heti kokeilin sen toimivuutta, skannasin tuo yllä näkyvän n. 60 vuotta vanhan hyvin huonokuntoisen ilmeisesti laatikkokameralla otetun kuvan.
Mielestäni hyvin pelittävä sovellus ja nopempi tämä on käyttää kuin aiemmin käyttämäni tulostimen avulla skannaaminen.
Minä olen kuvassa vasemmalla ja oikealla on naapurin poika Pertti joka sittemmin muutti ruottinmaalle hommiin,en hänen elämän vaiheistaan sen tarkemmin tiedä, kuvan myötä terveiset jos sattuu blogiani lukemaan.
Maantaina on taloyhtiön halllituksen kokous luulen että jotain laulun aiheita siellä käsitellään.

torstai 7. marraskuuta 2019

7.11.2019


Olen yrittänyt käyttää lentokoneen WiFi verkkoa Norwegian lennolla mutta en saanut kännykkäyhteyttä pelittämään, oliskohan pitänyt tehdä asiasta tutkimuspyyntö ko. yhtiölle jollekin EU rviranomaiselle, ettei vaan olisi ollut joku stuertti linjoilla surffailemassa ja juuri siksi minun yhteyteni ei toiminut.
Finnairin lennoilla en ole edes yrittänyt, olen kehoituksen mukaan joko sulkenut puhelimen tai asentanut sen lentotilaan.
Kun nyt Finnair on päässyt lopputilien antamisen myötä uutisotsikoihin niin hain netistä kokeneenpien matkaajien kommentteja aiheesta.



tiistai 5. marraskuuta 2019

5.11.2019

Myöhäinen syksy on mielestäni parasta patikointiaikaa täällä kotikulmilla.
Elämä on ihmisen parasta aikaa sano Nykänen, Kiminkinen taas sano ihan telkkarissa jotta tieto lisää tuskaa ja kuitu paskaa.
Mielestäni molemmat puhuvat ihan asiaa mutta jos ihan noista omista harrasteista jotain sanoisi niin sain juuri luettua Timo Polarin kirjan Murhenäytelmä Grönlannissa.
Siinä kerrotaan huikeita tosi tarinoita vaelluksista joihin en itse pysty enkä olisi pystynyt silloinkaan kun olin ns. parhaassa terässä, suosittelen lukemaan kuitenkin.
Kirjassa mennään vähän oman "pääkopan sisälle" aivan samoin kuin Korpelan kirjassa Pakana pyhiinvaelluksella.
Saahan noista kirjoista jotain omaan jaksamiseenkin, innostaa ainakin minua vähän kuntoilemaan ja pitämään itseään paremmassa kunnossa.
Olen lisännyt kuntoilua vesijuoksua, kuntosalia kävelyä ja jumppaa uimahallin altaassa ja taas kerran päätin vähän laihduttaa ostin vaakaani uuden pariston ja ruokapuolen pakastealtaasta 3 kiloisen joulukinkun.

 Ainakin jokusen pätkän Senda Litoralilla kuljen.

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

3.11.2019

Kymen suurmarkkinat oli eilen käyntikohteena kunhan ensin oli saatu nuo pakolliset hautausmailla käynnit hoidettua.Väkeä oli paljon parkkipaikat autoja niin pullollaan jottei sekaan mahtunut, löysin hyvän paikan läheltä palloiluhallia mussalontien varresta. 
PT osti kassin täydeltä tavaraa joista osa menee pukinkonttiin pidän salaisuuden noista lahjoista mutta Salosen leipomon tuotteita korvapuusteja, lihapasteijoita ja karjalanpiirakoita lähti mukaan iso kassillinen. Asuttiin pari viikkoa joskus tuolla Teneriffalla Puerto de la Cruzin hotellissa Martianez naapureina yrittäjä pariskunta Salonen, opittiin heiltä mm. mitä tarkoittaa maasuttaminen.

Tuotetiedot kuvaa klikaten.
Ostin sähkökatkojen varalle tuollaisen USB-ladattavan hyvin taskuun mahtuvan lampun.
Vastahan tuolla niin monen immeisen onnelassa ja talvikodossa Puerto de la Cruzissa oli pitkä koko saarenkin pimentänyt sähkökatkos.
Onhan se hyvä myös siellä minne ei päivä paista eli luolissa vielä niissä lyhemmissä jotenkin näkee kulkea edellyttäen että tunneli on suora ja suuaukko näkyy mutta jos ei näy valoa tunnelin päästä ei huonoa on silloin kulkeminen.

lauantai 2. marraskuuta 2019

2.11.2019

En lähtenyt kauas kävelin aamutuimaan vanhan Puistolan lenkin ovat nimenneet sen nykyisin Katariinaksi, siellähän on nykyisin vaikka mitä mm. tuollainen Puistoplanetaario.
Laitan muutaman kuvan lenkin varrelta.

Kävelin Jupiterin ohitse mieleeni tuli Konsta Pylkkäsen ajatus jossa ihmisellä on tässä avaruudessa kusiaisen valtuudet.
Hieman Jupiterin jälkeen ennen Mars planeettaa oli jonkun muistoksi kynttilä sytytetty, meidän sukumme on haudattu siunattuun kirkkomaahan siellä on tarkoitus tänään vierailla.

Tähän sammui johtotähti, jätkä kävelemään lähti.

Tervasillalta kuvattu tänään kello 7:54

perjantai 1. marraskuuta 2019

1.11.2019

 Ei ole vielä alkaneet suomut selkään kasvaa vaikka yli tunnin päivässä tuossa altaassa vietänkin arkipäiväistä aikaani.Nyt on vesijuoksun rinnalle tullut uusi tuttavuus nimittäin virtuaalivesijumppa eilen kokeilin ja hyväksi havaitsin.
Pari kuukautta vielä niin päästään muille maille vierahille juuri mitään tarkempia suunnitelmia en ole  lukkoon lyönyt se Tangerin matka siellä toistaiseksi vielä on vaikka minulle on melko tarkasti selvitetty mitä se sisällään pitää.
 
Maunolle ostin tuollaisen nimilapun joka kiinnitetään hänen lentoboksiinsa, minut on merkitty Maunon kolmanneksi omistajaksi vaikka en sitä ole mutta kun Mauno on minun lipulleni merkkitty niin näin pitää toimia.
Siirtyminen sinne täältä sinne "kiitotien päähän" tapahtuu kaksivaiheisesti ensin matkalaukut ja seuraavaksi matkaajat 3 henkilöä ja koira.


Käynti Hercules Cavessa pitäisi sisältyä suunnittelemaani päiväretken hintaan.