Steveco Areena 21.4.2024

sunnuntai 30. elokuuta 2020

30.8.2020

 Lehtiuutinen Zsar Oy selvitystilassa sai PT:n haluamaan sinne ostoksille ja pakkohan se oli sinne mennä kun kerran perheessä niin päätettiin.
täältä PT löysi haluamansa lenkkarit alehintaan -30%

itse en mitään ostanut PT tarjosi pullakahvit.
Ei viivytty Vaalimaalla kuin tunninverran kunnes palattiin takaisin Lammassaarelle, nimi johtuu siintä kun kymiläiset pitivät ennen lampaitaan Kotkansaarella.Nämä lampaat ovat kotoisin Iitistä Väinölän tilalta.



Petyttiin pahasti kun Katariinan Meripuistossa ei ollutkaan kokkoa tilalle oli järjestelty ilotulitus joka ammuttiin ilmoille jostain lautanpäältä.

Olen viime aikoina käyttänyt bloggerin uutta versiota, tänään huomasin että siintä puuttuu toiminto jolla upotetaan postaukseen esim. video tai kartta HMTL koodilla.
vanhassa tuo toiminto  Luo HMTL oli

uudessa ei





perjantai 28. elokuuta 2020

28.8.2020

Tästä on kysymys tai vahva epäily joka varmistetaan magneettitutkimuksella, kyseessä on kiertäjäkalsimeen kiinnittyvän lihaksen jonkinasteinen repeämä.
Kävin eilen en missään arvauskeskuksessa vaan Terveystalon spesialistin pakeilla, olkavarteni tutkittiin ja röntgenkuvattiin, paljastui kiertäjäkalvosin repeämä joka pitää kuvata tarkemmin magneettikuvauksella.
Pääsen tuohon kuvaukseen 1.9 ja sen jälkeen uudestaan erikoislääkärin juttusille 3.9 jolloin selviää vaatiiko vamma leikkaushoitoa.
Hyvinhän tämä muuten menee oikea käsi osittain poissa pelistä sillä ei pysty edes syömään mikä toivottavasti edes vähän laihduttaa kun liikunta jää nyt melkein kokonaan pois kuvioista, pystyn kyllä seuraamaan kun muut urheilee.

 


tiistai 25. elokuuta 2020

25.8.2020

 

Lauantaisen kupekeikan myötä vauhdittui kännykän vaihto operaatio, kokonaista 5 Euroa DNA kauppias hyvitti vanhasta puhelimestani joka ei enää suostunut avautumaan.
Eilen tuon Samsung Galaxy A41 ostin nyt olen saanut siihen ladattua lähes kaikki samat sovellukset jotka oli vanhassakin.
Torstaina menen tohtorille näyttämään kuperkeikassa vioittunutta olkapäätäni, päädyin tähän ratkaisuun koska olka vihoittelee vielä ja olen joskus tullut ottaneeksi vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen, kävin tänään varmistamassa vakuutusyhtiössä että vakuutus on voimassa ja katttaa hoitokulut.

Samsung Galaxy A41 puhelimella otettu kuva Karhuvuorikodista, kuvan henkilö penkillä istuva Ami lähetti terveisiä tutuille, sanoi asuvansa talon kolmannessa kerroksessa.
Tätä Kotkan Karhuvuorta verrataan usein Monacoon, kerrotaan ettei siellä eikä täällä kukaan maksa veroja.

sunnuntai 23. elokuuta 2020

Kuperkeikka

 


 
Heipparallaa heitin eilen kunnon kuperkeikan, kännykän näyttö on entinen ja oikessa ohimossani on asfaltti-ihottumaa mutta oikea olkapää oli se mikä otti kaatuessa eniten osumaa.
Oltiin Maunon kanssa kävelyllä minulla jaloissani sandaalit, kiipeiltiin Piipun varjossa etsittiin aikamme kuluksi geokätköä, en muista miten kaikki kävi mutta ilmeisesti meillä oli Maunon kanssa epäselvyyttä kulkusuunnasta jolloin menetin tasopainoni ja lensin oikein kunnolla turvalleni.
Taju meinasi kadota mutta kotiani osasin kuitenkin mitä nyt vähän verta valui.
Yö meni hyvin kivuliaasti oikeaa olkaa ja kättä jomotti niin pirusti, vähän helpotusta vaivoihin toi burana ja 2-teho hevosgeeli.

torstai 20. elokuuta 2020

19.8.2020

 

Tänään meillä oli kaffebaarin pöydässä näytillä arvokkaat SM mitalit vuosilta 1951 ja 1952 lajina tietysti jalkapallo, itse mitalimies Into Koskimaa ei ollut paikalla mainittakoon että Koskimaalla on myös 2 SM mitalia poikien sarjasta.
Mitalit ja itse pelurikin olivat näytillä aiemmin KTP:n perinnepäivä tapahtumassa.

