Steveco Areena 21.4.2024

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Viikko vielä

Viikko vielä kun vierähtää niin sitten aukeaa täällä meillä golfkenttä ja kausi jatkuu toivottavasti aina Joulukuulle asti.
Tällä sukulaisporukalla pelattiin viimekauden loppupuolella kinkkukisa ja kinkku voitettiin (arvonnassa).
Nyt pitää antaa tulosvaroitus kuten Nokia teki mutta käänteisenä sillä olen hyvin treenannut ja valmistaunut tulevaan kauteen lähes ammattilaisen tavoin ja olen parenmassa kunnossa kuin pelitasoituksestani 10,8 voisi päätellä.
Venäläisen tutkimuksen mukaan lyhyeksi jääneet putit eivät uppoa (putoa kuppiin) otan tämänkin opikseni enkä jätä puttejani lyhyeksi.

Lyhyeksi myyjät eli shorttaajat (en kuulu joukkoon) nettosivat tällä viikolla arviolta 200 milj. euroa Nokian kurssilaskulla pelaten.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Kesää kohti

Niinhän siinä kävi että se PT:n voittamasta täytekakusta jäi puolet syömättä eihän se näille "karppaajille" kelvannut.Lottovoittokin jäi meiltä taas saamatta, on se niin väärin.
Tänään siirryin lopullisesti kesäaikaan vaihdoin nimittäin autooni kesärenkaat alle ja kesän ensinmäinen
pyörälenkkikin tuli päivän päätteeksi poljettua.
Lämpöä ei enää illalla klo 19 aikoihin ollut kuin 3-4 astetta varpaat meinasi jäätyä siinä ajoviimassa.

Pääsiäistipuja.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Kevät keikkuen tulevi

Kuvat on Kotkan golfkentän ykkösväylältä,otettu vuosittain Huhtikuun kymmenes päivä.
Näistä voi vähän päätellä onko kevään tulo aikataulussaan.

10.4.2012
10.4.2011
10.4.2010
10.4.2009


sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Kuvia sieltä sun täältä Teneriffalta kuitenkin kaikki.

..

Kolmelta muistikortilta noin tuhannen kuvan joukosta valitsin sekalaisen kuva kavalkaadin ja väänsin niistä Picasalla elokuvan.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Hyvää Pääsiäistä

Hyvinhän tuo alkoi meillä pääsiäisen vietto  kun PT meni ja osti työpaikkansa myyjäisistä kaksi arpaa joissa molemmissa oli voitto.
Kuvan kakku oli arpajaisten päävoitto ja se osui hänen ensinmäiseen arpaansa toisella arvalla hän voitti vielä lapaset.Kyllähän niille lapasillekin käyttöä löytyy etenkin jos tämä takatalvi vielä pahenmaksi kääntyy.

Kakkua jo suvun kanssa kahvipöydässä maisteltiin ja siihen sopii  vanha sanonta:moni kakku päältä kaunis sisältä silkkaa "pashaa".Luulen että kakku kuitenkin syötyä tulee kun huomenna saadaan lisää vieraita Espoon suunnalta kahvipöytään.
Työkaverit sanoivat PT:lle kun sulla on nyt noin hyvä säkä niin nyt käyt myös lottoamassa.Nyt tässä sitten odotellaan lottovoittoa sillä ei kaksi ilman kolmatta. 

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Kokeilua

Kokeilin Picasan uusia päivityksiä eilispäivän kuvilla.

 HDR:mäinen
 HDR:mäinen
  HDR:mäinen
Lomomainen

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Kesäkuntoon

Onneksi täällä ei tuota lunta eilen satanut kuin sentin pari ja sekin ehti sulaa samantien pois,alkaa olla jo pyörätiet sen verran sulia että on aika kunnostaa tuo vanha fillarini kesäkuntoon.
Kun tässä fillarissa ei ole jalkajarrua vain etu- ja takapyöriin vaikuttavat käsijarrut niin täytyy takastaa että alkuperäiset jarruvaijerit ovat vielä hyvässä kunnossa.
Etu- ja takapyörä (kiekot) on molemmat uusittu ja renkaitakin aina tarpeen vaatissa, ketjun voi joutua nyt uusimaan sillä se on vielä alkuperäinen.
Jospa sitä sitten pääsisi vaikka pitkänäperjantaina pyörälenkille ja sitä kautta kesäkuntoon sillä tämän kuun lopulla on vielä ohjelmassa peruskuntokartoitus tällä kertaa Pajulahdessa.
Vierumäellä jonka sivuilta edellinen linkki oli olen testin suorittanut 3 kertaa viimesyksyinen testitulos Pajulahdesta oli niin huono että pakko on parantaa muuten sinne ei kehtaa mennä.

Kuva on parin vuoden takaa Kymijoen ylittävältä riippusillalta.

Avautumista odotellessa kuntoillaan mm. pyöräillen.