Meidän mökkimaisemissa ovat metsästäjät nähneet susia ja karhunkin. Itse näin yhdet jäljet ehkä koiran ehkä suden en tiedä mutta ei pelota.
Itselläni ei ole susi kokemuksia luonnosta, tuo kuva on oma ja otettu v. 2011 Ähtärin eläinpuistosta.Sudet pääsee kulkemaan rajan yli Venäjälle ja takaisin mutta sanotaan niinkuin hautajais värsyssä että koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän joskus se loppuun tähän.Ensimmäisen kerran kanarialla ollessani vuonna 1995 matkaopas kertoi meille että jossakin laaksossa asustaa mies joka siellä viljelee joitain vihanneksia ja elää erakkona. Itse asun Playa del Inglesissä, eläkkeellä olen ja täydellinen erakkoluonne. En ole asuinvuosien aikana kertaakaan käynyt ravintolassa enkä edes illalla kaupungilla kävellyt. Talvikuukausien aikana lisäksi ärsyttää suunnattomasti kun melkein jokainen vastaantulija puhuu suomea. Lisäksi kun pienellä eläkkeellä sinnittelen joudun käymään halpamarketeissa jonne lyhin reitti kulkee suomalaisten ravintoloiden ohitse. En ole muuta kuin kotona yleensä ja lueskelen paljon.
Olen ajatellut erakoitumista kanssa. Melkein täydellistä eristäytymistä yhteiskunnasta. Osaisiko joku saarella asuva kertoa mistä päin kannattaisi alkaa etsimään jonkinlaista laaksoa jonne voisi rakentaa pikkuhiljaa jonkinlaisen asumuksen. Ei siis taloa vaan ihan alkeellisen majapaikan. Alkuun voisi majoittua telttaan ja luonnontavaroista sitten kyhätä majan. Lämpöä täällä riittää ja vettäkään ei juuri koskaan sada joten ihmeellinen maja sen ei tarvitsisi olla.
Autoa ei ole käytössä eikä edes ajokorttia enää joten hankalaa on alkaa tuollaista paikkaa etsimään. Saako moposkootterin vuokrata ilman ajokorttia?
Paikan olisi hyvä olla edes jonkinlaisen patikointimatkan päässä maantiestä että pääsisi linja-autolla kauppaan. En varmasti usko että tulisin toimeen salaatilla ja muilla vastaavilla. Joten säilykkeitä sitä tarvitsisi ja mausteita. Energiankulutus tietenkin on minimissään kun ei liiku ollenkaan enkä nytkään juuri ruokaa tarvitse. Lisäksi tarvitsen paljon kirjoja kun luen paljon.
Kiitos jos joku osaisi neuvoa. Saaren linja-autokarttaa olen seurannut ja voisin alkuun ihan patikoida katsomaan paikkoja. Onko joku ehkä ollut patikoimassa tuollaisissa laaksoissa joissa ei asu ketään?
Ihan vakavissani minä näitä tiedustelen joten älkää minua syyttäkö sellaiseksi provoilijaksi".
Liitän linkin missä tuo keskustelu on kokonaisuudessaan https://keskustelu.suomi24.fi/t/12161422/erakoksi-gran-kanarialle
Minusta ei tuollaista erämaa erakkoa saa tekemälläkään mutta jonkinlainen kaupunkierakko esim. Puerto de la Cruzissa minusta voisi tulla.
Kaikki mukavuudet pitäisi olla lisäksi telkkari ja netti nyt ainakin ja hyvät bussiyhteydet aivan nurkalla. Erakoitumista voisi ylläpitää siten ettei ole tekemisissä kuin harvojen ja valittujen suomalaisten kanssa.
Kyllähän siellä muutama tälläinen "kaupunkierakko" on , olen nähnyt .