Itse kävin mitaleista intoa saaneena iltapäivän tunteina kuntosalilla ja vesijuoksulla, illalla oli sitten ohjelmassa vierailu Kymijoen itäpuolelle uusitulle Karhulan Keskuskentälle jossa oli jalkapallon kolmannen sarjatason paikallisberdy Kymin Palloilijat vastaan Peli-Karhut.
No ei voi sanoa että olis ollut ilmassa mitään suuren urheilujuhlan tuntua mutta mukavahan näitä on katsella raittiissa ulkoilmassa PeKa oli parempi numerot 1-4.

Hienosti saneerattu kenttä, tulostaulu puuttuu.

Nyt kun on nämä korona ei ole viisasta poistua kotomaasta niin rahaa voisi säästää vaikka sukanvarteen ja kun sitten saamme kehitettyä toimivan koronarokotteen ja rajat aukeaa voisi tehdä matkan Puolaan.Kiinnostaisi nähbä Auschwitz-Birkenau ja Zakopane.


Äijät sanoi että Viipurin torilla myydään jo Sputnik-koronarokotetta eikä maksa paljon.





keskiviikko 19. elokuuta 2020

Vierailu sossun luukulla

 

Sossun maski on valmistettu Kiinassa.
Aurinko nousi eilenkin idästä ei siinä mitään ihmettä mutta äijäparkkiin mennessä huomasin pitkän jonon Keskuskadulla ihmettelin huonosti lehteni lukeneena jotta mitähän siellä nyt jonotetaan.
Kysyinkin asiasta Kaks7:n myyjältä hän ei tiennyt, vitsinä heitti että vissiin ämpäreitä, no ei ollut ämpäreitä vaan siellä jaettiin kasvomaskeja ns. vähävaraisille, joku tämänkin siintä äijäporukasta lopulta tiesi.
Kymsoten koronainfossa sanottiin näin:" Kymenlaaksossa vähävaraisten asukkaiden kasvomaskijakelu hoidetaan sosiaalitoimistoista 18.8.2020 alkaen. Hakijoiden tulotietoja ei tarkisteta, eikä käynnistä synny asiakkuutta Kymsoten sosiaalityön palveluihin. 
Morjens sano rikkaat toisilleen morjestelua ei kuultu mutta huomattiin että kyllä maskeja haki yksi jos toinenkin ei ns. vähävarainen joten kyllä mekin 4 ukkoa kävimme sossusta kasvomaskipaketin hakemassa.




sunnuntai 16. elokuuta 2020

Viikko sitten sanoin Onnille että kun seuraavan kerran tulee käymään Kotkassa niin muista ottaa pallo ja pelivehkeet mukaan niin mennään potkimaan palloa kunnon kentälle. No niinhän siinä kävi että se uusi hieno pallo unohtui Espooseen , jouduttiin pelailemaan Enni fitnesspallolla ja sehän leijailee ihan omiaan.
Onni on nyt pari kertaa käynyt isänsä kanssa nassikka fudiksessa Espoossa ja on intoa täynnä.
Viime vuonna hommasta ei vielä tullut mitään kun herra vaan ilmoitti ettei halua tehdä niitä juttuja mitä nasikka-treeniien vetäjätytöt käskee eli omaa vahvan oman mielipiteen.

Missähän se tuon kikan on nähnyt.
Papalle tuli treenatessa hiki joten siitrryttiin vilvoittelemaan rannalle jossa heiteltiin kiviä mereen kuka pidemmälle saa,  Onni olisi voittanut jos olisi heittänyt "yläkautta" mutta ei suostunut kuin alakautta heittelyyn.
Pari ihan oikeatakin peluria oli siellä samaisella rannalla viettämässä lepopäivää kysyin heiltä eilisen pelin luokkaantuneesta pelaajasta että miten pahasti kävi, sanoivat että maanantaina selviää tarkemmin mutta saattoi kausi olla siinä.


Varisssaari
Mansikkalahden venesatama.
Oltiin siis Onnin kanssa kahden viettämässä laatuaikaa vielä jäi joitain juttuja tekemättä mutta pelättiin että kohta kotijoukot hermostuu ja soittaa poliisit perään joten mentiin kotio sonomaan että meillä on kova nälkä.
Vävypoikani vei sitten koko "baletin" syömään Erkaniin.